Itä-Suomen korkeakouluopiskelijoille on tarjolla monipuolinen ja edullinen liikuntakattaus myös tänä lukuvuonna. Saatavilla on monipuolisesti eri ryhmäliikuntalajeja ja palloiluvuoroja eritasoisille liikkujille.
Sykettä-palvelut tarjoavat opiskelijoille myös henkilökohtaista liikuntaneuvontaa, stressinhallintaryhmiä ja arjen aktiivisuuteen kannustavaa tukitoimintaa. Osa palveluista toteutetaan yhteistyössä opiskelijaterveydenhuollon kautta.
Korkeakoululiikunnan suunnittelija Heli Aalto mainitsee tämän syksyn uutuuslajeiksi Joensuussa ilmajoogan, rengastrapetsin, lihaskuntoa ja kestävyyttä kasvattavan tabatan ja bootcampin, pistomiekkailun, RPM-sisäpyöräilyn sekä kriketin. Tanssin pariin pääsee uusissa kuntolattareissa ja West Coast Swingissä. Suosituimpia lajeja opiskelijoiden keskuudessa ovat tällä hetkellä ilmajooga, kiipeily, rengastrapetsi ja tankotanssi.
”Useat mukana olevat uutuuslajit ovat kalliita, joten Sykkeen kautta opiskelijat pääsevät kokeilemaan niitä edullisemmin. Osassa lajeista voi olla mukana uutuudenviehätystäkin”, Heli Aalto arvioi.

”Lisäksi kestosuosikit Syke Dance ja vaihtuva sykejumppa vetävät kerta toisensa jälkeen tunnit täyteen, vaikka noille tunneille paikkoja on tarjolla peräti noin seitsemänkymmentä. Pirteät ohjaajat ja hyvä meininki lienevät syynä.”
Kuopiossa uutuuslajeja ovat taiji, Flow-jooga, matalan kynnyksen kuntosali sekä uudet vuorot futsalissa ja sählyssä.
”Eniten osallistujia on erilaisissa jumpissa sekä jooga- ja pilatestunneilla”, arvioi korkeakoululiikunnan liikuntasuunnittelija Sirpa Risto. Ulkopuolisten järjestäjien tunneista selvästi suosituin on spinning.
Heli Aalto kehottaa tarkkailemaan lajien varauskalentereita, mikäli halutulle tunnille on vaikea mahtua mukaan. Kaikille tunneille tulee yleensä peruutuspaikkoja.
Liikuntatarjonnassa ei ole erikseen naisten ja miesten lajeja, joten kukin voi vapaasti osallistua haluamalleen tunnille.
”Toki osa lajeista viehättää enemmän naisia ja osa miehiä. Esimerkiksi baletissa ja tankotanssitunneilla miehiä harvoin näkee, kun taas crossfitissä ja kiipeilyssä miehiä on mukana enemmän”, Aalto sanoo.
Palloilulajeista lentopallo on suosituin. Sykettä tarjoaa opiskelijoille myös kokeilukertoja eri liikuntalajien pariin. Syksyllä on tulossa ainakin fatbike-pyöräilyä, ratsastusta ja SUP-joogaa. Liikuntailtapäivänä 4. lokakuuta pääsee myös testailemaan erilaisia lajeja.
Sykkeen palveluita pääsee käyttämään palveluun rekisteröitymällä ja hankkimalla opiskelijakorttiin liikuntatarran. Ryhmäliikuntaan ja palloiluvuoroihin pääsee sen jälkeen, kun on lisäksi maksanut vaaditut maksut. Koko lajivalikoima ja liikuntakalenterit löytyvät osoitteesta www.sykettä.fi.