Uusi kritiikki | American Hustle

Kaikkihan huijaavat

American Hustle on 1970-luvulle sijoittuva rikosdraama. Elokuvan on ohjannut David O’Russell, jonka aiempia ohjauksia ovat muun muassa Kolme kuningasta (1999), Taistelija (2010) ja Unelmien pelikirja (2012). Mukana on nimekkäitä näyttelijöitä kuten Christian Bale, Jennifer Lawrence, Bradley Cooper ja pienessä osassa Robert DeNiro. Näyttelijät tekevät erinomaista työtä, mutta juonesta on välillä hankala saada otetta.
Huijari Irving (Christian Bale) ja hänen rakastajattarensa Sidney (Amy Adams) tekevät rahaa taideväärennöksillä ja katteettomilla vakuuksilla. Toiminnan kasvettua FBI saa heidät kiinni.
Agentti Tony (Bradley Cooper) tarjoaa diiliä: tuomion voi välttää avustamalla FBI:ta muiden huijarien kiinnisaamisessa. Samaan aikaan Irving yrittää selvitellä yksityiselämäänsä kuvioita Sydneyn, Rosalyn-vaimon (Jennifer Lawrence) ja pojan kanssa.
Irving suhtautuu aluksi huijaamiseen arkisesti työnä. Tilanne vakavoituu, kun FBI:n haluamien henkilöiden listalle ilmaantuu Robert DeNiron karismaattisesti esittämä mafioso, joka haluaa ”antaa vahvemman viestin”. Toisaalla Irving joutuu vastakkain omantuntonsa kanssa ystävystyttyään huijattavan poliitikon Carminen (Jeremy Renner) kanssa.

Elokuva tasapainottelee vakavan draaman ja koomisten piirteiden välillä. Rikosten suunnittelun välissä Irving huolehtii kaljuuntumisesta, Tony kihartaa hiuksiaan papiljoteilla ja FBI:n sihteeri esittelee kissakuvia. Petoksen vaarallisuuden ja henkilökohtaisuuden paljastuminen luo tarinaan vakavamman tason. Koomiset ja vakavat piirteet tasapainottavat toisiaan yllättävän hyvin.
Elokuva näyttää ironisia piirteitä ihmisluonnosta: kun huijari ensin esittää vastahakoista tekemään kauppoja, ihmiset kirjaimellisesti juoksevat hänen tarjoustensa perässä. Tarinan ytimessä on kysymys petoksesta ja aitoudesta. American Hustlessa kaikki yhteiskunnan johdosta kadunmiehiin huijaavat, kuten Irving sanoo ”ainakin itseään”. Samalla jokainen haluaa elämäänsä jotain todellista: aitoa musiikkia, rakkautta, ystävyyttä.
Tarina perustuu osin tositapahtumiin. 1970-luvun lopulla FBI jahtasi taidehuijareita ja korruptoituneita poliitikkoja ABSCAM-operaatiossa. Entinen huijari Melvin Weinberg, johon Irving osin perustuu, vältti tuomion auttamalla muiden huijareiden kiinni saamisessa.

Elokuvan ongelmana on juonen hajanaisuus. Osa kohtauksista tuntuu irrallisilta tai pitkitetyiltä. Alkupuolella käsitellään liian yksityiskohtaisesti henkilöiden taustatarinoita. Kestää pitkään ennen kuin katsoja saa kiinni varsinaisesta juonesta.
Hyvistä näyttelijöistä esiin nousevat erityisesti Christian Bale Irvinginä ja Jennifer Lawrence Rosalynina. Lawrence esittää uskottavasti naista, joka joka nousee tylsistyneen kotirouvan osasta FBI-operaation keskiöön ja on vähällä vaarantaa koko operaation. Näyttelijäkaartin taidot on huomioitu muuallakin, peräti neljä näyttelijöistä (Bale, Adams, Cooper ja Lawrence) sai Oscar -ehdokkuuden.
American Hustle osaa monin paikoin viihdyttää ja sisältää pari koskettavaakin hetkeä. Näyttelijät ovat sekä hauskoja että persoonallisia ja uskottavia. Tarinan hajanaisuus ja liiallinen pituus vaikuttavat kuitenkin niin, että elokuvaa ei kokonaisuutena voi sanoa loistavaksi. Dramaturginen tiivistäminen olisi tehnyt elokuvasta huomattavasti onnistuneemman.

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritieteissä opetellaan taas taidekritiikin kirjoittamista. Kritiikkipraktikumissa opiskelijat kirjoittavat kriitiikkejä konserteista, äänitteistä, kirjoista, taidenäyttelyistä, elokuvista, tanssi- ja teatteriesityksistä. Kurssia vetävät kirjailija ja kriitikko Matti Mäkelä, professori Helmi Järviluoma-Mäkelä ja professori Risto Turunen. Uljas julkaisee uusien kriitikoiden tuotoksia valikoidusti. Edellisen kerran praktikum järjestettiin vuonna 2011, ja senkin sato löytyy Uljaan verkosta.