Viime vuonna 28 vuoden levytystauon jälkeen uuden pitkäsoiton The Elevens julkaissut Ronski Gang keikkailee säästeliäästi, mutta Imatran Osmos Cosmoksessa todistetun esiintymisen perusteella laatu totisesti korvaa määrän.
Varsinaisen setin 15 kappaleen kattauksessa tarjolla oli melko runsaasti tuoretta tuotantoa (All Night Long, Humbuggin’ Me, Wicked, She’s Looking Good, Whole Lotta Little More, Six Days on the Road sekä koko setin käynnistänyt Rock N’ Roll) sekä valikoidusti vanhoja kultaisia koottuja. Exotic-kaudelta mukana olivat onnistuneet coverit Shake ja Hate Sjöblomin laulama 10 CC-hitti Rubber Bullets ja vanhemmasta Gang-repertuaarista muun muassa Who You Gonna Love, Baby Baby sekä coverit Do The Shake ja Hippy Hippy Shake, joista jälkimmäinen päätti koko kattauksen.
Cover-osastosta maininnan ansaitsee lisäksi pitkä luenta Tommy James & The Shondellsin hitistä Mony Mony. Soitannollisesti nykyinen Ronski Gang on varsin vakuuttava ja kitaran varressa soolotilaa saavat niin Vesa Kääpä kuin Haten poika Kiffe Sjöblom. Haten ja Kaj ”Misteri” Eklundin rytmiryhmä toimii kuin rasvattu ja kokonaisuuden kruunaa tietenkin Harry ”Ronski” Sjöblomin väkevä vokalisointi.
Keikkaa seuraamassa ollut Hannu ”Heavy” Tikkanen kehui Ronskia loistavaksi rocklaulajaksi. Todistetun perusteella Gang on erinomaisessa keikkakuosissa ja voisi vallan hyvin konsertoida hieman useamminkin.
Ronski Gang Osmos Cosmoksessa 16. 3. 2012