Up – Kohti Korkeuksia

Harvassa ovat lastenelokuvat joiden alkuasetelmana on kuolema ja päähenkilönä vanhus. Useampikin Disneyn tuottajista varmasti juonut kahvinsa väärään kurkkuun Pixarin suunnitelmista kuullessaan. Surumielisestä alusta huolimatta suunta on kohti korkeuksia.

Elokuvan päähenkilönä on vanhus nimeltä Carl Fredricksen. Vaimonsa Ellien kuoltua hän päättää toteuttaa tämän lapsuudentoiveen talosta Etelä-Amerikassa paratiisiputouksen vierellä. Vanhana heliumpallojen myyjänä Fredricksen lentää niiden avustuksella talonsa etelään. Voittaa aina vanhainkodissa homehtumisen. Tahtomattaan hänelle tulee vielä matkaseuraksi nuori eräseikkailija, jolta puuttuu vain vanhusten auttamismerkki ennen ylennystä vanhemmaksi eräseikkailijaksi.

Varsinaisesti seikkailu alkaa vasta sankarusten saavuttua Etelä-Amerikkaan, jossa ryhmä kasvaa Fredricksenin harmiksi vielä kahdella jäsenellä: Esihistoriallisella jättilinnulla ja puhuvalla koiralla. Puhekykyisiä eläimiä on animaatioissa ja saduissa nähty jo pidemmän aikaa, mutta Pixarin koirat ovat täysin oma lukunsa. Ne puhuvat pantojensa kautta, mikä mahdollistaa monennäköisiä vitsejä. Koirien johtaja Alfan panta esimerkiksi hajoaa odottamattomin seurauksin.

Koirat myös näyttävät ilmeikkäiltä ja todella eloisilta. Animaatiojälki on muutenkin totuttua Pixar laatua. Värit hehkuvat kirkkaina ja toimintakohtaukset ovat jännittävää seurattavaa. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää lentomatkan aikaisiin pilviin. 3D efektit eivät olleet häiritsevän paljon esillä missään vaiheessa, tai ainakaan en niihin kiinnittänyt huomiota, mikä on elokuvalle eduksi: Ruudun hyppääminen kasvoille on enemmän kikkailua kuin hyvää elokuvantekoa.

Leikkaus on myös elokuvan vahvuuksia. Up – Kohti Korkeuksia on juuri oikean pituinen. Suvantokohtien annetaan mennä omalla painollaan, toimintakohtia ja vitsejä ei pitkitetä liikaa. Yhtäkään epäonnistunutta tai perustelematonta otosta en huomannut. Erityisen hauska kohta on lopun miekkailu, jossa nauretaan huolella reumatismille. Myös kaikki kohtaukset joissa koirat ovat mukana ansaitsevat erityismaininnan.

Lapsetkin antoivat elokuvan taian viedä mukaan. Suvantokohtien aikana suurimmaksi osaksi heistä koostuva yleisö saattoi hieman äännellä, mutta Pixarin eduksi täytyy sanoa että pienemmätkin elokuvasta tuntuivat pitävän. Olivat ainakin hiljaa lähes koko elokuvan ajan. Ankaraakin kritiikkiä kesken elokuvan tuli, eräs huomautti että: “Äiti, ei tässä 3D:ssä ole mitään ihmeellistä.” Kommentti tuli Fredricksenin surressa vaimonsa kuolemaa, joten luultavasti kohtauksessa ei 3D näkynyt edukseen. Nuorella kriitikonalulla on vielä opittavaa.

Vaikka Up:n tarina on pohjimmiltaan aika perinteinen seikkailu, yksityiskohdat ovat jotain ennennäkemätöntä. Vanhuksen laittaminen päärooliin on Pixarilta todella rohkea veto, mutta toimiva. Disneyn päätös antaa studiolle vapaat kädet tuottaa selvästi tulosta. Autot-elokuvaan verrattuna Wall-E ja nyt Up – Kohti Korkeuksia ovat aivan omalla tasollaan. Toisin kuin suurimmalle osalle Hollywoodia Pixarille on selvää että lapsille voi tehdä hyvääkin elokuvaa, tuloksena on että, kuten parhaimmat Disney-klassikot, Up viihdyttää aikuisempaakin katsojaa silti lapsia unohtamatta.

Up on yksi elokuvasyksyn valopilkuista, jota voi suositella erityisesti koiraihmisille ja muille eläinrakkaille. Kritisoitavaa elokuvasta ei hirveämmin löydy: Hyvä koko-perheen elokuva jossa on lastenelokuvalle hyvinkin aikuisia teemoja. Suomen syksy kyllä näyttää vielä hiukan masentavammalta Etelä-Amerikan väriloistoon verrattuna. Mistäköhän saisi omakotitalon ja tarpeeksi heliumia pieneen lomamatkaan?

Kuvia elokuvasta:
paratiisiputoukseteraseikkailijafredriksonpuhuva-koirasinne-meni