UEF lähtee Brysseliin lobbaamaan

Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Amio Cajander - Flickr

Itä-Suomen yliopisto pistää pystyyn toimiston eurooppalaisen lobbauksen ydinkeskustaan, Brysseliin. EU-toimiston tavoitteena on saada enemmän näkyvyyttä ja EU-tutkimusrahoitusta yliopistolle.

”Kilpailussa pärjääminen edellyttää ammattimaista ja ennakoivaa otetta rahoitushakuun. Hakuajat ovat lyhyitä ja hakuprosessit vaativia, joten liikeellä pitää olla jo ennen haun avautumista, mielellään myös vaikuttamassa valmisteluun”, Tutkimuspalvelupäällikkö Jaana Backman sanoo. Hän tulee työskentelemään viikon tai kaksi kuukaudessa Brysselissä.

Muilla suomalaisilla yliopistoilla ei vielä ole toimistoja Brysselissä. Tähän saakka suomalaisyliopistojen lobbaus on tapahtunut lähinnä aluetoimistojen kautta.