Todenmukaisempi kuin Amélie

Unkarin Oscar-ehdokas, vuoden oudoimmaksi ja kauneimmaksi rakkaustarinaksi nimetty Ildikó Enyedin ohjaama elokuva Kosketuksissa on tosiaankin outo ja kaunis, mutta se on myös järisyttävä ja viiltävä rehellisyydessään kuvata sosiaalisesti kömpelöiden ihmisten kompastelua kohti yhteyden kokemusta. Elokuvassa yhdistyvät tarina rakkaudesta ja toisaalta elämän ja kuoleman merkityksistä ja merkityksettömyydestä. Rakkauden tapahtumapaikaksi valittu teurastamo ei ole vaativa pelkästään elokuville ominaisella symbolisella tasolla vaan katsoja joutuu kasvotusten myös arkisen todellisuuden kanssa. Tämä rakkaustarina ei turhia hempeile mutta se ei myöskään liiaksi dramatisoi tai revittele.

Elokuvan päähenkilöt Endre (Géza Morcsányi) ja Mária (Alexandra Borbély) näkevät öisin samaa unta. He työskentelevät samalla teurastamolla mutta introvertin luonteensa takia eivät tunne toisiaan. Unien paljastuttua he yrittävät lähentyä myös todellisuudessa mutta arkiset tilanteet ovat unimaailmaa mutkikkaampia. Kaurismäkeläinen hiljaisuus, pelkistetty kalustus ja tönkkö vuoropuhelu olisi tympeää katsottavaa, jos siihen ei sisältyisi niin tarkkaan kuvattu inhimillinen rajallisuus ja rajallisuudesta johtuva tunteiden ilmaisemisen vaikeus. Borbélyn hahmo näyttää ensin tympeältä mutta avautuu vähitellen ja lopulta osoittaa tuskansa vuotavana ja todellisena. Lopputekstien aikana ehtii jo miettiä, tarvitsiko tätä kaikkea kuvata aivan näin todenmukaisesti? Olisiko mielikuvitukseni riittänyt saavuttamaan saman tunnekirjon pelkillä vertauskuvilla?

Elokuvaa on nimitetty myös Unkarin Amélieksi (2001) mutta yhteydet ranskattaren rakkaustarinaan ovat mielestäni nimelliset. Máriakin on toki introvertti ja Endre hieman muistuttaa Amélien rakastettua mutta elokuvien tunnelma ja perusta ovat tyystin erilaiset. Menin jopa katsomaan tätä elokuvaa Amélien tunnelmissa ja järkytyin syvästi. Tämä unkarilainen versio rakkaudesta liikkuu niin syvissä vesissä, että sen nähtyäsi naapurien orgasmien laskemisen sijaan huomaatkin punnitsevasi elämänarvojasi uudelleen. Elokuvan värienmääritys on toki kehuttavalla tasolla ja valolla leikkiminen hieman keventää raskasta tunnetta rinnassa. Kosketuksissa ei ole välttämättä mikään rakkaudella kuorrutettu tai elämäniloa kylvävä voimanantaja mutta nähtävä se on silti. Tämän jälkeen vilkaisen tarkemmin unkarilaisten elokuvien suuntaan myös jatkossa. Toisen unkarilaisen, Béla Tarrin, tuotanto onkin pitkään odottanut katsottavien listalla ja ehkä Kosketuksissa kultaa mielikuvan unkarilaisista elokuvista niin vaikuttavaksi ettei Tarrin Sátántangókaan (1994) tunnu enää sietämättömän masentavalta tarinalta.