Tore S Börjesson: Minä, Dregen

Rockin ruumillistuman siloittelematon tarina

Vuonna 1973 syntynyt Dregen identifioituu ensisijaisesti actionrockia kunniakkaasti edustaneen The Hellacoptersin ja metallivaikutteisemman Backyard Babiesin kitaristiksi. Miehen elämäntarina tempaa mukaansa suhteellisen vakuuttavasti. Lähtökohdat rockarin uralle eivät Dregenille olleet ruusuisimmat mahdolliset. Hänen isänsä hirttäytyi Dregenin ollessa yksitoistavuotias. Koulu kiinnosti nuorukaista valikoidusti ja suurimmaksi esikuvaksi muodostuikin Kissin kultakauden, mikä Dregenille merkitsee vuosia 1974–1979, kitaristi Ace Frehley. Kissin diskografiasta Dregen hankki ensiksi Alive II:n, jonka sisäkannen konserttikuvan yksityiskohtiin hän ei ole kyllästynyt koskaan.
Dregenin ensimmäisille yhtyeille olikin tunnusomaista huomattava Kiss-orientoituneisuus. Soittajana häneen ovat lisäksi erityisesti vaikuttaneet Keith Richards, New York Dollsin Johnny Thunders sekä Sex Pistolsin kitaristi Steve Jones. Ensimmäinen Dregenin hankkima levy olikin Never Mind the Bollocks, Here’s the Sex Pistols. Dregenin yhtyeistä Backyard Babies teki töitä pitkään ja hartaasti ja keikkaili todella ahkerasti ennen vuonna 1998 ilmestyneen Total 13 -pitkäsoittonsa myötä tapahtunutta läpimurtoaan. Sen vastapainoksi The Hellacopters kasattiin todella nopeasti ja se muodostui menestykseksi aikana, jolloin ruotsalaisyhtyeistä suosituin oli retrohenkistä poprockia edustanut Kent.

Dregen ehti olla mukana Hellacoptersin kahdella ensimmäisellä pitkäsoitolla Supershitty to the Max! sekä jo ilmestyessään klassikon aseman saavuttaneella Payin’ the Duesilla, ennen kuin joutui jättämään yhtyeen Backyard Babiesin kanssa päällekkäisten kiertueaikataulujen vuoksi. Kyseisillä albumeilla Hellacopters teki tyylitajuisesti kunnia New York Dollsin, The Stoogesin sekä erityisesti esipunkyhtyeistä kenties kaikkein merkittävimmän, eli MC5:n kaltaisille esikuvilleen. Nicke Anderssonille tarjoutui myös tilaisuus soittaa MC5:n myöhäisemmässä inkarnaatiossa Wayne Kramerin kanssa.
Backyard Babies onnistui myös tuoreemmilla pitkäsoitoillaan Making Enemies is Good sekä Stockholm Syndrome. Dregenin armoton bailausmentaliteetti ja sisuskalujen pettäminen tuodaan kursailematta esiin, mutta työvaihteen päälle saadessaan Backyard Babies esitellään kurinalaisena yhtyeenä. Viimeistään puhdistautumisensa jälkeen Dregen esitellään sydämellisenä rockarina, joka soolodebyyttinsä työstämisen jälkeen sai kiinnityksen Michael Monroen kitaristiksi The Wildheartsin Gingerin tilalle.

Asianmukaisesti myös Hanoi Rocks saa ansaitsemansa arvostuksen keskeisenä vaikuttajana niin koko LA:n 80-luvun lopun amerikkalaiselle glamrockille kuin Dregenille itselleen. Dregenin elämäkerta on kiistatta ansiokas, mutta sisältää myös vähemmän ikimuistoisia hetkiä ja vastaavasti esimerkiksi parhaimmillaan erinomainen Imperial State Electric sivuutetaan jostakin syystä täysin. Se lopullinen silaus, jonka ansiosta teos kohoaisi rockbiografioiden terävimpään kärkeen, jää lopulta puuttumaan.