Toivoton dystopia
Valkovenäläinen Viktor Martinovits löysi esikoisromaanilleen Paranoia suotuisat markkinat. Hänen kotimaassaan teos hävisi kaupoista ennen kuin ihmisillä oli mahdollisuus sitä ostaa, mutta, osittain tämänkin takia, se nousi Venäjällä myyntimenestykseksi. Venäläisiä yllättäen kiinnosti lukea vapauksia rajoittavasta diktatuurista, joka tapahtuu toisessa melkein samannimisessä maassa. Monille suomalaisille mielenkiintoisempaa saattaisi olla teoksen sijoittuminen seuraavien miesten jääkiekon MM-kisojen isäntämaahan.
Paranoian tapahtuvat sijoittuvat maahan, jonka annetaan ymmärtää olevan Valko-Venäjä lukuun ottamatta pieniä muutoksia, kuten hahmojen keksittyjä nimiä. Teoksen päähenkilö Nevinski on kansainvälisesti tunnettu kirjailija, joka tapaa kahvilassa salaperäisen naisen. He heittäytyvät lihalliseen rakkaussuhteeseen, jonka aikana Nevinskille vähän kerrallaan selviää, ettei hän ole rakastunut tavalliseen naiseen vaan diktaattorin rakastajattareen. Heidän tunteidensa lisäksi heitä alkaa vaivata aavistus siitä, ettei heidän intiimiytensä jää vain heidän silmilleen.
Lukija tietää heidän olevan oikeassa: jokainen pano ja yksityiskohta raportoidaan. Epäilykset kasvavat varjoksi suhteen päälle, kunnes kolmiodraaman aiheuttaman riidan jälkeen nainen katoaa, mahdollisesti murhattuna.
Teos pyrkii luomaan lukijalle tunnetta vainoharhan kasvamisesta. Alun lähes runollisista rakkauden säkeistä liikutaan yhä kylmempään maailmaan, jossa kielikuvat saavat väistyä epäilysten ja salaisen poliisin raporttien tieltä. Muuttamalla tyyliä Martinovits on pyrkinyt antamaan kuvan yhteiskunnasta, jonka koneistoon joutuminen vähän kerrallaan riisuu pois inhimilliset piirteet. Ajatus ei ole uusi, eikä se tällä kertaa toimi.
Teoksen alussa kerronta on epäuskottavan lii(h)oittelevaa pyrkiessään kuvaamaan rakkauden huumaa kun taas teoksen loppuun mennessä tekstistä on hävinnyt ilon kanssa lähes kaikki luettavuus. Viimeisen parin sadan sivun lukeminen on ajoittain tuskallista. Martinovits suorastaan rypee omassa kuvauksellisuudessaan ilman vaadittavia taitoja sen toimimiseksi.
Kirjallisten puutteidensa takia teos ei nouse siihen vaikuttavuuteen, johon sillä olisi aiheen ja yhteensattumien takia ollut mahdollista. Teoksen lopussaan löytämä lievä vaikuttavuus tulee liian myöhään. Nyt Paranoia jää aivan liian epäuskottavaksi ja lukukokemuksena varsin puuduttavaksi kokemukseksi.
Vaikka teos saattaisi saada innokkaammankin jääkiekkofanin ymmärtämään kisojen siirtämisen tai boikotoinnin tarvetta, ei sitä voi lukukokemuksena suositella kenellekään.
Viktor Martinovits: Paranoia. Suom. Anna Taitto. Like, 2013, s. 400.