JOENSUU – Joensuun southern rock-ylpeyden, The Slidemobilen miehistössä on tapahtunut muutoksia. Basisti Sami Salminen ja kitaristi Rane Riikonen ehtivät pikahaastatteluun uuden kokoonpanon ja heinäkuussa heitettävien keikkojen tiimoilta. Uudeksi solistiksi on saatu Peter James Goodman ja toiseksi kitaristiksi on vaihtunut Ipi Ronkainen. Kuinka uudet miehet löydettiin?
Sami ja Rane: ”Alusta asti oli selvää, ettei Villen tilalle ketä tahansa voida ottaa. Niinpä uutta keulahahmoa lähdettiin hakemaan suoraan laajemmalla mittakaavalla. Ehdokkaita ilmestyikin ympäri Suomea ihan mukavasti. Ratkaiseva osuus olikin sitten Peterin tyttöystävällä, joka on The Slidemobile-diggari, ja jonka antaman vinkin perusteella solisti ja bändi löysivät toisensa. Peteriähän pidetään yleisesti yhtenä kovimmista shouttereista, joten kiinnitystä voidaan pitää merkittävänä. Yli 3000 esiintymistä takanaan; miehellä on kyllä lava hallussa. Peter on ihan Suomen kansalainen siinä missä Tipe Johnssonkin, joka alun perin lupautui tekemään nuo heinäkuun keikat.”
Rane:”Villehän hoiti laulun ohella myös toisen kitaristin hommat, joten sekin paikka tuli täytettäväksi.
Mietin pitkään itselleni sopivaa tutkaparia, kunnes totesin vaihtoehdot vähiksi ja suostuttelin Ipin mukaan bändiin. Tarkoitus on ottaa takaisin käyttöön kaikki tyyliin kuuluvat kujeet stemmoineen, tuplauksineen ja vuorotteluineen slideä unohtamatta.”
Miten runsaasti ollaan aikeissa treenata? Kuinka uusi kokoonpano vaikuttaa kokonaissoundiin, keikkasettiin ja sen kestoon?
Rane: ”Treenejähän ei välimatkojen takia pystytä järjestämään kovinkaan usein. Jokainen ottaa haltuun oman osuutensa ja ennen keikkoja pidetään lyhyt harjoitusleiri. Keikkasettiin miehistönvaihdokset eivät vaikuta, The Slidemobile soittaa The Slidemobilen biisejä edelleenkin. Ja muutama cover kuullaan kuten ennenkin. Alkuvaiheessa otetaan haltuun yksi setti eli 12–14 biisiä ja lisää tulee sitä mukaa kun vaan uudet jäsenet ehtivät opetella.”
Heinäkuun alkuun on sovittuina kolme keikkaa, näiden joukossa Skinny Molly-lämppäys kotiareenalla La Barressa ja Southern Rock-festivaalit Hyvinkäällä. Mitä uudelta The Slidemobile-kokoonpanolta on kyseisillä keikoilla lupa odottaa?
Rane:” Pojat pääsevätkin heti tuoreeltaan tuleen, kun ekat keikat lämmitellään amerikkalaista Skinny Mollya Joensuussa, Heinolassa ja Hyvinkäällä, jossa onkin vähän isompi alan festari. Esiintymisaika juuri ennen illan pääesiintyjää kutittaakin mukavasti…Paikalla on muutenkin tyylisuunnan kerma Los Bastardos Finlandesesista lähtien, joten paineita ei tule puuttumaan!”
Mitä The Slidemobilen lähitulevaisuudensuunnitelmiin muilta osin kuuluu?
Rane: ”Tulevaisuudessa siintää ainakin keikkailua, jonka lisäksi suunnitteilla on äänitteen julkaiseminen.”