Terence Malick on uudessa elokuvassaan Tree of Life tarttunut menestyksellä teemoista suurimpaan – olemassaolon filosofiaan. Kehystarinan ydin sijoittuu 1950-luvun Amerikan Keski-Länteen, jossa Brad Pittin esittämä ristiriitainen isähahmo kasvattaa kolmea poikaansa sekä rakastavalla että mielivaltaisen ankaralla kädellä. Tarinan teema kulminoituu vanhimman pojan kuolemaan. Elokuvaa kuljettaa Sean Pennin esittämän keskimmäisen veljen Jackin yritys jäsentää elämäänsä ja löytää siihen merkitystä. Rinnan kulkevat vahva tiedostus kosmoksen suuruudesta ja sattumanvaraisuudesta sekä eri selitysten vajavaisuuksista.
Cannesin pääpalkinnon voittaneen elokuvan saama vastaanotto on ollut ristiriitainen, johon todennäköisesti vaikuttaa lineaarisen kerronnan puuttuminen. Tree of Lifen ansiot ovat kuitenkin toisaalla.
Kirjallisessa muodossa tämä tarina olisi ollut hyvin vaikea ellei jopa mahdoton kertoa. Malick on onnistunut löytämään elokuvassa mestarillisen harmonian kuvan, tekstin ja äänen välille. Tree of Life toimii hetkittäin perinteisempään tarinankerrontaan verraten päinvastaisesti. Kuva ei tuekaan tekstiä ja toimintaa, vaan teksti on käänteisesti ytimöitetty ja yksinkertaistettu kysymyksiksi, joiden tarkoituksena on merkityksellistää ja otsikoida niitä seuraavia elämän ja kaikkeuden äärimmäistä estetiikkaa esitteleviä kuvia.
Ajattelua stimuloiva kerronta tarjoaa katsojalle tulkinnan mahdollisuuden ja älyllisen haasteen kohdata omat tuntemuksensa ikuisuuden äärellä. Teksti käynnistää katsojan ajatuksen ja kuvat stimuloivat syvemmälle. Näillä keinoin Malick onnistuu kuvaamaan pienuuden tunnun, joka syntyy ympärillämme joka suuntaan avautuvan valtavan kosmoksen läsnäolon aistimisesta, siitä kuinka olemme osa tuota vellovaa loputonta merta, joka ei jatku pelkästään ympärillämme ja meissä, vaan hiukkastasolla myös loputtomana mikrokosmoksena soluissa, energian ja elämän löytäessä yhä uusia toteutumisen väyliä.
Tree of life ei ole niinkään uskonnollinen elokuva vaan ennemminkin hengellinen. Uskonnot ja darwinismi, viheliäinen tietoisuus ja biologia löytävät elokuvassa yhteisen sävelen. Teemat eivät ole olemassaolon kysymyksiin syventyneelle uusia, mutta aiheesta on onnistuttu tuomaan esiin merkittävä määrä ulottuvuuksia. Vaikka elokuva tarjoilee ainakin oheismateriaalissaan kahta tietä, isän ja äidin tietä, niin silti se ei sorru tarjoilemaan vastauksia symbolisia viitteitä enempää.
Elämä vertautuu haaroittuvaan puuhun. Isä on rakastava ja ankara jumala, ja äiti on rakkaus ja luonto. Elämän ja kuoleman rajapinta puolestaan kulminoituu merenrantaan, jossa jokainen seisoo sanattomana ja tasa-arvoisena. Rannalla puuttuvat merkitykset iältä, ulkonäöltä tai saavutuksilta. Meressä yhdistyvät rakkaat ja sukulaiset. Yhdistyvätkö siellä sielut, energia, atomit vai fyysiset oliot jää katsojalle edelleen arvailtavaksi.
Lisätietoa:
Kuvakukko
Tree of Life