Fredrik Gertten ei kuunnellut varoituksia, ja nyt hänellä on vastassaan suuryhtiön lakimiespataljoona. Ruotsalaisen dokumenttiohjaajan Bananas!* saa Yhdysvalloissa kylmää kyytiä Dolelta, ja Gerttenillä on kuumat paikat.
Fredrik Gertten rypistää otsaansa ja haukkaa banaania. Keltaista kuorta ei korista Dolen tarra, sillä vihollisen kuormasta ei parane syödä. Gertten onnistui hankkimaan mahtavan vastustajan, kun hän ohjasi dokumentin Bananas!*. Elokuva kertoo nicaragualaisten banaanityöläisten taistelusta suuryhtiö Dolea vastaan.
”Kun aloin seurata oikeudenkäyntiä, kaikki varoittelivat, että oikeudenkäynti tietää ongelmia. Oikeudenkäynnit eivät koskaan lopu. Oikeustaistelu Dolea vastaan on ollut käynnissä Nicaraguassa noin kaksikymmentä vuotta”, Gertten kertoo.
”En ole ensimmäinen, joka kertoo tarinan banaaninviljelyksestä. On vaikea kertoa tarinaa köyhistä, joten on löydettävä uusi tapa kertoa tärkeä tarina. Elokuvani takana on sadan vuoden historia, jota kuvaan. Yrittäkää siis katsoa rivien välistä.”
Asianajaja Juan Dominguez edustaa banaanityöläisiä. Standard Fruit, nykyisin Dole, käytti banaaniviljelmillään torjunta-aineena nemagonia, joka kiellettiin Yhdysvalloissa 1977, sillä sen todettiin aiheuttavan hedelmättömyyttä. Yhdysvaltojen ulkopuolella nemagonia käytettiin vuoteen 1982 saakka. Työntekijät altistuivat torjunta-aineelle, vaikka yhtiö oli tietoinen vaaroista.
Elokuvan päähenkilö Juan Dominguez on siirtolainen ja syntyjään Kuubasta. Hän on onnistunut saavuttamaan elämässään amerikkalaisen unelman. Palveluitaan hän mainostaa linja-auto takaikkunassa ja kurvailee Ferrarillaan katuja. Gertten toteaa jättävänsä katsojien päätettäväksi, onko Dominguez sankari vai roisto.
”Minulta kysyttiin, miten voin luottaa asianajajaan, jolla on tarramainos linja-autossa. Tokikaan Dolen asianajajat eivät mainosta linja-autoissa, sillä heidän ei tarvitse. Heidän asiakkaansa eivät edes näe linja-autoja!”
”Dominguez on kiinnostava henkilö, sillä hän ei ole klassinen ihmisoikeustaistelija. Hän näyttää mieheltä, jolta en koskaan ostaisi käytettyä autoa. Hän on kuitenkin tehnyt seitsemän vuotta töitä jutun parissa, joten totta kai hänellä on emotionaalinen suhde asiakkaisiinsa. Ihmiset eivät ole mustavalkoisia”, Gertten huomauttaa.
”Kun elokuvani oli valmis, sitä seurasi uusia oikeudenkäyntejä, joissa Dole oli erittäin menestyksekäs. Dole käytti menestystään hyökkäämällä elokuvaani vastaan.”
Gertteniä syytetään väärän tiedon levittämisestä ja herjauksesta.
”Mikä meille Pohjoismaissa on naurettavaa, on Yhdysvalloissa todellisuutta. Voisi luulla, että Dole ampuu itseänsä jalkaan, mutta se ei ehkä pidäkään paikkaansa. Ehkä heidän strategiansa on menestyksekäs. Kyse on mediastrategiasta. Haastamalla meidät Dole luo oman todellisuutensa. He tuovat uutisiin oman näkökulmansa, jota minun, pienestä maasta tulevan dokumentaristin, on hyvin vaikea muuttaa.”
Gertten kokee, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta kuin puolustaa itseään.
”Dole vaatii, että Bananas*!-dokumentin esitykset lopetetaan, nettisivut suljetaan enkä saisi enää koskaan elämässäni kommentoida koko asiaa. Jos he voittavat, mitä en heidän usko tekevän, yrityksemme ei voisi enää myydä elokuvia Yhdysvaltoihin.”
”Koskaan ei tiedä, miten tämä päättyy. Totta kai meidän täytyy jatkaa asioiden tekemistä. Muuten kaikki olisi täydellisen toivotonta”, Gertten toteaa.
Suuryhtiöt ovat oikeudessa voittoisia yhdestä syystä: ne käyvät eräänlaista kilpavarustelua oikeussalissa ja pystyvät aina käyttämään enemmän rahaa kuin vastapuolensa. Haaste toimii sekä lehdistötiedotteena että pelotteena.
”Ne eivät haasta vain voittaakseen, vaan haasteen taakka rajoittaa sananvapautta ja estää sen toteutumista. He lähettävät yhden kirjeen, ja kaikki alkavat hikoilla. Periaatteet ovat yksi asia, todellisuus toinen. Dokumenttini on julkista materiaalia, ja silti minut voidaan haastaa oikeuteen.”
Haasteen uhka roikkuu kaikkien yllä, jotka uskaltavat puhua tai kirjoittaa.
”Ihmiset pelkäävät kertoa minun versioni tarinasta. Journalisteja haastetaan oikeuteen, koska he siteeraavat minua.”
Gerttenin turva on vakuutus, joka kattaa oikeudenkäyntikulut noin miljoonaan dollariin saakka. Rahan lisäksi henkiset voimavarat ehtyvät.
”Oikeusprosessi on syönyt aikaa ja energiaa keksiä uusia ideoita. Elämme luovuudesta. Ehkä yrityksemme kaatuu kahden vuoden kuluttua. En tiedä.”
Bananas*! on julistettu Yhdysvalloissa pannaan, mutta Suomessa sen voi hyvinkin onnistua näkemään. Yle on ostanut dokumentin oikeudet, ja se kiertää Doc Lounge -tapahtumissa ympäri maata. Doc Lounge tuo dokumenttielokuvat baareihin, ja uuden viihtymismuodon avauselokuvan kunnian sai Bananas*!. Ohjaajaa ajatus miellyttää.
”Dokumentit ovat tarkoitettu muillekin kuin vain heille, joilla on taiteiden korkeakoulututkinto”, Gertten huomauttaa.