Tällä kertaa vapun alla opiskelijat suuntaavat raveihin. Kuopion raviradalla järjestettävä opiskelijaravitempaus on sukellus yleiseen, mutta monelle silti vieraseen lajiin. Uljas keventää lukijoiden ravikulttuurishokkia tarjoamalla ammattilaisten vihjeet suoraan käteen. – Jarkko Kumpulainen, teksti
Raviurheilu on tämän vapun uusi musta. Tai sitä se on muulloinkin ainakin jokaiselle Bukowski-fiilistelijälle. Jos sinustakin kuitenkin tuntuu siltä, että raviurheilu on vieras ja etäinen pienen piirin alakulttuuri, niin Kuopion raviradan toimistosihteeri Kirsi Räty on toista mieltä. Rädyn mukaan seuraajaluvuissa raviurheilu on ollut kauan kakkosena heti jääkiekon jälkeen, vaikkakin viime vuosina jalkapallon profiilinnosto on hämärtynyt järjestystä.
Suomessa kilpailuja seuraa pelkästään raviradoilla vuosittain noin 800 000 katsojaa. Lisäksi raveja seurataan hämyisissä etäpelipisteistä ja Internetistä ympäri maan. Vuodessa raveja on Suomessa 560, ja joulua lukuunottamatta ravit järjestään jossakin maan kolkassa joka ikinen päivä.
27. huhtikuuta Sorsalon valtaa ei niin perinteinen raviyleisö. Opiskelijoiden ravikunkku -kilpailuun on ilmoittautunut 14 joukkuetta, ja joukkueita saapuu paikanpäälle seuraamaan Facebook-eventin perusteella lähes 400 opiskelijaa. Kilpailun finalistit taistelevat voitosta koko maan ravikansan seuratessa opiskelijalähtöä Sorsasalossa ja Internetissä. Kyseisessä lähdössä hevosta korvaa kaksi opiskelijaa, kolmannen toimiessa vaunuissa ohjastajana.
Jotta ravikokemus ei jäisi vajaaksi, keräsi Uljas tapahtuman kunniaksi neljältä ravialan ammattilaiselta Toto-vinkit illan peleihin. Kuumista vihjeistä vastaavat Savonian opiskelijakunnan suunnittelja ja raviharrastaja Jari Smolander, Uljaan myyntitykki ja ravikonkari Valto Merta, Kuopion raviradan toimitusjohtaja Mikko Korpela ja valtakunnan vihjaaja sekä Kuopion raviradan äänityöläinen Tapio Hoikka.
Opiskelijoiden ravikunkku tapahtuman järjestelyistä vastaavat yhdessä Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, lääketieteen opiskelijoiden KuoLO ry, Savotta ry, Sykettä Savilahdella ja Kuopion ravirata. Raviradalle on järjestetty ilmaiset kyyditykset Kuopion kaupungintalon takaa alkaen kello 15.30.
Lisätietoa tapahtumasta ja kyydityksistä tapahtuman Facebook-eventissä.
Onnea matkaan!
Opiskelijoiden ravikunkku 2015 joukkueiden esittely
1. Denason Hangover – Dentina
Ohjastaja: Seija Nquyen
Mitat: 158/50
Meriitit: Kaupungin kovin JOPO-kuski
Vetäjä 1: Olli Siirola
Mitat: 183/76
Meriitit: Suomenmestari. Melkein.
Vetäjä 2: Aki Valkeapää
Mitat: 178/83
Meriitit: Kampuksen timmeimmät vatsalihakset
2. Crystal Meth Hooker Heaven Lightening – Dentina/Hammaslääketiede
Ohjastaja: Pinja Ahtonen
Mitat: Kokoontaitettava, noin 50 sokeripaketin painoinen, pituus katsojan silmässä.
Meriitit: Koulutukseltaan hevosen siitoskäyttaytymisen erikoisterapeutti. Erikoislahjakkuus piiskan käytössä.
