Avainsana-arkisto: Martin Heidegger

PKR – jalkapalloilun universaali kieli ja inhimillisyyden minimi.

On ollut mielenkiintoista seurata Pohjois-Korean edesottamuksia maailman jalkapallonäyttämöllä. Hetkeksi sai jopa palata kultaiselle 80-luvulle, kun huhut loikkaamisista levisivät kulovalkean tavoin aina uutisiksi asti. Neljän pelaajan katoaminen joukkueesta kumottiin kuitenkin heti. Näinä terrorismin vastaisina aikoina ei enää liene ”toista puolta”, jonka syliin mennä?

Kun sain seurata, kuinka pohjoiskorealainen pelaaja niisti nenäänsä kesken ottelun, kuin suomalaishiihtäjä ikään, en voinut olla muistelematta jokusen aikaa sitten ilmestynyttä ranskalaista dokumenttia Pohjois-Korean arjesta. Huolimatta suur-valtapolitiikasta jonkun on lakaistava, laskettava lehmät laitumelle ja katseltava taivaalle haaveillen. Huolimatta siitä, että on olemassa ”ylhäältä annettu” totuus, on aina olemassa inhimillinen minimi, olkoonkin se sitten vaikka, kuinka nenän saa niistää.

Ajatus on lohdullinen. Vaikka kuinka suuri onkaan ahdinko ja sorto, on vääjäämättä olemassa osa-alue elämää, jonka katsotaan olevan ”tavallista”. Vaikka tilanne olisi kuinka absurdi, kuten Guantanomon vankilan loppuun asti viilattu mielenmurtamis-keskuksen kaltainen, on läsnä, vähintään sortajan puolella, arkinen normaali rutiini.

Tähän rutiiniin piiloutuu ajatus, joka muistuttaa paljon Martin Heideggerin ajatusta ihmisenä olemisesta, ihmisenä oleminen on lopulta tekemistä. Ajatusta mukaillen, niin kauan kuin ihminen tekee, niin kulkee mukana myös inhimillisyyden siemen, ehkäpä sinapin siemenen kaltainen.

Toisena huomiona olen laittanut merkille, että Pohjois-Koreassa saa ilmeisesti katsoa jalkapalloa, sillä ruumiin kieli, jolla pelaajat kommunikoivat on enemmän kuin tuttua: sivurajalla pelaaja levittää turhautuneesti käsiään joukkuetovereilleen, kun ei ole ketään kelle heittää palloa. Jalkapallon ilmeisesti katsotaan olevan vapaata (ainakin jossain määrin) länsimaisesta propagandasta. Ehkäpä siellä seurataan kiinalaista jalkapalloa, ja kiinassa taas seurataan eurooppalaista jne.

Oli miten oli, on kerta kaikkiaan mahtavaa, että voimme olla tekemisissä pohjoiskorealaisten ihmisten kanssa jalkapalloilun muodossa. Huolimatta poliittisesta kuilusta valtaapitävien välillä, on se, mitä tapahtuu Joensuun keskuskentällä, yhteydessä tapahtumiin Pohjois-Korean jalkapallokentillä. Ei sitä aivan ensimmäisenä tule ajatelleeksi, että ne pojat ja tytöt, jotka potkivat takapihalla palloa, ovat itse asiassa yhteydessä Pohjois-Koreaan. On se vaan hieno laji, tuo jalkapallo!