EDUNVALVONTA – Opiskelijajärjestöt ilmoittavat olevansa valmiita hallituksen kaavailemiin rakenteellisiin uudistuksiin. Hallitus ei varsinaisesti ole vielä ehtinyt kertoa, mitä ne ovat. Pääministeri Jyrki Katainen ei ole ollut valmis kertomaan niistä tarkemmin, sillä hallitus vielä käsittelee asiaa. Opiskelijajärjestöjen ehdotus on selkeä ja konkreettinen.
”Myös opiskelijat ovat valmiita rakenteellisiin uudistuksiin. Me kannamme vastuun Suomen tulevaisuudesta ja haluamme varmistaa sen, että hyvinvointivaltio on olemassa vastaisuudessakin”, valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen puheenjohtajat toteavat.
”Tarjoamme rakenneuudistusta, jolla on kiistattomia vaikutuksia työurien pituuteen. Panostamalla opiskeluterveydenhuoltoon huolehditaan paitsi opiskelukyvystä ja siten nopeutetaan opintoja, myös varmistetaan tulevien vuosikymmenten työntekijöiden työkyky. Siirtämällä ammattikorkeakouluopiskelijat YTHS:n piiriin varmistetaan kaikille toimiva, kattava ja yhdenvertainen terveydenhuolto.”
Puheenjohtajat vielä painottavat, että AMK-opiselijoiden YTHS-kokeiluista on saatu hyviä kokemuksia. Kokeilu on ollut käynnissä syksystä 2011 saakka. Tulosten perusteella malli on kustannustehokas ja opiskelijat ovat siihen tyytyväisiä.
Kannanoton ovat allekirjoittaneet Keskustan Opiskelijaliiton (KOL) varapuheenjohtaja Johanna Karjula, Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta ry:n puheenjohtaja Akseli Hakala, Liberala Studerande LSK rf:n puheenjohtaja Elin Blomqvist, Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Teemu Myllärinen, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo, Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n puheenjohtaja Anette Karlsson, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton SAMOKin puheenjohtaja Mikko Valtonen, Suomen Kristillisdemokraattisten (KD) Nuorten puheenjohtaja Lauri Kangasniemi, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Marina Lampinen, Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Antti Kettunen sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO:n puheenjohtajat Veli-Matti Partanen ja Maria Ohisalo