Dave Teksasissa
Erinomaisen Dave’s 12 Bar-kokoonpanon hajottua maamme sinisin mies Dave Lindholm julkaisi vuoden 1988 lopussa Teksasissa paikallisten muusikoiden kanssa toteutetun pitkäsoiton Jose Blues. Levyn avaavat raidat Missing sekä There’s Been Times edustavat erinomaisesti svengaavaa bluesahtavaa musiikillista lähestymistapaa. Leppoisampi Let the Water Run Down valikoitui singleksi.
Ensimmäinen todellinen timantti on Erik Hokkasen viulusoolosta viimeisen silauksensa saava veikeä She Likes Jazz. Needless to Say on albumin ärhäkin bluesrypistys, jossa Alan Haynes vierailee toisena kitaristina. Levyn yllätysvetona voi kuitenkin pitää miellyttävän rentoa näkemystä Rock N’ Roll Bandin klassikosta I’m Gonna Roll.
Albumin ilmestymisen aikoihin Dave totesi, että Teksasissa voidaan soittaa nopeastikin ja myös nopeampaa versiota kokeiltiin, mutta se ei tuntunut oikealta. Sinisävyisemmät Getting Ready for the Wedding ja Riki Sorsan vuonna 1981 levyttämä Down to Where, upean melodinen, Teksasin matkan tunnelmat tiivistänyt päätösraita Finally Home sekä Joe Moralesin saksofonin kera maittavasti rokkaava Simply edustavat muilta osin albumia parhaimmillaan. Levyllä vieraili monia nimekkäitä muusikoita, sillä pianisti Mel Brown oli soittanut muun muassa John Lee Hookerin, B. B. Kingin ja Bobby Blandin kanssa ja rumpali Wes Starrin ansioluettelossa ovat Omar & The Howlersin ja Delbert Mc Clintonin kaltaiset nimet.
Jose Blues on erinomainen levy, joka jäi kuitenkin ikävä kyllä suhteellisen vähälle huomiolle. Kyseisen pitkäsoiton jälkeen Daven 80-luvun päätti vanhojen soittajakavereiden Arto Rautajoen ja Pitkä Lehtisen kanssa muodostettu White Midnight- kokoonpano, jonka ainoaksi pitkäsoitoksi jäi energisesti rokannut Creampistols.
25-vuotiaat vol 2-sarjassa Pertti Pulkkanen esittelee vuonna 1988 ilmestyneitä kotimaisia klassikkoalbumeita. Sarja päättyy.