Vetäjä 1: Jussi “peto- on-irti” Birling
Mitat: 220 paunaa ja 6,6 jalkaa
Meriitit: Kuuluisin kohu v. -97, jolloin Jussi “peto- on-irti” Birling tuomittiin anabolisten steroidien ja verivalmisteiden käytöstä pakkotyöleirille Krimille.
Vetäjä 2: Mikael “bulldozer” Palinperä
Mitat: 219 paunaa ja 6,6 jalkaa
Meriitit: Kuuluisa maailman nopeimman rännikaljan juonnista. Saavutti vuonna -98 nuorten miesten sm-mestaruuden hevosenlannan heitossa.
3. Pehmeä jänis – KuoLO
Ohjastaja: Outi Nieminen
Mitat: 190cm
Meriitit: Ovuloi kaksi kertaa kuukaudessa
Vetäjä 1: Antti-Pekka Elomaa
Mitat: 17cm
Meriitit: Sumiaisten kunnanmestaruuskisoissa painonoston pronssia -02
Vetäjä 2: Miikka Lumela
Mitat: 18cm, etäisyys merenpinnasta 1200 metriä
Meriiti: Löysi Graalin Maljan P-Savosta
4. Mara ja telttakepit – KuoLO
Ohjastaja: Martta Onnela
Mitat: Strategisilta mitoiltaan Sodankylän afrodite
Meriitit: Sodankylän toto champion 2012
Vetäjä 1: Juska Vienonen
Mitat: Salon revityin
Meriitit: Motonetin kalastusosastolla toista vuotta
Vetäjä 2: Erkka Turunen
Mitat: 12 cm from the ground
Meriitit: 4 kesä siwassa aluillaan
5. Ponipojat – KuoLO
Ohjastaja: Visa Vilmusenaho
Mitat: 175cm/75/povi 120
Meriitit: ei meriittejä
Vetäjä 1: Jussi Kosonen
Mitat: 175/65
Meriitit: ei meriittejä
Vetäjä 2: Oskari Lappalainen
Mitat: 180/99/35cm
Meriitit: Kova hevosmies
6. Ponitus Macht Frei – Lääketiede LT2
Ohjastaja: Katariina Hattunen
Mitat: Rinta 35cm vyötärö 30cm lantio 35cm, pituus 170cm paino 62kg
Meriitit: Postpseudon shotgunin naisten mestaruus 2015
Vetäjä 1: Santtu Nuutinen
Mitat: 3cm, 12cm, 5cm
Meriitit: Autofellaatio, kompurointi
Vetäjä 2: Jussi Kovanen
Mitat: Rinnanympärys 140, vyötärö 70, paino 93, pituus 176, body fat level 7.0
Meriitit: Kullijärven kuha-cup 2014 2. sija ja 210 mave helvetin pyöreellä selällä
7. Köyhät Kyykkyyn – Pelastusopisto, palopäällystön koulutusohjelma
Ohjastaja: Joona Hytti
Mitat: 179cm, 79kg.
Meriitit: Kaduilla miehen huhutaan olevan lyömätön änärissä.
Vetäjä 1: Joonas Malinen
Mitat: 182cm, 84kg.
Meriitit: Tämä ujoksi ja hiljaiseksi haukuttu mies yrittää olla hiljaa,siinä kuitenkin useimmiten epäonnistuen. Ala-asteella käytös oli silti täysi kymppi.
Vetäjä 2: Aatu Visuri
Mitat: 177cm, 81kg.
Meriitit: Piti huhujen mukaan joskus lepopäivän treenistä. Syypää tämän ravikisan voittoon? Kuiskaa kovemmalla äänellä, kuin moni meistä puhuu.
8. Harmittomat Halailijat – KuoLO
Ohjastaja: Helmiina Virsunen
Mitat: metri x metri x metri
Meriitit: Kyydin tarpeessa
Vetäjä 1: Mikko Löf
Mitat: Onhan se aika iso
Meriitit: ei meriittejä
Vetäjä 2: Ilmari Hosia
Mitat: Kokeile
Meriitit: Lisäks helevetin mukava jätkä.
