Joensuun yliopiston ylioppilaskunta esiintyy Oi fm-radiokanavan ohjelmassa Töihin siitä! ensi sunnuntaina kello 21. Ohjelman tekijä Samu Heikinmatti työskenteli maanantai-päivän ylioppilaskunnan toimistossa.
”Ylioppilaskunta on aiheena juuri nyt hyvin ajankohtainen. Ja kuuntelijakunnastammekin se koskettaa molempia”, Heikinmatti laukaisee ja räjähtää nauruun.
Hän nostaa kahvikupin huulilleen ja siemaisee kahvia, jonka hän on yhtenä työtehtänään keittänyt toimiston väelle. Kahvinkeiton lisäksi työtehtäviin sisältyy monenlaista ylioppilaskunnan arkea pyörittävää työtehtävää.
”Ylioppilaskunta ei ole työpaikkana se mediaseksikkäin, mutta siellä tehdään tuhansia ihmisiä koskettavaa työtä. Sitä haluan tuoda esiin. Monista ihmisistä tietää tittelit, mutta harvoin on selvillä, että mitä he oikeastaan tekevät työkseen. Ohjelman tarkoitus on ottaa siitä selvää.”
Töihin siitä!-ohjelma ylioppilaskunnasta Oi fm:lla sunnuntaina 29.11. kello 21. Uusinnat maanantaina ja tiistaina.