Tutkija kääntäisi katseen Venäjältä Pohjoismaihin

UEF – Venäläisten sijaan UEF:n pitäisi tehdä nykyistä enemmän yhteistyötä pohjoismaisten yliopistojen kanssa, ehdottaa yliopistotutkija Markus Storvik farmasian laitokselta kirjoituksessaan yliopiston intrassa. Storvik kysyy onko nykyisessä maailmantilanteessa moraalisesti perusteltua tehdä koulutus- ja tutkimusyhteistyötä Venäjän valtion alaisten laitosten kanssa. Pelkkä naapuruus ei Storvikin mukaan ole riittävä syy yhteistyöhön.

”Olen pitkään ihmetellyt intoa, jolla Itä-Suomessa tehdään yhteistyötä nimenomaan Venäjällä sijaitsevien laitosten kanssa. Siis ei tutkijavaihdossa ole mitään ihmeellistä, se on normaalia, mutta virallinen yhteistyö mietityttää. Tämä on outoa muualta Suomesta katsoen, hieman jopa herättää ihmetystä”, hän sanoo.

Storvik muistuttaa, että 6. lokakuuta julkistetun lääketieteen Nobelin palkinnon saajista professorit Maj-Brit Moser ja Edvard Moser työskentelevät Norjan tutkimusinstituutissa Trondheimissa. Edvard Moserilla on yhteys myös Itä-Suomen yliopistoon. Hän toimi FM Sami Ikosen neurologian alan väitöskirjan esitarkastajana vuonna 2001.

”Palkintoa hallinnoidaan ja sen saaja julistettiin Ruotsista, Karoliinisesta instituutista, tuosta naapurista”, Storvik lisää.

Huhtikuussa yliopiston rehtori Perttu Vartiainen totesi Uljaalle, ettei sota Ukrainassa vaikuta yliopiston toimintaan tai yhteistyöhön venäläistahojen kanssa. Samalla hän sanoi, että kriisi korostaa entisestään yliopiston Venäjä- ja rajatutkimuksen merkitystä.

Uljas 4/14, sivu 11: UEF:n Venäjä-tutkimuksen merkitys korostuu