Toimivia ja vähemmän toimivia tunnelmointeja
Globalisoituvassa maailmassa kansanmusiikinkaan ei tarvitse pysyä vain suomalaisessa musiikkimaisemissa. Teemu Raudaskosken ensimmäisellä pitkäsoitolla Soiden soiden vaikutteita haetaan muun muassa karibialaisista ja latinalaisista perinteistä. Välillä nämä vaikutteet tuovat levylle oman kauniin lisänsä, mutta toisaalta ne voivat olla myös tylsän tuttuja vierailijoita.
Albumi alkaa orgaanisella ja eteerisellä poljennolla, joka lupaa tunnelmallista tuntia. Parhaimmillaan levy onkin juuri aloitusraidan Maattomat Hoi! kaltaisilla kauniilla ja kiireettömillä kappaleilla. Vaikkei tempo koskaan lähentele kattoa, levyn suurimmat ongelmat koetaan, kun tempo nousee ja bassolinjat ottavat vallan.
Nopeammilla kappaleilla erityisesti Raudaskosken ääni ei enää kanna yhtä hyvin ja liian korostuva jamaikalaisvaikutteinen dub-basso tuo mukanaan lähinnä tylsyyden. Paljon parempi vierailija levyllä on sen latinalaiset vaikutteet. Erityisen kauniin lisän levyyn tuo charanga, melkein kannelmaisiin korkeuksiin nouseva kielisoitin, joka maustaa useimpia levyn onnistuneimmista kappaleista. Parhaimmillaan se peittää alleen riisutut ja lähes turhilta tuntuvat bassolinjat ja auttaa välillä notkahtelevien lyriikoiden ohittamisessa.
Lyriikat sitovat monista musiikkiperinteistä lainaavan musiikin Suomen maaperään. Vaikka eksoottinen Mate-teekin mainitaan, on pottuja, petäjää ja kaskea sisältävissä lyriikoissa vahva yhteys perinteisiin. Sävellyksellisestä eksotiikasta huolimatta ne tuovat kappaleisiin kaikuja viime vuosisadan alun kansanmusiikista. Vaikka sanomaa tuntuukin olevan, kappaleet eivät kuitenkaan ole suoraviivaisia protestilauluja. Sanat jäävät usein epämääräisiksi, ehkä kappaleiden rytmiikka ei vain anna tilaa tarinankerronnalle. Sanoitusten onnistuminen riippuu paljolti musiikista.
Taustojen kangerrellessa hokevista lyriikoista ei jaksa kiinnostua. Toisaalta lyriikoista osa onnistuu sävellysten antaessa niille tarpeeksi tilaa kellua miltei filosofisia ajatuksia herättäviin korkeuksiin.
Tunnelmissa ja tilassa on levyn vahvuudet. Bassojen ja turhan kikkailun jäädessä sivuun sen rauhallisen soinnin voi antaa tuudittaa itseään ajatuksiin. Toisaalta pahimmillaan kappaleet kuulostavat normaalia rosoisemmalta ja runollisemmalta Elokuu-yhtyeeltä. Levy toimisi paljon paremmin ilman niitä, hieman lyhyempänä, mutta onneksi stereonsa voi aina ohjelmoida ja mp3:et laittaa eri järjestykseen.
Teemu Raudaskoski: Soiden soiden. Rikkaruoho Records, 2013.