Tässä kesän soundtrack, olkaa hyvät

Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Sampo Jaakola

Jonas and I: These Days. Humu Records 2016.
Jonas and I: These Days. Humu Records 2016.
Jonas and I sopii alkavaan kesään täydellisesti. Seitinohuen kaihoisan verhon läpi kuultava iloinen pop kestää keveydestään huolimatta kuuntelua kerta toisensa jälkeen. Bändin 20. toukokuuta julkaistu debyytti These Days on trendikäs folk-henkinen tuotos, joka samalla laajentaa Humu Recordsin tähän saakka huomattavasti repaleisempaa ja rosoisempaa profiilia. Esimerkiksi Alarm Clockin voisi välittömästi kuvitella soimaan jonkin hotelspistecomin mainokseen. Se on vetävä, vaivaton ja erittäin laadukas tunnelmapala.

Levyn tunnelmien skaala on laaja sekä ajallisesti että maantieteellisesti. Välillä ollaan 60-luvulla, välillä hyvinkin tiukasti tässä ajassa ja samalla reissaillaan ties missäpäin maailmaa. Rakkaus on luonnollisesti keskeinen aihe.
Keveys ei tämän levyn tapauksessa tarkoita ohuutta eikä pinnallisuutta. Esimerkiksi Crossroadsiin torvet tuovat syvyyttä ja yllättävää kiinnostavuutta. Tempoltaan rauhallinen Same Old Lane vääntää bändin country- ja folk -vaikutteita suorastaan rautalangasta, ja onnistuu. Levyn tuotanto vakuuttaa ammattitaidollaan. Kulmat on asianmukaisesti hiottu pyöreiksi ja pinta on pehmeä ja lämpöinen. Roope Hakkaraisen ja Jonas Ursinin kaihoisat, pehmeät lauluäänet täydentävät tunnemaiseman.

On vaikea sanoa kestääkö Jonas and I:n debyytti aikaa, vaikka onkin esikoiseksi erittäin kypsä. Ainakin tälle aikaisin ja yllättäen alkaneelle kesälle se tarjoaa erinomaisen ääniraidan.