Ylioppilaskunnan arvoja määritellään nyt

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan strategiaa ja toimintasuunnitelmaa kasataan parhaillaan. Strategiaa on laatinut ryhmä, jossa on jäsen jokaisesta edustajistoryhmästä. Työ aloitettiin viime helmikuussa ja uusi suunnitelma on tarkoitus julkaista maaliskuun 19. päivä Olavinlinnassa ISYY:n ensimmäisessä vuosijuhlassa.

”Olemme kohta yksivuotias aloitteleva organisaatio ja tässä vaiheessa on äärimmäisen tärkeää kartoittaa toiminnan arvopohjaa ja sitä mitä sillä tavoitellaan. Strategia- ja toimintasuunnitelmalla luodaan pohjaa tulevaisuuden toiminnalle ja määritellään mikä meidän ylioppilaskuntamme ylipäätään on”, ylioppilaskunnan puheenjohtaja Sara Remes kertoo.

Remes kehottaa ylioppilaskunnan jäseniä vaikuttamaan aktiivisesti strategian ja toimintasuunnitelmaan tulevaan suuntaan. Näkemyksiä kerätään yliopiston jokaisella kampuksella strategiaseinällä, jolle jokainen voi käydä jättämässä näkemyksensä. Lisäksi tiistaina 23. marraskuuta kello 16.00 Kuopion kampuksen Snellmanialla järjestetään aiheesta avoin keskustelu- ja kuulemistilaisuus. Tilaisuus pidetään luentosalissa s21. Vastaava tilaisuus järjestetään Joensuussa torstaina kello 16.00 Educalla luentosalissa E100.

”Nyt määritellään, että millä arvoilla ylioppilaskunta toimii ja kenen kädenjälki siinä näkyy, joten meneillään on kullanarvoinen hetki vaikuttaa tulevaan”, Remes sanoo.

Remes on innoissaan myös Stellar-työkalusta, jolla työtä on tehty ja jonka avulla tulokset hänen mukaansa myös avautuvat lukijalle selkeästi.

”Olemme tähän mennessä pyrkineet aidosti hahmottamaan mikä meidän ylioppilaskunnassamme on ainutlaatuista. Työkalu mahdollistaa kokonaisvaltaisen tarkastelun eikä suunnittelu jää pelkän vision hiomisen varaan”, Remes hehkuttaa.