Uusi kritiikki: Poikkitieteellistä runoutta

J.H. Erkon runokilpailun vuonna 2009 voittaneen Miki Liukkosen esikoisteos on ihastuttavan kokeileva, mutta samalla melko helppoa luettavaa. “Matemaattis- esteettinen runous” tunnustelee yhtälöiden ja geometristen kuvioiden yhtäläisyyksiä sanataiteen kanssa. Mukaan mahtuu myös huilumusiikin ylistys, ja sen esitystilannetta kuvaava episodi, Surrealistin päiväohjelma, sekä joukko “arkisempia” runoja.
Läpi teoksen tyylikeinona on käytetty lähes surrealistisia ja irrationaalisia kuvia ja mielleyhtymiä, kuten “Raamattu vaihtuu Gameboy Coloriin” sekä Satu -runon absurdi listaus, jossa muun muassa “fossiilit – näkevät unta munasarjoista”. Toisaalta Liukkosen runot ovat myös selkeitä kuvallisuudessaan sekä osin viihteellisiä. Nimettömässä runossa (s.30) runon puhuja näkee miehen, jolla “jalat olivat keltaiset ja ne tulivat korvista”. Tilanne päättyy miehen toteamukseen “Älkää yrittäkö selittää minulle mitään… Minulla nähkääs kasvaa jalat korvista.” Runo maalautuu lukijan mieleen melko konkreettisina kuvina, joiden irrationaaliset elementit antavat joillekin runoista koomisia sävyjä.

Liukkonen kertoo runoissaan myös arkisista tapahtumista, välillä käyttäen hyväkseen proosallisuutta, sekä värittäen niitä yllättävillä runokuvillaan ja humoristisella otteella. Runossa Nainen(s.42) runon puhuja tapaa naisen, jolla “oli todella iso pää, jolla se sitten hinkkasi ikkunoita”. Tarina saa rytminsä toistoista: “muuten kaikki olikin aivan tavallisesti”, mutta sitten “ovia ei saanut enää auki” ja runon puhuja pelkää “että me joudumme menemään naimisiin”. Kyse on siis ihmissuhteesta, jonka vaiheita kuvataan epäsuorilla kielikuvilla, toisaalta ajoittain selvyyden vuoksi myös suorilla ilmaisuilla.
Mielenkiintoisia ovat Liukkosen kokeilut “matemaattis- esteettisenä runoutena” nimeämissään pätkissä, joissa esimerkiksi paperille painettu suunnikas saa alleen kuvauksen: “huolestunut suunnikas”. Kielen matematisoinnista -runon ajatuksiin sulautuvat fysiikan termit: “se taittoi enkelin säkeitä/mutta on otettava huomioon kulmanopeus/tiheysfunktio vetovoima”. Liukkonen yrittää hahmotella runoutta, joka on “lähtökohdiltaan tieteellistä”. Nämä poikkitieteelliset kokeilut lähestyvätkin ajoittain käsiterunoutta, mutta Liukkonen pitää kuitenkin kiinni runomuodosta yhdistäessään listoja, lukuja, geometrisiä muotoja ja kaavoja kieleen.

Liukkonen ei kaihda käyttää runoissaan eläväisiä kuvia. On positiivista, että nykyrunous voi ottaa sellaisia suurta yleisöä kiinnostavia muotoja kuin Liukkonen on teoksessaan tehnyt. Arkisten sattumien pukeminen sanoiksi on myös arvokasta, jolloin lukijalla on ainakin parempi mahdollisuus samastua runon maailmaan. Vaikka Liukkonen ehkä syyllistyykin jossain määrin runokuvilla koristeluun, ovat hänen taitonsa sanankäyttäjänä oivalliset.

Miki Liukkonen, Valkoisia runoja 2011, Wsoy

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opetellaan syksyllä 2011 taidekritiikin kirjoittamista. Kritiikkipraktikumissa opiskelijat kirjoittavat kriitiikkejä konserteista, äänitteistä, kirjoista, taidenäyttelyistä, elokuvista, tanssi- ja teatteriesityksistä. Kurssia vetävät kirjailija ja kriitikko Matti Mäkelä, professori Helmi Järviluoma-Mäkelä ja professori Risto Turunen. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.