Vierailu Joensuun kaupunginteatterissa: Kiviä taskussa

Liikaa komediaa, liian vähän tragediaa

Kiviä taskussa on kuvaus irlantilaisen pikkukylän vaatimattomien ihmisten törmäämisestä Hollywoodista saapuneiden elokuvantekijöiden glamouriin. Lähes koko kylä näyttelee statisteina tuotannossa, ja omia tarkoitusperiään ajavat elokuvantekijät pompottavat kyläläisiä armotta. Nuoren miehen itsemurha ja sen seuraukset nostavat kuitenkin turhautuneet kyläläiset kapinaan tähtitehtaan päällepäsmäreitä vastaan.

Näyttelijät Kari Suhonen ja Heikki Törmi pyörittävät lavalla yhteensä 15 hahmoa, mikä on varmasti suuri haaste, josta on selvitty kunnialla, mutta ei aivan ongelmitta.

Komedialliset osuudet on tehty erittäin viihdyttävästi, ja kahden näyttelijän voimin vyörytetyn hahmokavalkadin vaihdokset tehdään melko avoimesti lavalla, mutta kuitenkin erittäin saumattomasti. Näyttelijäntyön lisäksi hahmot erotellaan lähinnä pienten puvustuksellisten jippojen – lähinnä hattujen ja silmälasien – avulla. Puhetyylien erot on toteutettu suomen murteilla, mikä toimii erityisesti elitististen hollywoodilaisten ja maanläheisten irlantilaisten statuseroja korostettaessa.

Välillä kuitenkin tuntuu siltä, ettei ohjaaja ole luottanut hyvän tekstin ja hyvien hahmojen voimaan. Esitykseen on kuin väkivalloin ängetty huonoja kulli- ja pilluvitsejä kuin kehnommassakin puskafarssissa konsanaan. Tätä ei teoksen komiikka ansaitse.

Kajaanin kaupunginteatterin ja Kotkan kaupunginteatterin yhteistyönä tekemä Kiviä taskussa viihdyttää, mutta ei valitettavasti lunasta traagisten elementtiensä potentiaalia. Siinä, missä karrikoidut hahmot jaksavat viihdyttää ja naurattaa, kaivavat ne maata kyläyhteisöä koettelevan murhenäytelmän alta.

Vaikka päähahmoissa päästään syvemmälle ja annetaan empaattista tarttumapintaa, jäävät sivuhahmot kovin ohuiksi. Murheellisten tapahtumien uhreihin samastuminen jää puolitiehen, sillä ne jäävät kovin kaksiulotteisiksi. Ohjaaja Ilkka Laasoselta on kallistunut tyylilajillinen vaaka liiaksi komedian puolelle, vaikka tekstiin on kirjoitettu myös hieno tragedia.

Teoksen tyylillisestä tasapainottomuudesta huolimatta irlantilaisen kylän tunnelma on rakennettu taiten; kekseliäs valaistus, sekä livenä että nauhalta soitettu irkkufolkki ja harkiten toteutetut taustaäänet luovat intiimin ja uskottavan miljöön. Tässäkin tosin tragedialle tehdään karhunpalvelus. Usein esityksen siirtyessä tragediaan, alkaa taustanauhalta soida mollivoittoinen musiikki. Aivan kuin tässäkään ei luotettaisi tekstin ja työryhmän omiin taitoihin, vaan haluttaisiin alleviivata: “Katsokaa! Nyt on surullista!” Onneksi viihdyttävä komiikka ja taitavat näyttelijät kuitenkin kannattavat suurimman osan esityksestä.