Turvallisuuspoliittinen keskustelu tulee kaapista

ULJAS KYSYY – ”Turvallisuuspolitiikka täytyy siirtää kabineteista avoimiin keskustelufoorumeihin”, toteaa puolustusministeri Carl Haglundin erityisavustaja Patrik Gayer (rkp). Toteamus kiteyttää sen, miksi Uljas kysyy –tilaisuus kerää väen Kerubin saliin 17. lokakuuta kello 17 alkaen ruotimaan erilaisia vastauksia kysymykseen: Tuottaako turvallisuuspolitiikka turvallisuutta?
Keskustelua on vaikea siirtää avoimille keskustelufoorumeille, jos foorumia ei ole. Siksi me nyt tarjoamme yhden sellaisen.
Pyysimme paikalle Gayerin lisäksi Maanpuolustuskorkeakoulun professorin, yleisesikuntaeverstiluutnantti Juha Mäkisen, projektitutkija Anne Mäki-Rahkolan Kriisinhallintakeskuksesta Kuopiosta sekä monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä, kansalaisyhteiskunnan toimija ja tutkija Ville Elonheimon (vihr.) Joensuusta. Tapahtuman alustaa ja juontaa edellisistä Uljas kysyy -keskusteluista tuttu Janne ”Rysky” Riiheläinen, joka on raivannut sosiaalisessa mediassa ja turvallisuuspolitiikka-aiheisessa blogissaan tilaa avoimelle turvallisuuspoliittiselle keskustelulle. Keskustelutilaisuus on samalla eräänlainen välitilinpäätös huomiota herättäneelle blogille.
Esitimme keskustelijoille muutamia kysymyksiä, kasvotusten käytävän keskustelun perustuksiksi. Kysymykset ja vastaukset löytyvät tämän jutun lopusta sellaisinaan. Elonheimo halusi vastata puhelimitse, muut ovat vastanneet sähköpostitse.

Ilma on sakeana turvallisuuspoliittisista aiheista, mutta kokonaiskuva ja tarpeeksi pitkä tarkasteluväli ovat pahan kerran hakusessa. Mennäänkö Natoon? Mitä tehdään asevelvollisuudelle? Entä ilmastonmuutokselle? Ja ei sitäkään kysymystä enää voi sivuuttaa, että missä vaiheessa turvallisuuspolitiikka alkaa tuottaa enemmän turvattomuutta? Kuinka paljon tarvitaan aseita ja kenellä niitä saa olla? Kuinka yksityisesti saa yksityishenkilö verkossa toimia? Edward Snowdenin vuotamien tietojen perusteella tätä joutuu miettimään jo opiskelijasähköpostiaan käyttävä Itä-Suomen yliopiston opiskelijakin, koska hänen postilaatikkonsa on Microsoftin palvelimella (UEF:n ja Microsoftin yhteistyöstä lisää 18.10. ilmestyvässä Uljaassa).
”Raja ei ole missään vaiheessa selkeä, koska turvallisuus on usein myös kokemuksellista. Siinä missä toiselle aseen kantaminen luo turvaa, toiselle pelkkä aseiden läsnäolo aiheuttaa turvattomuuden tunnetta. Samaa esimerkkiä voidaan soveltaa turvallisuusviranomaisiin tai vaikkapa niinkin konkreettiseen välineeseen kuin valvontakameraan. Kun puhumme turvallisuuskoneistosta, on hyvä muistaa, että turvallisuus on myös tuottoisa bisnes”, Mäki-Rahkola toteaa.
”Turvallisuusviranomaisten ja kaupallisten turvallisuusyritysten sekä aseteollisen kompleksin yhteyksiä tulee tarkoin seurata, valvoa ja valtiollisesti ohjata. Vaarana on se, että intressit menevät sekaisin ja yhteiskunnan sekä kansalaisten etu unohtuu rahanteon paineissa”, komppaa myös Mäkinen.
Elonheimo hahmottaa tilannetta niin, että kun koneisto valmistautuu enemmän sotaan kuin rauhaan, tuottaa se turvattomuutta.
”Kun ihmisten valvonta lähtee siitä, että jokainen on turvallisuusuhka, eikä lähdetä siitä, että rakennetaan yhdessä hyvää yhteiskuntaa. Suomi ei nyt ole kohdassa, jossa koko yhteiskunnallinen ilmapiiri olisi sotaan varautumista, mutta nytkin kannattaa olla varuillaan, että millaisia valvontakoneistoja otetaan käyttöön ja kenen valvonnassa ne ovat”, hän arvioi.

