Tuhkan ja tulen keskellä

Teksti: Iisa Manninen
Kuvat: Rokumentti
Toivo elää myös ghanalaisen kaatopaikan keskellä, jossa ihmiset hankkivat elantonsa kierrättämällä läntisen maailman hylkäämiä tavaroita.

Tänä vuonna Rokumentti näyttää Joensuun elokuvateatterikeskus Tapiossa viiden päivän ajan dokumentteja, joiden teemana ovat toivon eri puolet.

”Toivo tuo teemaan positiivisuutta ja sen synkempää puolta taas kuvastaa toivottomuus. Vaikka tämän vuoden dokumenteissa käsitellään rankkoja aiheita, niin silti niihin kätkeytyy toivonkipinä”, kertoo Rokumentin tuottaja Katri Kilpiä Joensuun Popmuusikot ry:stä.

Rokumentti Rock Film Festival järjestetään tänä vuonna 14. kerran. Festivaalin teemaohjelmistoon kuuluu kymmenen eri dokumenttia, joiden lisäksi on tarjolla nelisenkymmentä elokuvaa musiikista ja populaarikulttuurista. Elokuvateatterissa nähdään myös livemusiikkia.

Teeman valintaan vaikuttaa Kilpiän mukaan se, mitkä aiheet ovat olleet viime aikoina pinnalla.

”Totta kai se mitä uutisissa näytetään vaikuttaa siihen millaisia dokumentteja näytämme Rokumentissa. Se vaikuttaa myös dokumenttien tekijöihin. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät asiat ovat olleet viimeaikoina esillä, ja Rokumentissa esitettävä Guardians of the Earth -dokumentti seuraa vuoden 2015 Pariisin ilmastokokousta. Muissa dokumenteissa käsitellään esimerkiksi tasa-arvoa, pakolaisuutta, väkivaltakokemuksia ja huumekoukusta irtipääsemistä.”

Kilpiä myöntää, että Rokumentissa on käsitelty synkkiä aiheita myös viime vuosina. Aiemmin teemoja ovat olleet muun muassa maailmanloppu, modernit seitsemän kuolemansyntiä, sekä usko, toivo ja konetuliaseet. Tämän vuoden teemaan lähdetään kuitenkin positiivisuus edellä:

”Ahdistavat teemat ovat kantaaottavia ja ne herättävät tunteita. Lähdemme tänä vuonna toivo edellä. Usein toivottomista asioista löytyy aina jokin positiivinen piirre. Ihminen on ihmeellinen olento siinä suhteessa, että se sopeutuu elämään vaikka kaatopaikalla elektroniikkajätteen ympäröimänä, kuten Welcome to Sodom -dokumentissa.”

Elokuvaesitysten lisäksi festivaalipäivien aikana järjestetään ravintola Kerubissa esimerkiksi Anitta Ahosen stand up-keikka, improvisoitua räppiä, sekä Taitokorttelin pihalla perinteinen ulkoilmanäytös, jossa katsojat voivat kylpeä samaan aikaan paljussa elokuvaa katsoessa.

”Rokumentissa elokuvat ovat aina pääosassa. Elokuvissa käyminen tulee olla kokonaisvaltainen kokemus, eikä pelkästään sitä, että istahtaa teatterin penkkiin. Tämän vuoksi järjestämme aina oheisohjelmaa elokuvan kylkeen. Viime vuosina on ollut esimerkiksi penkkipingoa ja tietovisaa ennen elokuvan alkua”, sanoo Kilpiä.

Vaikka aiheet ovat rankkoja, on Rokumentti toiminut perinteisesti marraskuun piristäjänä ja ajatusten herättäjänä. Miksi opiskelijan kannattaa osallistua Rokumenttiin?

”Marraskuu on mälsä ja pimeä kuukausi, eikä silloin tapahdu mitään erikoista. Joensuussa pääsee tutkimaan edullisesti sellaisia aiheita ja elokuvia, joita ei kaupungissa muuten näkisi”, kannustaa Kilpiä.

Rokumentti-elokuvafestivaali Joensuussa 14.–18. marraskuuta Elokuvateatterikeskus Tapiossa.

Tuottaja suosittelee

Lords of Chaos
”Jonas Åkerlund palaa hevijuurilleen Lords of Chaos -elokuvassa, jossa hän kertoo norjalaisen black metallin syntytarinan.”

Dxxxa D Live
”Rap-artisti Dxxxa D:n spoken word-runous, rytmi ja suomiräppi mustalla huumorilla höystettynä tulee olemaan riemastuttava kokemus Tapion punaisissa pehmeissä penkeissä.”

Ei koskaan enää
”Dokumentti gangstarap-artisti Linda Roineesta, joka tunnetaan paremmin nimellä Mercedes Bentso. Bentso on selvinnyt subukoukusta ja väkivaltaisesta parisuhteesta. Näytöksessä on paikalla dokumentin ohjaaja ja itse Bentso.”