KUOPIO Kahdeksatta kertaa Kuopiossa järjestettävä Winterfest, järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Savilahdessa. 18. helmikuuta puolilta päivin alkava tapahtuma kerää korkeakouluopiskelijat kisailemaan talvisissa lajeissa kuten hankifutiksessa ja pilkkimisessä. Opiskelijat mittelevät myös neljän hengen joukkuekilpailussa.
”Jos kylmä yllättää kisailijat, he voivat piipahtaa INSSIsaunaan lämmittelemään ja paljuun uimaan”, kertoo Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan järjestösihteeri Sirpa Risto tapahtuman oheistoiminnasta.
Joukkukilpailu myytiin loppuun ennätyksellisesti kahdessa päivässä. Kenenkään ei tarvitse kuitenkaan jäädä rannalle ruikuttamaan.
”Oheistapahtumia on paljon. On hankikeilausta, ihmis-curlingia ja perinteistä polttopalloa ja vaikka sun mitä”, Risto hehkuttaa.
Aiempina vuosina tapahtuma on pidetty Valkeisen rannalla. Nyt ollaan ensimmäistä kertaa Savilahdessa ammattikorkeakoulu Savonian rantauduttua kampukselle.
Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Savotta ja ISYY sekä joukko ainejärjestöjä.
Itä-Suomen yliopistossa vietetään samana päivänä myös liikuntailtapäivää. Päivä on vapautettu rehtorin päätöksellä opetuksesta klo 12.15 alkaen. Tarkoituksena on saada yliopiston opiskelijat ja henkilökunta urheilun pariin ja ulkoilman pauloihin.
Lisätietoa Winterfestin kotisivuilta.
Joensuun liikuntailtapäivän ohjelma.
Savonlinnan liikuntailtapäivän ohjelma.
Kuopion liikuntailtapäivän ohjelma.