Turvallisuuspolitiikka on niin keskeinen osa hyvinvoivan yhteiskunnan rakenteita, että sitä ei mitenkään voida päästää piiloutumaan kabinetteihin. Mäkinen toivookin ihmisten laajemmin kiinnostuvan pohtimaan asiaa.
”Mielestäni turvallisuuspoliittisesti keskeisintä olisi se, että avoimen laaja-alaisesti kiinnostuisimme turvallisuuspoliittisista kysymyksistä emmekä ottaisi turvallisuutta pysyvän annettuna. Mielestäni turvallisuuspoliittisten kysymysten ja vastausten soisi elävän kansalaisten keskuudessa sekä toki puolueiden ohjelmissa tullen esille jos mahdollista ennen (eduskunta)vaalejakin. Nykymuotoinen eteneminen ”sammutetuin turpolyhdyin” vaaleihin, sittemmin kiihkeässä rytmissä salassa valmisteltu yhä yksityiskohtaisempi hallitusohjelma ja tähän hallituskaudeksi lukittautuva toimeenpano ei yllä aikamme vaatimuksiin”, Mäkinen toteaa.
Nyt pitäisi siis ryhtyä kunnolla hahmottelemaan kaivattua kokonaiskuvaa turvallisuuden rakentamisesta. Miten puolustamme, mitä puolustamme ja ketä vastaan puolustamme?
”Tarkastelujen aikajänteiksi esitän useita ulottuen myös jälkeläistemme jälkeläisiin eli noin vuosiin 2080-2100”, Mäkinen sanoo.

Uljas kysyy: Tuottaako turvallisuuspolitiikka turvallisuutta? Kerubin salissa 17.10. alkaen kello 17. Kello 19 samassa paikassa Doc Lounge Joensuu-dokkariklubilla USA:n salaisiin sotaoperaatioihin pureutuva Dirty Wars (2013).

Lisää aiheesta:
Uljas kysyy: Tuottaako turvallisuuspolitiikka turvallisuutta?
Uljas kysyy -tapahtuma Facebookissa
Väkivallaton maanpuolustus ja sen henki (Riiheläisen blogi)

Kysymykset ja vastaukset:

1. Kertoisitko tiiviisti itsestäsi ja tulokulmastasi turvallisuuspolitiikan kysymyksiin?
2. Mitkä näet merkittävimpinä turvallisuuspoliittisina kysymyksinä Suomen lähitulevaisuudessa?
3. Missä kulkee turvallisuuden edistämisessä raja, jolloin turvallisuuskoneisto alkaa tuottaa enemmän turvattomuutta kuin turvallisuutta?
4. Mitä sinä tekisit asevelvollisuudelle?
5. Mikä on suhtautumisesi Natoon?

Professori Juha Mäkinen, Maanpuolustuskorkeakoulu

1. Työskentelen parhaillaan Maanpuolustuskorkeakoulussa professorina. Pohjakoulutukseltani olen yleisesikuntaupseeri ja väittelin vuonna 2006 Japanissa tietojohtamisesta. Tarkastelen turvallisuuspoliittisia asioita lähinnä yhteiskunnan turvallisuuden, turvallisuussektorin murroksen ja esimerkiksi suomalaisen opetuksen ja kasvatuksen näkökulmasta. Tutkijana pyrin tarkastelemaan tutkimuskohteitani objektiivisesti ja mielellään kokonaisvaltaisissa merkitysyhteyksissään. Olen avoin uuden oppimiselle – jopa uudelle syväoppimiselle. Arvostan tasa-arvoa, kohtuullisuutta, työn tekemistä ja uutteruutta sekä toimintakyvyn aktiivista kehittämistä.

