Täynnä elämää

Musiikkiteatteriesitys suomirockin suuresta unohdetusta

Täynnä elämää on Jyrki Pylvään käsikirjoittama ja Perttu Leinosen ohjaama musiikkiteatteriesitys legendaarisen Ratsia-yhtyeen johtohahmosta Jyri Honkavaarasta. Honkavaaran tarinan kertovat musiikin ja dialogin avulla Järjestyshäiriö-yhtyeen Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen. Dialogi perustuu haastattelumateriaaliin. Esityksen Ratsia-yhtyettä käsittelevä osuus on suhteellisen lyhyt. Sen voisi tiivistää esimerkiksi seuraavasti: Uraa uurtanut omakustannekasetti Kloonattu sukupolvi, Rockin SM-kilpailujen uuden aallon sarjan voitto vuonna 1979 ja nopea nousu suosioon. Kaksi onnistunutta pitkäsoittoa, eli Ratsia ja Elämän syke sekä runsaasti keikkailua. Musiikillisesti esitys alkoi Tämä hetki ja tulevaisuus- kappaleella ja useista Ratsian tuotannon keskeisistä klassikoista, kuten Kaatopaikan enkelit, Ruumis ja sielu, Päiviä ja öitä, Täältä tulee yö, Elämän syke sekä itseoikeutettu Lontoon skidit, kuultiin ainoastaan otteita.

Vuonna 1981 Ratsian musiikillinen tyyli muuttui ratkaisevasti Honkavaaran innostuttua esimerkiksi Joy Division– yhtyeestä. Viimeinen pitkäsoitto Jäljet saavutti hyvät arvostelut, mutta meni suurelta yleisöltä ohi. Honkavaaran soolosingle Leija/Niele valoa saa esityksessä melko suuren huomion, mutta kyseessä olikin hänen viimeinen suomenkielinen levytyksensä. Sen b-puolesta kuullaan myös onnistunut versio, kuten myös Jäljet-pitkäsoiton kappaleesta Eilisen jälkeen. Helsinkiin muutettuaan Honkavaara liittyi Hefty Load – yhtyeeseen, jonka kanssa hän työsti yhden pitkäsoiton. Honkavaaran dopingin käyttö oli tässä vaiheessa lisääntynyt huomattavasti ja hänet erotettiinkin kyseisestä yhtyeestä. 80-luvun puolivälissä Honkavaara perusti kolme vuotta toiminnassa olleen yhtyeen Killer Poodles. Sen tuotannosta esityksessä kuultiin useampikin lupaavankuuloinen näyte.

Ennen hajoamistaan Killer Poodles ehti esiintyä muun muassa Honkavaaran kotikonnuilla Pihtiputaan Saapasjalkarockissa. Killer Poodlesin jälkeen Honkavaara perusti Innerspacemen-yhtyeen, josta hänet kuitenkin erotettiin. Vuonna 1990 oli vuorossa yhtye Cosmic Neighbours. Maaliskuussa 1994 Honkavaara loukkaantui vakavasti putoamisonnettomuudessa, jonka tapahtumien kulusta on esitetty eriäviä vaihtoehtoja. Vuonna 1996 Honkavaara jäi työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta jatkoi musiikin tekemistä miltei tarkalleen kolme vuotta putoamisonnettomuuden jälkeen tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Traagisesta lopusta huolimatta esitys päättyi vitaalisissa tunnelmissa kasettinauhurilta tarkoituksellisen huonolla äänentoistolla soineeseen, Ratsian tuotannon parhaimmistoon kuuluvaan ja myös teatteriesitykselle nimen antaneeseen kappaleeseen Täynnä elämää sekä livenä heitettyyn Ratsian esikoisalbumin avauskappaleeseen Taidetta. Valveutuneen yleisön joukossa oli jopa pihtiputaalaisedustusta.

Täynnä elämää musiikkiteatteriesitys Kuopion Henry’s Pubissa 19. lokakuuta