Yhtye ei kuitenkaan tyydy maustamaan Musen kaltaisesti pop-kappaleitaan proge-elementeillä, vaan kyseessä on täysiverinen progressiivinen rock. Osassa sovituksista on kuitenkin turvauduttu juuri pop-sointia haettaessa liian turvallisiin ratkaisuihin, ja näin kaikki kappaleet eivät aivan lunasta odotuksiaan. Agapé on kuitenkin yhtyeen debyyttialbumi, ja onkin hienoa huomata, miten valmista ilmaisua yhtye tuottaa jo esikoisellaan.
Jyrki Antikaisen laulu kuulostaa aluksi erikoiselta, mutta siihen tottuu äkkiä, ja loppujen lopuksi sen huomaa toimivan albumilla mainiosti. Esimerkkinä kappale The Vision and the Voice, jota Antikaisen ulosanti kuljettaa vahvasti. Toinen albumia määrittelevä ääni on Ville Äyräväisen sello. Vaikka muussakaan äänimaisemassa ei ole liiemmälti moitteen sijaa, muodostavat nämä kaksi elementtiä albumille omaleimaisen soinnin.
Albumin kappaleet eivät yllä aivan huimimpien proge-eeposten kestoihin, vaan pisimmät kappaleet ovat ”vain” seitsemän- ja kahdeksanminuuttiset Beast ja From the Line. Nämä kaksi kappaletta ovatkin samalla albumin hienoimmat, ja From the Line päättääkin albumin komeasti, sisältäen myös albumin komeimman kitarasoolon.
Antti Sillanmäki