2. Mielestäni turvallisuuspoliittisesti keskeisintä olisi se, että avoimen laaja-alaisesti kiinnostuisimme turvallisuuspoliittisista kysymyksistä emmekä ottaisi turvallisuutta pysyvän annettuna. Mielestäni turvallisuuspoliittisten kysymysten ja vastausten soisi elävän kansalaisten keskuudessa sekä toki puolueiden ohjelmissa tullen esille jos mahdollista ennen (eduskunta)vaalejakin. Nykymuotoinen eteneminen ”sammutetuin turpolyhdyin” vaaleihin, sittemmin kiihkeässä rytmissä salassa valmisteltu yhä yksityiskohtaisempi hallitusohjelma ja tähän hallituskaudeksi lukittautuva toimeenpano ei yllä aikamme vaatimuksiin. Keinotekoinen jako sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden ”erillisiin” kysymyksiin tulisi purkaa ja opetella käsittelemään turvallisuuskysymyksiä lähestymässä olevan puolustusuudistuksen, tai turvallisuussektorin murroksen, hengessä. Osana valtionhallinnon ja korkea-asteen kehittämistä turvallisuusalan koulutus tulisi integroida yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa kaikki tutkintotasot ovat läsnä. Tätä kautta voisimme hahmottaa jaettuja turvallisuuspoliittisia kysymyksiä kuten esimerkiksi mikä meitä uhkaa? Mitä voimme tehdä turvataksemme sekä kansalaisemme että yhteiskunnan elintärkeät toiminnot kaikissa uhkatilanteissa? Olemmeko valmiit turvaamaan ja puolustamaan itsenäisyyttämme sekä turvallisuuttamme kaikissa tilanteissa eli olemmeko oikeasti maanpuolustustahtoisia? Entä olemmeko valmiit turvaamaan meitä pääsääntöisesti paljon uhanalaisemmassa asemassa elävien, tai parhaillaan kuolevien, ulkomaalaisten elämän jatkumisen muutoinkin kuin vain periaatteessa ja julistuksellisesti? Olemmeko valmiit itsekin tähän toimintaan osallistumaan, ja ellemme, olemmeko valmiit verovaroin tämän toiminnan vaatimat kustannukset maksamaan? Teemmekö nämä kaikki toimet yksin, ja ellemme keiden kanssa, sekä millaisten organisaatioiden jäseninä tai yhteistyökumppaneina? Tarkastelujen aikajänteiksi esitän useita ulottuen myös jälkeläistemme jälkeläisiin eli noin vuosiin 2080-2100.

3. Turvallisuusviranomaisten ja kaupallisten turvallisuusyritysten sekä aseteollisen kompleksin yhteyksiä tulee tarkoin seurata, valvoa ja valtiollisesti ohjata. Vaarana on se, että intressit menevät sekaisin ja yhteiskunnan sekä kansalaisten etu unohtuu rahanteon paineissa. Turvallisuusviranomaisten opetukseen ja kasvatukseen sekä rekrytoimiseen tulee kiinnittää huomiota. Turvallisuusviranomaisten palvelussuhteen ehtoihin tulee kiinnittää riittävästi huomioida eikä seurata kansainvälisiä huonoja käytäntöjä, joissa alipalkatuksi turvallisuusviranomaiseksi kelpaa vähän sivistymättömämpikin aines, ja sellainen, joka ei välttämättä osaa asettautua kansalaisten ja yhteiskunnan etujen välineeksi ajautuen ennemminkin turvallisuusriskiksi.

4. Kehittäisin suomalaista asevelvollisuutta kaikkia kansalaisia koskevaksi. Lähestulkoon nykymuotoisen varusmiespalveluksen rinnalle kehittäisin nykyistä osallistavamman ja yhteiskunnan turvallisuuteen sekä kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseen keskittyvän kansalaispalvelun. Esimerkiksi nykymuotoisen siviilipalveluksen tekemistä vaikkapa kirjastoissamme en näe liittyvän nykyiseen asevelvollisuuden ja maanpuolustuksen, enkä myöskään yhteiskuntamme turvallisuuden ja kansalaisten hyvinvoinnin turvaamisenkaan, ideaan. Kaikki miehet ja naiset valikoituisivat näihin kilpailuasetelmassa oleviin palvelusmuotoihin uusimuotoisen kutsuntamenettelyn kautta. Mainittakoon, että Risto Siilasmaan johtaman työryhmän raportissa päädyttiin kutsuntojen ulottamiseen sekä miehiin että naisiin. Asevelvollisuuden uranomaisuutta tulee kehittää tarkoittaen sitä, että asepalveluksen lisäksi esimerkiksi kertausharjoitusten on jatkossa oltava keskeinen osa suomalaista asevelvollisuutta. Myös kansalaispalvelleiden uran aikaista jatkoharjoittamista tulee luonnollisesti harkita. Myös perus- ja toisen asteen turvallisuusasioiden opetuksen kehittämiseen 2000-luvulle pitää panostaa. Rajautuminen liikenneturvallisuuteen ei riitä. Edellä kertomani liittyy luonnollisesti arvostamaani tasa-arvoiseen syrjäytymisen estämiseen ja kamppailuun yhteisöllisten arvojen puolesta.

