Yliopistoissa päästiin sopuun – lakko on peruttu

Työehtosopimusneuvottelut etenivät yliopistoissa alkuviikosta ja keskiviikkona aamuyöstä löydettiin sopu. Yliopistojen henkilökunta on perunut 18. päivälle suunnitellut työtaistelutoimet.

Yliopistohenkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia sekä työnantajaa edustavat Yksityisen Opetusalan Liitto ja Suomen yliopistojen työnantajayhdistys pääsivät eilen sopuun yliopistoja koskevasta työehtosopimuksesta. Sopimus takaa tälle vuodelle 0,98 prosentin suuruisen palkankorotuksen ja 0,4 prosentin yleiskorotuksen sekä palkkausjärjestelmän kehittämiseen kohdistettavan 0,58 prosentin järjestelyerän. Tämän lisäksi marraskuussa maksetaan 5,5 prosentin kertaerä, joka lasketaan kuukausipalkan mukaan.

Ensi vuoden palkankorotuksista neuvotellaan helmikuun 2011 loppuun mennessä. Kaksivuotinen sopimus päättyy helmikuussa 2012.

Neuvottelutuloksen voimaantulo edellyttää vielä osapuolten hallintojen hyväksymistä.