Timo ja Ben eivät sitoisi opiskelijaa

Ehdoton enemmistö uusista kansanedustajista sitoisi opintotuen indeksiin 1.1.2012 alkaen. Ainoastaan Timo Kalli (kesk.) ja Ben Zyskowics (kok.) kertoivat vastustavansa tuen sitomista indeksiin. Opiskelijoiden toteuttaman soittokierroksen perusteella opintotuen sitomisen indeksiin pitäisi hoitua läpihuutojuttuna uuden eduskunnan aloitettua työnsä.
”Tulos on järisyttävä! Minkä tahansa hallituspohjan reilu enemmistö on sitoutunut turvaamaan opiskelijoiden toimeentulon. On ilahduttavaa, että enemmistö kansanedustajista on ymmärtänyt, että opiskeluajat pysyvät parhaiten kurissa turvatulla toimeentulolla”, puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi Suomen ylioppilaskuntien liitosta intoilee.
Valituista kansanedustajista 144 sitoisi opintorahan kansaneläkeindeksiin jo 1.1.2012. Vaalikauden aikana sitomaan tyytyisi 15 kansanedustajaa.

Itä-Suomen yliopiston kampuskaupunkien vaalipiirien 21 valitusta ehdokkaasta suurin osa, eli 14 sitoisi opintotuen indeksiin jo ensi vuoden alusta.
Pohjois-Karjalan kuudesta valitusta ehdokkaasta ainoastaan Anu Vehviläinen (kesk.) nihkeilee sitomisen kanssa. Hänkin lupaa indeksisuojan vaalikauden aikana.
Tilanne on hiukan sekavampi Pohjois-Savossa. Yhdeksästä valitusta Pentti Oinosta (ps.) ja Kimmo Kivelää (ps.) ei joko tavoitettu tai he eivät osanneet sanoa. Seppo Kääriäinen (kesk.) sitoisi tuen vaalikauden aikana ja muut ensi vuoden alusta.
Etelä-Savon kuudesta valitusta vain puolet sitoisi tuen. Pauliina Viitamies (sd.) ja Kaj Turunen (ps.) jäivät joko tavoittamatta tai eivät osanneet sanoa. Lenita Toivakka sitoisi tuen indeksiin vaalikauden aikana.

Epävarmuutta soittokierroksen tuloksiin tuo se, että valituista ehdokkaista 38 jäi joko tavoittamatta tai eivät osanneet sanoa. Näiden joukossa on esimerkiksi todennäköinen pääministeri Jyrki Katainen ja nykyinen opetusministeri Henna Virkkunen Kokoomuksesta. SDP:n valituista Eero Heinäluoman mielipide on arvoitus ja Vihreiden valituista Tuija Braxin. Soittokierroksella jäi epäselväksi myös väistyvän pääministerin Mari Kiviniemen (kesk.) näkemys, mutta hän on kertonut Uljaalle, että tukea tuskin sidotaan indeksiin seuraavan vaalikauden aikaana.