5. Olen ymmärtänyt, että Suomen Nato rauhankumppanuus on tuonut maallemme merkittäviä etuja esimerkiksi koulutuksen ja materiaalisen valmiuden osalta. Toisaalta olen ollut huolissani suomalaisten populistisesta sisäänpäin kääntyneisyydestä, joka on ilmennyt skeptisenä suhtautumisena esimerkiksi Euroopan Unioniin ja itse asiassa käytännössä kaikkiin kansainvälisiin organisaatioihin joissa Suomi voisi aktiivisesti vaikuttaa julistuksellisten arvojensa mukaisen ihmisarvoisen elämän turvaamiseen. Tästä kulttuurillisesta lähtökohdasta on sangen ymmärrettävää, ettei Suomen Natojäsenyys nauti kansamme enemmistön tukea. Asiaperusteinkin käytävään puolesta ja vastaan Natokeskusteluun tulisi demokratiassamme oppia ja olla valmiuksia. Yksinomaan Natojäsenyyskään ei turvallisuus- ja puolustuspoliittisia haasteitamme ratkaisisi. Ennemminkin vaarana voisi olla se, että ellei mahdollinen Natojäsenyys nauttisi selkeää kansalaisten enemmistön tukea olisi jäsenyyspäätös omiaan rakentamaan kuilua kansamme keskuuteen ja yhteiskuntamme ytimeen.

Anne Mäki-Rahkola, Kriisinhallintakeskus

1. Olen työskennellyt Kuopiossa sijaitsevassa Sisäministeriön alaisessa Kriisinhallintakeskuksessa kahden vuoden ajan mm. tutkimustehtävien ja Afganistaniin kohdistuvan poliisi-syyttäjä -yhteistyöhankkeemme parissa. Taustaltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri ja opiskelin kansainvälistä politiikkaa Tampereen yliopistossa. Kiinnostuin jo opiskeluaikanani rauhan- ja konfliktintutkimuksesta sekä konflikteihin ja rauhaan liittyvistä sukupuolikysymyksistä. Olen kiinnostunut turvallisuudesta ennen kaikkea sukupuolen näkökulmasta, esimerkiksi siitä, miten turvallisuuden ja turvattomuuden kokemukset ovat miehille ja naisille usein erilaisia ja millä tavoin turvallisuusalojen työnjako on sukupuolittunutta.

2. Mielestäni yksi merkittävimpiä kysymyksiä on, miten kansainväliset kehityskulut vaikuttavat Suomeen ja miten vastaamme näihin tilanteisiin. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa kuohuu nyt rajusti, ja se vaikuttaa väistämättä myös Suomeen. Lisäksi on kiinnostavaa, mihin suuntaan Euroopan Unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kehittyy.

3. Raja ei ole missään nimessä selkeä, koska turvallisuus on usein myös kokemuksellista. Siinä missä toiselle aseen kantaminen luo turvaa, toiselle pelkkä aseiden läsnäolo aiheuttaa turvattomuuden tunnetta. Samaa esimerkkiä voidaan soveltaa turvallisuusviranomaisiin tai vaikkapa niinkin konkreettiseen välineeseen kuin valvontakameraan. Kun puhumme turvallisuuskoneistosta, on hyvä muistaa, että turvallisuus on myös tuottoisa bisnes. Turvattomuuden ruokkiminen ja turvattomuuden kokemukset luovat kysyntää turvallistamiselle ja koko koneistolle.

4. Näkisin mielelläni hyvän, laaja-alaisen selvityksen tai tutkimuksen, jossa nykyisen järjestelmän hyviä ja huonoja puolia pohditaan perusteellisesti eri näkökulmasta, myös sukupuolen ja tasa-arvon näkökulmista.

5. Kannatan yhteistyötä, en niinkään Natoon liittymistä. En ole kuitenkaan perehtynyt tähän kysymykseen riittävän perusteellisesti.

Ville Elonheimo, monikulttuurisuusasiantuntija ja rauhanaktivisti

1. Tulokulmani on se, että sodan kysymykset eivät ole keskeisiä kysymyksiä, vaan rauhan kysymykset. Miten kansat ja ryhmät elävät keskenään rauhassa. Näkökulmani on globaali. Katon aika vähän asioita vain Suomen rajojen sisäpuolella. Aika monesti esimerkiksi rauhaanpakottamisessa on huonosti mietitty, että miten se sitten loppuu rauhaan. Se on se vaikea kysymys.

2. Globaalit turvallisuusuhat ovat myös Suomen uhkia. Ilmastonmuutos, nuorisotyöttömyys. Näiden kahden takia ihmisiä on valmiina tarttumaan aseisiin ympäri maailmaa. Kolmantena on ydinaseiden laajamittainen leviäminen maailmassa. On yksi turvallisuuspolitiikan suurimmista yllätyksistä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, että niitä ei ole levinnyt minnekään valtioiden ulkopuolisille porukoille.

