Vuonna 1965 syntynyt basisti Juha ”Jimi” Sero on soittanut monessa merkittävässä kotimaisessa rockyhtyeessä. Seron ja Tommi E Virtasen käsialaa oleva Mun tie on definitiivinen ja vaikuttava lukukokemus. Seron rockinnostus alkoi Hurriganesin Roadrunnerista-kuinkas muuten. Sitä seurasivat kuitenkin 1960-lukuiset bluesyhtyeet, joita Stonesin lisäksi edustivat esimerkiksi Canned Heat ja Alvin Leen luotsaama Ten Years After. Johnny Lee Michaelsin liidaama Sound Storm Shock oli ensimmäinen yhtye, jonka kanssa Sero pääsi levyttämään. Seuraavaksi päästiinkin jo isoon kastiin, kun nuoruuden idoli Pelle Miljoona otti Seron Miljoonaliiga-yhtyeeseensä, jossa vaikutti lisäksi kaksi klassikkoa; Tumppi Varonen ja Stefan Piesnack.
Keikkailu ei kuitenkaan ollut mitään glamouria ja Sero erosi yhtyeestä pian Enkeltenkaupungissa-pitkäsoiton levytyksen jälkeen. Katurockin todelliseen klassikkoyhtyeeseen Smackiin Sero siirtyi Cheri Martinin tilalle. Ensiksi hän oli mukana onnistuneella livelevyllä Live Desire, jonka bassoraidat joutui tosin soittamaan studiossa uudestaan Yleisradion äänittäjien mokauksen takia. Imagollisesti Smackiä yritettiin niputtaa samaan kastiin Hanoi Rocksin kanssa, vaikka musiikillisesti näillä kahdella ei liene kovinkaan paljon yhteistä. Merkittävänä yksityiskohtana mainittakoon solisti Clauden tunnustaneen Serolle synnynnäisen sydänvikansa jo vuonna 1986. Lontoossa äänitetty Salvation onnistui kappalemateriaaliltaan, mutta epäonnistui soundillisesti. Syksyllä 1987 Yhdysvalloissa heitetyt keikat olivat menestyksekkäitä, mutta virhe oli siinä, että Smack palasi takaisin Suomeen. Kun viimeinen pitkäsoitto, Pave Maijasen tuottama Radical sai kotimaassa nuivan vastaanoton, kaikki alkoi olla valmista Ballsille. Seron ja rumpali Kinden tietämättä Smackin vokalisti Claude ja kitaristit Manchuria ja Rane lähtivät takaisin Jenkkeihin vuoden 1989 puolella. Rumpaliksi tuli Repa Rantsila ja bassot muutamilla harvoilla uusilla levytyksillä soitti Sami Yaffa.
Vaikka Ballsin levyt eivät huimasti myyneetkään, oli yhtye varsin suosittu ja todella ahkera keikkabändi. Keikkailun huipentumana voinee pitää vuotta 1990, jolloin ilmestyi myös Ballsin ensimmäinen täyspitkä ja joidenkin mielestä edelleen yhtyeen paras levy Drunkfish. Myös sen seuraajaa, Balls Change When Balls Want to Change- levyä voi pitää onnistuneena, mutta vuoden 1995 Jungle in a Barrell pilattiin vahvasta kappalemateriaalista huolimatta soundeilla. Kun soitto alkoi maistua puulta, Sero siirtyi opiskelun pariin. Vuonna 2000 Serolla diagnosoitiin kilpirauhassyöpä. Hoidot tepsivät onneksi hyvin, joten voimia firman pyörittämiselle riitti. Vuonna 2005 Ballsilta julkaistiin tuplakokoelma, joten myös Ballsin osalta oli vaihteeksi keikkojen aika. Vuonna 2010 Rane Raitsikka palasi lopullisesti takaisin Suomeen. Ballsin osalta keikkailun huipentuma koettiin samaisen vuoden Puistobluesissa, jossa yhtye soitti spesiaalikokoonpanolla päälavalla ZZ-Topin lämmittelijänä. Sero houkutteli Ranen mukaan Tumppi Varosen Problemsiin, jossa Sero itse oli soittanut vuodesta 2007. Kyseisenä vuonna Smackiltä julkaistiin erinomainen tuplakokoelma In Your Face, jonka työstämisessä Sero oli voimakkaasti mukana.
Problems-kokoonpano, jossa olivat mukana Tumppi, Sero, Rane ja Markus Raivio, keikkaili ahkerasti aina kuluvan vuoden kevättalveen asti. Vuoden 2011 alussa siltä ilmestyi erinomainen livelevy Suora lähetys, joka sisältää energisinä tulkintoina Tumpin & Problemsin keskeisimmät klassikkobiisit 1970-ja 80-lukujen taitteesta. Kosteat vuodet kerrotaan sievistelemättä, mutta Mun tie on ehdotonta luettavaa vähintään jokaiselle Smack ja Balls-diggarille.