Tommy Lindgren lupaa tykit bileet

JOENSUU – Pistäkää menosukat jalkaan, sillä Joensuun Nightiin saapuu keikalle armottoman liveyhtyeen maineessa oleva Don Johnson Big Band. Bändin solisti Tommy Lindgren kehuu uutta Fiesta-levyä ”tosi hyväksi” ja lopputulos onkin yksi vuoden menevimpiä kotimaisia albumeita.
”Uudessa levyssä on jotain tuoretta ja jopa rosoista. Tarkoituksena ei ollut tavoitella liian loppuun asti hinkattua soundia. Verrattuna pariin aiempaan levyyn, lopputulos on tällä kertaa sample-vetoisempi ja kokonaisuus on vähän enemmän hiphopia”, Lindgren kertoo.

Yhtye on tehnyt uudella levyllään yhteistyötä vanhojen tuttujen, kuten Emma Salokosken ja Verneri Pohjolan kanssa, mutta nyt mukana on myös uuden polven muusikoita. Noah Kin räppää mainiolla Rip It Up -kappaleella. Levyn päättävällä tunnelmallisella Cities-biisillä kuullaan suomalais-ranskalainen duo Eva & Manu.
”Yhteistyö oli helppoa ja lopputulos oli jopa jotain parempaa, kuin mitä olisimme voineet ennakoida.”
DJBB on julkaissut levynsä yleensä kolmen vuoden välein, sillä bändi heittää jokaisen albumin tiimoilta niin pitkä keikkaputken, että uuden levyn tekeminen ottaa aikansa.
”Olemme aina luottaneet siihen, että levyt kannattaa tehdä huolella. Niitä kun on lopun elämää aikaa kuunnella ja olisi harmi, jos lopputulokseen ei olisi tyytyväinen. Emme ole paljon uhranneet ajatuksia sille, miltä me kuulostamme suhteessa muihin tämän päivän artisteihin tai virtauksiin. Se nyt oli ainakin selvää, että emme yritä väkisin vääntää mitään dubstep-soundeja.”

Lindgrenillä on tiivis suhde Joensuuhun ja hän muistelee lämmöllä yhtyeen Ilosaarirockin keikkoja. Lindgrenin mukaan bändi ei yleensä lyö koko keikan osalta raameja etukäteen lukkoon ja hassuttelulle löytyy tietyistä biiseistä tilaa. Keikalla on mukava yllättyä. Bändi esiintyy Nightissa tiukalla kuusihenkisellä kokoonpanolla, mukana on kitaristi Petteri Sariola.
”Ihan taatusti saamme sillä ryhmällä tykit bileet aikaan”, Lindgren lupaa.

Don Johnson Big Band Nightissa 9. marraskuuta, K-22. Liput ennakkoon Pub Virrasta.