Talouden taantuman vuoksi Uljas on aloittanut toimintansa vaikeassa ympäristössä. Lehden taloudellinen tilanne on kirvoittanut keskustelua Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa.
”Lehden taloudellinen tilanne näyttää huonolta. Budjetti on toteutunut menojen, mutta ei tulojen osalta”, ISYY:n valmisteluvaiheen pääsihteeri Janne Mertanen toteaa.
”Uljaassa toteuma jää noin neljänneksen jälkeen budjetoidusta, mikä ei ole kohtuuttoman huono suoritus. Täytyy muistaa, että uusi lehtituote hakee yhä asemaansa niin lukijoiden kuin ilmoittajienkin keskuudessa, ja työtä täytyy tehdä molemmilla rintamilla”, Uljaan päätoimittaja Veera Järvenpää arvioi.
”En näe, että henkilöstökuluista olisi mahdollista säästää”, hän lisää.
Kohteita kulujen karsimiseen on Uljaan kaltaisessa lehdessä vaikea löytää. Avustajabudjetissa on jo säästetty vaikean ilmoitusmyyntitilanteen vuoksi. Uljaan ensi vuoden budjetissa painokustannukset pysyvät samalla tasolla kuin tänä vuonna, mutta postituskuluja ei tule. Ne sisältyvät painon tarjoukseen.
”Loppuvuoden aikana ei voida tehdä ihmeitä. Lisänumero joulukuussa voisi tuoda lisää ilmoituskassaan, mutta toisaalta myynti voi olla heikkoakin, sillä opiskelijat ovat jo joululomilla. Tyhjällä kampuksella ei tahdota mainostaa”, Järvenpää arvioi.
”Lehteä pitää markkinoida kohdennetusti ilmoittajille”, hän painottaa
Mertanen ei lähde spekuloimaan mahdollisia ratkaisuja taloudellisen tilanteen parantamiseksi.
”Prosessi on käynnissä. Asia käsitellään perusteellisesti ja ratkaisut tehdään sen pohjalta”, Mertanen toteaa.