Tom Waits: Heart of the Saturday Night

Eräs varhaistuotannon jalokivistä

Jo 70-luvun alussa levytysuransa aloittanut Tom Waits lukeutuu musiikin todellisiin väriläiskiin. Hän on operoinut onnistuneesti niin bluesin, jazzin ja vaudevillen kuin industrial-musiikinkin saralla. Waitsin 70-luvun tuotannossa instrumentaation osalta pääosassa oli piano, eikä miehen lauluäänikään kuulostanut vielä erityisen kovia kokeneelta. Tekstien osalta Waitsin varhaistuotannon voinee todeta koostuneen pienoisnovelleista ja mitä albumikokonaisuuksiin tulee, vuoden 1974 kakkospitkäsoitto Heart of the Saturday Night lukeutuu Waitsin varhaistuotannon kirkkaimpiin mestariteoksiin. New Coat of Paint käynnistää albumin tyylitajuisen melodisissa tunnelmissa. San Diego Serenade lukeutuu pitkäsoiton tunnetuimpaan antiin ja sitä on versioinut jopa Jan Stenfors, alias Nasty Suicide Vinegar Blood –sooloalbuminsa tiimoilta tekemällään Suomen-kiertueella vuonna 1996. Puhaltimet rikastavat mainiota Semi Suite – raitaa. Shiver My Timbers edustaa upeasti melodista tyylittelyä vakuuttavan tulkinnan kera.  Eräänlaisesta albumin nimiraidasta käyvä (Looking for) the Heart of the Saturday Night jatkaa onnistuneesti samalla tyylillä vakuuttavasti ja tunteisiin vetoavasti. Se on myös kirjoitettu tribuutiksi Jack Kerouacille.

Fumblin’ with the Blues siirtyy levyn kakkospuolen alkajaisiksi hivenen lohduttomampiin fiiliksiin upean tenorisaksofonityöskentelyn siivittämänä. Pakahduttava Please Call Me, Baby siirtyy jälleen pianoballadiosastolle tyylikkäitä jousitaustoja unohtamatta. Depot Depotilla on tarjottavanaan todella iskevä aloitusriffi ja se lukeutuu yleisestikin pitkäsoiton rivakimpaan antiin. The Ghosts of Saturday Night (After Hours at Napoleone’s Pizza House) lausuu pitkäsoiton tunteikkaat loppusanat. Heart of the Saturday Night lukeutuu niihin Tom Waitsin pitkäsoittoihin, joita myös miehen tuotannon keskivertoharrastajaksi tunnustautuva voi digata täysillä ja puhtain sydämin. Waitsin 70-luvun tuotannon osalta sama pätee vähintään myös debyyttialbumiin Closing Time sekä Heart of the Saturday Nightia parin vuoden välein seuranneisiin pitkäsoittoihin Small Change sekä Blue Valentine.

Tom Waits 65 vuotta seitsemäs joulukuuta.