3. Siinä vaiheessa kun ytheiskunta varautuu enemmän sotaan kuin rauhaan, niin se tuottaa enemmän turvattomuutta. Kun ihmisten valvonta lähtee siitä, että jokainen on turvallisuusuhka, eikä lähdetä siitä, että rakennetaan yhteistä yhteiskuntaa. Suomi ei ole kohdassa, jossa koko yhteiskunnallinen ilmapiiri olisi sotaan varautumista. 80-luvun alussa vielä elettiin sodan jälkeisessä yhteiskunnassa ja mietittiin tuleeko joku itärajan yli. Nytkin kannattaa olla varuillaan, että millaisia valvontakoneistoja otetaan käyttöön ja kenen valvonnassa ne ovat.

4. Lähtisin kokeilemaan jonkinlaista valikoivaa asevelvollisuutta. Ei lähdettäisi siitä, että edes 80 prosenttia kävisi asevelvollisuuden. Joku puolet voisi käydä valmistautumassa mahdolliseen aseelliseen konfliktiin. Voi keskustella, että mikä on siviilipalveluksen asema sitten.

5. Olen sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi liittyä Natoon, mutta kannattaa olla Naton kanssa keskusteluissa. Se on toinen isoista sotavoimakoneistoista lähellämme.

Patrik Gayer, puolustusministerin erityisavustaja

1. Työskentelen puolustusministerin erityisavustajana. Työssäni seuraan aktiivisesti niin Suomen turvallisuuspolitiikan muodostamista kuin julkista keskusteluakin. Seuraan turvallisuuspolitiikkaa toki oman poliittisen ja ideologisen arvomaailman kautta mutta samalla yritän omalta osaltani myös auttaa tiedon välittämisessä sekä julkisen keskustelun aktivoimisessa sekä tason nostamisessa. Turvallisuuspolitiikka täytyy siirtää kabineteista avoimiin keskustelufoorumeihin.

2. Lähitulevaisuuden suurin haaste hallinnollemme on mielestäni puolustusvoimien resurssitarpeet vuoden 2015 jälkeen. Riskinä on että resurssimäärä ja tehtävät eivät ole enää silloin tasapainossa. Tämä tarkoittaa että joudumme ennakkoluulottomasti keskustelemaan miten maanpuolustusta järjestetään tulevaisuudessa. Maailman taloudellinen ja teknologinen kehitys sekä globaalit megatrendit kuten ilmastonmuutos ja sen sivuvaikutukset, kuten arktisen alueen kehitys, tuovat myös mukanaan tarpeen joustavalle ja ketterälle järjestelmälle joka sopeutuu uusiin uhkiin. Samalla emme voi unohtaa sotilaallista uhkaa joka tarkoittaa että meidän myös tulee huolehtia perinteisistä suorituskyvyistä ja niiden ylläpidosta.

3. Mielenkiintoinen kysymys jota en itse asiassa ole hirveästi ajatellut. Varmasti siinä vaiheessa kuin turvallisuuskoneisto joko virallisesti tai epävirallisesti ottaa vallan demokraattisesti valituilta päättäjiltä. Elikkä en näe tätä ajankohtaisena asiana Suomessa.

4. On erittäin tärkeätä että asevelvollisuudesta ei keskustella umpiossa. Asevelvollisuus on vain yksi, vaikka kylläkin erittäin tärkeä, osa puolustusratkaisuamme. Jos lähdemme muuttamaan asevelvollisuutta joudumme vääjäämättä tilanteeseen jossa joudumme myös tarkistamaan muut puolustuksemme fundamentit: koko maan puolustamisen ja liittoutumattomuuden. Pelkistettynä voi sanoa että tämä sen takia että jotta pystyisimme puolustamaan koko maata ilman liittolaisia, tarvitsemme määrältään suuren armeijan joka käytännössä on mahdollista vain reserviläisarmeijan kautta. Asevelvollisuuden, niin kuin koko puolustushallinnon, täytyy totta kai elää ajassa ja koko ajan kehittyä. Lähtisinkin jatkamaan sitä määrätietoista kehittämistyötä mitä puolustushallinto koko ajan tekee, niin että mahdollisimman moni nuori pitäisi sitä hyödyllisenä kokemuksena. Asevelvollisuuden pitää olla hyödyllinen molemmille osapuolille jotta se olisi järjestelmänä järkevä ja kannustava.

5. Henkilökohtaisesti en näe että Suomella on muita realistisia vaihtoehtoja pitkällä aikavälillä kuin sotilaallisesti liittoutua samanmielisten maiden kanssa. Päätös vaatii toki laajaa keskustelua ja kansalaisten hyväksynnän, koska se on perinpohjin poliittinen, eikä vain sotilaallisstrateginen, päätös.