9. Siitosoriit Uralin takaa – Hammaslääketiede
Ohjastaja: Anu Saukkonen
Mitat: Pinta-ala 1,8 neliömetriä BMI 24
Meriitit: Nahkaruoskanheilutuksen EM-kultaa
2013. Siitosorien huolenpidon lisensiaatti. Miss Suomi 2016.
Vetäjä1: Mutasen Pekka
Mitat: Paino 100kg, Pinta-ala 2 neliömetriä, Jalan pituus 31,5cm.
Meriitit: Opiskelijaravikunkku 2013. Kultamitalisti. Tammojen kyyditsemisen mualimanmestari 2010.
Vetäjä 2: Naukkarisen Joeli
Mitat: Paino 100kg, Pinta-ala 2,2 nelimetriä. Jalan pituus 30cm.
Meriitit: Siittänyt yli 100 tammaa. Ponien kyydittäjä vuodelta 2011. Penkki 150. Mr. Finland 2018.
10. Sanski & elimet – KuoLO/lääketiede
Ohjastaja: Sanni-Maija “Sanski” Välimäki
Mitat: Kuppikoko 95DDD ja pakarat kiinteät.
Meriitit: Ymmärtää, että sana “pussit” voi joskus viitata myös kiveksiin. Osaa laskea kymmeneen.
Vetäjä 1: Pertti “Pera” Enis
Mitat: Äo 50, hauiksen ympärys 60. Paino 200kg, säkäkorkeus karvan alle metri.
Meriitit: Cambridgen vinttikoirakilpailun voittaja 2005. Joskus työntänyt kuulaa.
Vetäjä 2: Arvo Lerssi
Mitat: Valtavat pakarat, säkäkorkeus 70cm, kuppikoko D85.
Meriitit: Taskubiljardin olympiakulta 2002, öljypainin höyhensarjan maakuntamestaruus -96.
11. Köyhät kyykkyyn 2 – Palopäällystö
Ohjastaja: Janne Vehviläinen
Mitat: 175Cm 77kg
Meriitit: Hevoshullulehden päätoimittajan kesäsijainen.
Vetäjä 1: Mikko Matilainen
Mitat: 185cm 86kg
Meriitit: Ravikuningas 2019
Vetäjä 2: Timo Rantamäki
Mitat: 172Cm 80kg
Meriitit: Omistaa melkein hevosen.
12. Heppatytöt_69 – KuoLO/lääketiede
Ohjastaja: Otto Tolppola “Brown Punisher”
Mitat: Jalankoko 45
Meriitit: Turbokeihäs 4. sija ala-asteella
Vetäjä 1: Hanna Havukainen “Violet Velvet”
Mitat: säkäkorkeus 153 cm
Meriitit: Miss Haapamäki
Vetäjä 2: Oona Muukkonen “Pinky Bella”
Mitat: Säkäkorkeus 167 cm
Meriitit: Lucia-neito
13. Team SFS – Strong, Functional & Sexy – KuoLO/lääketiede
Ohjastaja: Janna Tanskanen
Mitat: 90-60-90
Meriitit: Tanskanen on tällä saralla saavuttanut jo kaiken!
Vetäjä 1:Anna Moilanen
Mitat: Pelkkää nopeutta, voimaa ja lihasta! Rasvaprosentti pyöreä zero.
Meriitit: Kartan kanssa juokseva Moilanen on niittänyt mainetta ja kunniaa suunnistuksen saloilla.
Vetäjä 2: Anni Lepola
Mitat: Tule ja tsekkaa itse tämän funktionaalisen tamman mitat.
Meriitit: Kahden maratonin juossutta Lepolaa voisi hyvällä syyllä kutsua siis jo uranuurtajaksi.
14. Jälkijuna – Terveysala/Teku
Ohjastaja: Ella Joukkola
Mitat: 170cm 65kg
Meriitit: Iloinen mieli
Vetäjä 1: Mirva Toivonen
Mitat: 160/90
Meriitit: Tehokas elvytys
Vetäjä 2:Taija Frilander
Mitat: 169/92
Meriitit: Auttava asiantuntija