Juuriltaan joensuulainen Insomnium on ehtinyt levytysurallaan jo viidenteen täysipitkään levyyn nimeltään One for Sorrow. Edellinen levy Across the Dark oli vuoden 2009 parhaita julkaisuja ja lisäksi One for Sorrow on ensimmäinen levy isolle Century Media -levy-yhtiölle, joten suorituspaineita yhtyeellä on varmasti ollut.
Vielä ensimmäisellä levyllään puhdasta melodista deathia soittanut Insomnium on tuonut jokaisella julkaisulla uusia elementtejä musiikkinsa ja tämä kehitys jatkuu myös One for Sorrow:lla. Edellisellä levyllä enemmän tilaa saaneet koskettimet ovat nytkin esillä ja koskettimista vastaa totuttuun tapaan Swallow the Sunista tuttu Aleksi Munter. Across the Darkilla ensimmäistä kertaa käytetty ns. puhdas laulu on nyt aiempaa isommassa roolissa ja näistä laulusuorituksista on vastuussa yhtyeen kitaristeista Ville Friman, kun vielä viimeksi luotettiin vierailevan Jules Näverin taitoihin. Basisti-laulaja Niilo Sevänen hoitaa edelleen murinapuolen vakuuttavalla tyylillään.
Kuuntelin levyä useassa eri tilanteessa ja useampaan kertaan. Edelliset Insomnium -julkaisut ovat vaatineet useamman kuuntelukerran auetakseen ja tämä pätee myös One for Sorrow:n kohdalla. Levystä paljastuu yhä uusia nyansseja ahkerammankin kuuntelun jälkeen. Levyn joissain kappaleissa on aistittavissa samaa tunnelmaa kuin Sentencedin tuotannossa ja joissain melodioissa on samaa tarttuvuutta kuin Amorphisin melodioissa.
Leyvn avaava Inertia on Insomniumille tyypillinen avauskappale, vähitellen kasvava ja koko levyn tunnelmaan johdattava kappale. Tämän jälkeen levyllä liikutaan Only One Who Waits:n rokkaavuudesta Song of the Blackest Bird:n doom-vaikutteiden kautta progressiiviseen Lay Ghost to Rest:iin. Levyn heikoimmat hetket ovat kaahailu Every Hour Wounds ja akustinen tunnelmointi Decoherence, ne eivät yllä leyvn muun materiaalin tasolle. Levyn päättävä nimiraita on sävellykseltään uudenlainen Insomnium-kappale.
Kokonaisuudessaan One for Sorrow:n tunnelma on synkkä, mutta jossain seassa on myös toivon pilkahdus. Insomnium on viimeistään nyt päässyt siihen pisteeseen, että yhtye kuulostaa selkeästi omalta itseltään. Jo mainittujen uusien elementtien lisäksi Insomniumin musiikissa ovat edelleen läsnä kaihoisat melodiat, raskaat riffit, sekä tunnelmoinnin ja runttauksen taidokas yhdistely. Aivan samanlainen täysosuma kuin timanttinen edeltäjänsä One for Sorrow ei ole, mutta kyseessä on silti erinomainen levy, joka jatkaa Insomniumin hienojen julkaisujen sarjaa.
Insomnium One for Sorrow CD Century Media
Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opetellaan syksyllä 2011 taidekritiikin kirjoittamista. Kritiikkipraktikumissa opiskelijat kirjoittavat kriitiikkejä konserteista, äänitteistä, kirjoista, taidenäyttelyistä, elokuvista, tanssi- ja teatteriesityksistä. Kurssia vetävät kirjailija ja kriitikko Matti Mäkelä, professori Helmi Järviluoma-Mäkelä ja professori Risto Turunen. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.