Huomattavista musiikillisista ansioistaan huolimatta The Doorsin kenties merkittävimmäksi tehtäväksi jäi psykedeelisen rockin popularisoiminen. San franciscolaisessa Matrix-clubissa kahtena iltana vuoden 1967 alkupuolella nauhoitettu tupla-cd on kerrassaan mielenkiintoinen dokumentti uransa alkutaipaleella ja samalla luomisvoimansa huipulla olleesta yhtyeestä lähes puoli vuotta ennen Light My Firen listaykköseksi nousua.
Biisivalinnoiltaan pääpaino on täysin yhtyeen kahdessa ensimmäisessä täyspitkässä ykköscd:n keskittyessä debyyttipitkäsoittoon ja jälkimmäisen Stange Daysiin. Erityisesti Soul Kitchenistä sekä vasta Doorsin kolmannella albumilla Waiting for the Sunilla julkaistusta, mutta jo vuonna 1965 demotetusta Summer’s Almost Gonesta on tarjolla kertakaikkisen irtonaiset tulkinnat.
Coverosastoa edustavat harvinaisimpina instrumentaaliversio ikivihreästä Summertimesta, juureva blues Get Out of My Life Woman, myös Stonesin debyytille kelvannut I’m A King Bee sekä tunnetuimpina myös yhtyeen ainoalle elinaikana julkaistulle konserttitallentelle Absolutely Livelle päätynyt Who Do You Love, myös Alive She Criedilta löytyvä Gloria, vasta viimeisellä albumilla LA Womanilla studioversiona saatavilla oleva Crawling Kingsnake ja Barret Strongin sekä Beatlesin näkemyksenä erityisesti tutuksi tullut Money.
Ray Manzarekin vokalisoima Close to You osoittaa Jim Morrisonin korvaamattomuuden laulajana, mutta musiikillisesti Robbie Krieger oli Doorsin johtohahmo ja ainutlaatuisesta soundistaan yhtye sai kiittää ensisijaisesti Manzarekin kosketinsoitintyöskentelyä. Doorsin kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa ovat monien mielestä myös ne kaikkein laadukkaimmat, joten kappalevalinnat ovat taatusti ainakin kyseistä koulukuntaa edustavien mieleen. Etenkin Strange Daysiä diggaavaa Love Me Two Timesin sekä huikean psykedeelisen nimikkobiisin puuttuminen harmittaa.
Ajat ja tavat muuttuvat, mutta tämä musiikki on ikuista.