Kuohuttavia kysymyksiä ovat edelleen kansalaisten turvallisuus ja vapaus, Yhdysvaltojen asema maailmanpolitiikassa, taloudellisten etujen turvaaminen, oman valtion erikoislaatuisuuden korostaminen ja kansallinen eheys, selviää Marko Junkkarisen 19. marraskuuta tarkastettavasta historian alan väitöstutkimuksesta.
Jopa lähi-idän tilanne oli tapetilla jo USA:n varhaisessa historiassa. Välimerellä tapahtuneet laivojen kaappaukset johtivat panttivankiselkkauksiin ja jopa merijalkaväen maihinnousuun Libyan alueella heti 1800-luvun alussa.
Junkkarinen tarkasteli tutkimuksessaan yhden Yhdysvaltojen perustajaisän, aikanaan kiistanalaisen Robert Morrisin (1734-1806) maailmankuvaa. Morrisin sodanaikaiset liiketoimet herättivät epäluuloa ja tutkijat ovat edelleen erimielisiä hänen merkityksestään ja motiiveistaan.
Tuore näkökulma Junkkarisen tutkimuksessa on maailmankuvan tarkastelu ja pyrkimus osoittaa maailmankuvan käsitteen hyödyllisyys biografisessa tutkimuksessa. Samalla tutkimus helpottaa myös amerikkalaisen nykypolitiikan ymmärtämistä.
Junkkarisen yleisen historian alan väitöskirja ”The worldview of Robert Morris – The Case of a Man of Practice in the American Revolutionary Era” tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori (emerita) Marjatta Hietala Tampereen yliopistosta ja kustoksena dosentti Osmo Kiiskinen Itä-Suomen yliopistosta.