Markku Kosken esseekokoelma Sydän hihassa (2011) liikkuu ketterästi julkisuuden, populaarikulttuurin ja politiikan aihepiireissä. Kepeän tieteellisellä otteella ja humoristisella lähestymistavalla Koski tekee nykykulttuurimme ilmiöitä näkyviksi ja luo laajoja yhteyksiä aiheidensa sekä yhteiskunnan ja arjen välille.
Noin parisataasivuinen esseekokoelma houkuttelee rennolla ja tuoreella ilmaisullaan lukijan hämmästelemään niin tuttuja puheenaiheita ja henkilöitä kuin huomaamattomia ilmiöitä. Teoksen alkuosassa käsittelyyn joutuvat aiheet melu- ja juhlakulttuureista Aki Kaurismäkeen ja Heinz Ketchupiin, kun taas teoksen loppuosa koostuu enimmäkseen julkisuuden ja politiikan yhteiseloa käsittelevistä esseistä. Loppuosan aiheet tuntuvat ehkä liiankin tutuilta, mutta harvoin Koski epäonnistuu etsiessään niihin uutta näkökulmaa.
Pitkin kokoelmaa Koski pitää lukijaa hienosti otteessaan. Hän saattaa aloittaa arkisella esimerkillä ja laajentaa sitten taiteen ja tieteen esimerkkeihin – ja juuri kun lukija alkaa odottaa kytköstä alkuun, se tulee. Koski päästää hieman lukijansa karkaamaan, mutta nappaa taas kiinni – samoin hänen esseensä herättelevät ajattelemaan, eivät anna täysin valmiita vastauksia.
Markku Kosken esseet ovatkin enimmäkseen keskustelunavauksia, herättelyjä näkemään kulttuurimme ilmiöt ja arjen käytännöt uudella tavalla. Kosken esseissä uusi liittyy vanhaan ja suuri pieneen: kuinka tämä näkyy arjessamme, mitä se kertoo nyky-yhteiskunnastamme. Nykyisten mediapersoonien pohdinnan kautta valotetaan aikamme ominaispiirteitä, melodraamassa ja politiikassa nähdään paljon yhtäläisyyksiä ja Kuorosota kuvastaa työntekotapojamme.
Laajan tietämyksenä Koski osoittaa viittaamalla teorioihin ja klassikkoteoksiin niin tieteen kuin taiteen alalta – liekö samalla paljastaa toivomansa lukijakunnan ja sen sivistyksen tason. Teksti etenee sujuvana ajatusvirtana ja kirjoittaja tuo huomaamatta Big Brotheria analysoidessa esiin sekä Kärpästen Herran että Stanley Milgramin sähköiskukokeet. Juuri tämä laaja-alainen assosiointi pienen ja suuren sekä tieteen ja taiteen välillä on Kosken parasta antia.
Kuitenkaan kirjoittajaa vähäisempi tietämys ei estä huvittumasta ja innostumasta viinipapeista, ketsuppisodista ja unboxing-heimoista. Runsaiden viittausten ja usein hyvin analyyttisen luonteensa takia lukukokemus saattaa olla hengästyttävä ja jättää aivot raksuttamaan pitkäksikin aikaa. Toisaalta vaikka Koskella yleensä on pieneen kokonaisuuteen sidottu jokin suurempi merkitys, voi esseitä lukea mielentilasta riippuen myös vähemmän vakavasti.
Esseekokoelmaa ei voi siis raskaaksi kutsua, sillä lempeän ironinen ja humoristinen lähestymistapa sekä leikittelevä kieli tekevät esseistä kepeitä luettavia ja todentuntuisia. Lisäksi esseekokoelma voi lukea juuri sopivina annoksina, milloin kahden ja milloin kahdenkymmenen sivun mittaisina.
Vaikka kirjan laskee käsistään, se ei jätä rauhaan. Ihannetilanteessa teosta luettaisiinkin kahvikupposen äärellä pohdiskellen, keskustellen ja teokseen yhä uudelleen tarttuen.
Markku Koski Sydän hihassa. WSOY. 2011. 189 s.
Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opetellaan syksyllä 2011 taidekritiikin kirjoittamista. Kritiikkipraktikumissa opiskelijat kirjoittavat kriitiikkejä konserteista, äänitteistä, kirjoista, taidenäyttelyistä, elokuvista, tanssi- ja teatteriesityksistä. Kurssia vetävät kirjailija ja kriitikko Matti Mäkelä, professori Helmi Järviluoma-Mäkelä ja professori Risto Turunen. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti.