Tungos yliopistolla on huumaava kerran vuodessa, kun syksyn aloitukseen liittyvät yliopiston ja ylioppilaskunnan tapahtumat keräävät väen paikalle. Virallisemmissa osuuksissa kuultiin puheita, joissa painotettiin yliopiston maineen kasvattamisen tärkeyttä. Epävirallisemmassa osuudessa juotiin pussikaljaa yliopiston pihalla musiikin tahtiin. Tänään koetaan yksi syksyn kliimakseista: Lehtiä Ilosaaressa
Itä-Suomen yliopiston tuutorit tekivät tuutorileireillään myös lauluja uusille opiskelijoille. Joensuun kampuksella laulusta esitettiin kaksi eri tulkintaa, joista toinen oli huomattavasti hämmentävämpi.
Video: Pasi Huttunen
ISYY luo julkikuvaansa nyt myös esittelyvideolla, joka sai ensi-iltansa orientaatiotilaisuudessa uusille opiskelijoille.
Video: Heikki Junkkari
Opiskelijoiden avajaispuheet:
Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Mikko Puhakan puhe Savonlinnan kampuksen avajaisissa:
Rakkaat opiskelijatoverit, ylioppilaskuntamme jäsenet arvoisat juhlavieraat, akateemisen tiedeyhteisömme jäsenet,
Voisin todeta länsimaisen konventionaalisen ajattelutavan mukaisesti itsestäänselvyytenä, että elämme suurten muutosten aikaa, kaiken keskiössä. Kaikesta huolimatta ajat ovat aina mielenkiintoisia: jos viime vuosikymmenet ovat olleet akateemisella kentällä merkittäviä, ovat myös viime vuodet jättäneet oman jalanjälkensä moninaiselle polulle. Siitä osansa on saanut myös Savonlinnan kampus ja kaupunki, jotka ovat ehkä joskus ja ehkä joidenkin mielestä jääneet vähemmälle huomiolle.
Ajat ovat kuitenkin muuttuneet – nopeasti ja parempaan suuntaan. Ylioppilasliike on saavuttanut viime vuosina paljon suurta ja hyvää, ja nuori ylioppilaskuntamme on muotoutunut lyhyessä ajassa vahvaksi osaksi sitä. On kuitenkin muistettava, että vaikka työt eivät tekemällä lopu, on vielä paljon tehtävää. Viime vuonna tulevaisuus kampuksemme osalta ei näyttänyt yhtä valoisalta. Vuosi saattaa olla lyhyt harppaus ajassa, mutta aika tarjosi sopivat raamit suurelle askeleelle kohti entistä parempaa ja toimivampaa kolmen kampuksen mallia. Voimme vihdoin vetää henkeä, jättää epävarmuuden taaksemme ja jatkaa eteenpäin kehittämällä alueellisia ja monitieteellisiä vahvuuksia tiedeyhteisössämme. Vaikka aika kiitoksille ja kivien viskomiselle on myöhemmin, on syytä esittää suuret kiitokset yliopiston johdolle ja paikallisille vaikuttajille. Way to go! Kiitokset opiskelijakavereille, jotka ovat tehneet oman osansa. Kiitokset kaikille niille, jotka olivat osallisena tähän valtavaan edistysaskeleeseen. Esiripun takana on liian monta nimeä, mutta jokainen heistä tuntee varmasti sisimmissään kiitoksen paikan ja vastaanottaa sen.
Haluaisin tässä välissä esittää kritiikin aihetta valtakunnallisella tasolla, mihin viime aikoina olen kiinnittänyt huomion. Opiskelijan näkökulmasta lukukausimaksut ja opintoaikarajaukset käytäntöineen tekevät teoriatasolla tuloaan. Lukukausimaksut ja yhä kiristyvät opiskeluoikeuksien rajaamiset ovat auttamattomasti jo lähestulkoon trendin asemassa muualla maailmassa ja osa haluaisi seurata valtavirran muodostamia petollisia virtauksia. On kuitenkin syytä muistaa, että suomalainen koulujärjestelmä on nykyisellään toiminut monesti suunnannäyttäjänä ja edellämainittujen ruokkiva kilpailuhalu muodostaa uhkakuvan suomalaiselle laadukkaalle vientituotteelle. Akateeminen maailma kaipaa mahdollisimman vähän eriarvoisuutta, luokkaeroja tai suuntaa, jonka koura ravistelee ja muovaa yliopistoista aina päiväkoteihin ja peruskouluihin ulottuvaa massatuotantoon tähtäävää liukuhihnakoneistoa, jonka priorieettina ovat kilpailu ja raha – monesti tieteen kehityksen ja laadunkustannuksella. Toivon, että yliopiston johto ottaa huomioon edellämainitut seikat käydessään keskusteluja valtakunnallisella tasolla.
Ei jotain pahaa ilman jotain hyvääkin. Monitieteisyyden ja -kulttuurimme kehto rakentuu luovuudelle, innovaatioille, kypsyydelle, vuorovaikutukselle ja avoimuudelle. Näitä arvoja ja hyveitä ei voi ostaa, sillä ne kumpuavat jostain syvempää. Jostain syvempää kumpuaa myös uteliaisuus ja ihmisen hyvyys, jotka muodostavat akateemisuuden peruspilarit. Monesti parempaa maailmaa rakentaessamme unohdamme elää, unohdamme jonkin hyvän. Unohdamme elää hetkessä, nauttia ympärillä olevista asioista, nauttia elämästä. Neljän hienon vuoden aikana Savonlinnan kampuksella on ollut jotain maagista, joka kumpuaa tiiviistä yhteisöstämme. Olen täällä ollessani oppinut vaikeuksien, hienojen hetkien, pettymysten ja onnistumisten kautta elämästä vallattoman paljon. Tähän kaikkeen kiteytyy viisaus, jonka aikamme legendoista totesi. John Lennon oli vasta 5-vuotias koulutielle astuessaan. Hänen äitinsä oli muistanut mainita aina Johnille, että mihin ikinä elämässä ryhtyykään, tulee muistaa olla onnellinen. John sai eräänä päivänä koulussa istuessaan tehtävälapun eteensä. Tehtävänä oli kirjoittaa lapulle ’mikä minusta tulee isona’. John kirjoitti lappuun ’minusta tulee onnellinen’. Opettaja näki Johnin vastauksen ja totesi: ”Et tainnut oikein ymmärtää tehtävänantoa.” John vastasi: ”Et tainnut oikein ymmärtää elämää.”
Toivotan kaikille menestyksekästä syksyä koko ylioppilaskunnan puolesta, kampuksellemme kolme hiljaista ja akateemista eläköön-huutoa.
Kampuspuheenjohtaja Marie Okkosen puhe Joensuun kampuksen avajaisissa:
Arvoisa rehtori, hyvät kutsuvieraat ja – uskallan sen sanoa – rakas yliopistoyhteisö,
Aluksi haluaisin kiittää koko ylioppilaskunnan puolesta kutsusta osallistua lukuvuoden avajaisiin. On hienoa aloittaa vuosi juhlallisesti ja arvokkaasti, mutta vielä hienompaa on se, kuinka Itä-Suomen yliopisto on nähnyt tarpeelliseksi kehittää vuotuista avajaispäiväänsä. Perinteisten avajaisjuhlallisuuksien lisäksi haluttiin jotain uutta. Huomattiin, että tarvitaan aidosti koko yliopistoyhteisön yhteen tuova päivä. Ylioppilaskunta otti idean ilolla vastaan ja vaikka vielä tänä vuonna suureellinen Kampusrock jääkin haaveeksi, on tämän tilaisuuden jälkeen alkava Kampustapahtuma toivottavasti uuden ja upean perinteen alku. Yhdessä voimme kehittää yliopiston avajaispäivästä sellaisen, jonka jokainen kokee omakseen ja jossa niin opiskelijat kuin opettajatkin voivat yhdessä juhlia uuden lukuvuoden alkamista.
Tällaista voidaan saada aikaan mielestäni vain hyvällä vuorovaikutuksella.
Ylioppilaskunta on kiitollinen hyviksi muodostuneista keskusteluyhteyksistä yliopiston suuntaan. Toivottavasti yhteistyömme vain paranee tulevaisuudessa. Opiskelijoiden arvostaminen opiskelun asiantuntijoina on juuri se mitä tarvitaan yliopiston kehittämiseen ja eteenpäinviemiseen. Kaikki tiedämme, kuinka yliopistojen keskinäisen kilpailun koventuessa meidän täytyy Itä-Suomessa parantaa entisestään opetus- ja tutkimustyötä. Suurimpina haasteina tällä hetkellä koetaan olevan houkuttelevuus ja tunnettavuus. Mitä siis on tehtävissä Itä-Suomen yliopiston vetovoiman lisäämiseksi? Kuinka saamme opiskelijat haluamaan ensisijaisesti vaikkapa tänne Joensuun kampukselle?
Totuushan on, että tähän ei UEF yksin pysty. Tarkoitukseni ei suinkaan ole synkistellä, vaan päinvastoin muistuttaa, että jos remmissä on myös kaupunki sekä ylioppilaskunta, ovat kaikki avaimet käsissämme. Yhdistämällä voimamme, on Joensuusta kehitettävissä entistä houkuttelevampi paikka elää ja opiskella.
Jos nyt ensin pureudutaan yliopiston houkuttelevuuteen itsessään. Toivon jokaisen ymmärtävän, että parasta mainosta, mitä yliopisto voi koskaan saada arvostetun tutkimustyön ohella, ovat menestyvät ja tyytyväiset opiskelijat. Mutta mistäs niitä saadaan?
Opetukseen on ainakin kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Sitä on kehitettävä koko yliopistoyhteisön voimalla. Haluaisin että yliopistomme olisi rohkeampi opetuksen järjestämisen suhteen. Me tarvitsemme joustavampia opiskelumahdollisuuksia. Me tarvitsemme esimerkiksi todelliset mahdollisuudet opiskella kesäisin, suorittaa tenttejä sähköisesti, osallistua toimiville verkkokursseille ja valita kursseja muilta kampuksilta. Käytössä on valtava määrä uutta teknologiaa, joka voi auttaa toteuttamaan villeimpiäkin unelmia polkematta opetuksen laatua, päinvastoin sitä lisäten.Huomio täytyy kiinnittää myös henkilökohtaiseen ohjaukseen ja opettajan ja opiskelijan suhteen parantamiseen. Opiskelijat ansaitsevat opetusta, joka lähtee heidän tarpeistaan sekä pätevää henkilökuntaa sitä antamaan. Ilman näitä on turha odottaa nopeasti valmistuvia, mutta huippuunsa hiottuja valioyksilöitä. Olen sitä mieltä, että huoli tavoiteajassa valmistumisesta on sitä pienempi, mitä paremmat ovat edellytykset laadukkaaseen ja joustavaan opiskeluun. Motivoitunut ja opintoihinsa sitoutunut opiskelija vie tutkintonsa tunnollisesti loppuun ilman merkittävää jo kirosanaksi muodostunutta viivästymistä.
Vetovoimatekijöiksi voidaan varmasti nimetä vielä monialaisuus ja kansainvälisyys, joista puhutaan paljon yliopiston strategiassakin. Niistä toki riittäisi paljon ammennettavaa, mutta jätetään toiseen kertaan. Seuraavaksi haluaisin lausua sanasen kokonaisvaltaisemmasta opiskelijan hyvinvoinnista. Tästä annan suuren vastuun ylioppilaskunnan ja yliopiston lisäksi kaupungille. Niin opiskelupaikan vastaanottamiseen kuin paikkakunnalle kotoutumiseen ja jäämiseen liittyy monta tärkeää opiskelun ulkopuoliseen elämään liittyvää asiaa. Moni pähkäilee ainakin asumisen ja harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien kanssa.
Nyt erittäin ajankohtainen aihe on liikunta. Opiskelijoille olisi tarjottava monipuolista ja edullista liikuntaa läpi vuoden, mutta ylioppilaskunnalla on tässä mahdoton tehtävä. Monet lajit ovat ruuhkautuneet ja erityisesti tänä syksynä tilanne liikuntasalien suhteen on erittäin hankala. Tiloista on kuitenkin jo pitkään ollut pula ja uusien hankkiminen olisi todella tärkeää. Yhteistyöllä tämäkin olisi mahdollista. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, miksi juuri liikuntamahdollisuudet ovat opiskelijan hyvinvoinnin kannalta kultaakin kalliimpia. Jotta opiskelijat kaupunkilaisina saisivat huomiota, on syntynyt Joensuun korkeakouluopiskelijoiden kuntapoliittinen ohjelma. Opiskelijat toivovat siinä muun muassa parempaa asuntojen saatavuutta, toimivaa ja edullista joukkoliikennettä, vapaata kaupunkitilaa sekä laadukkaita palveluita. Toivon että tänä vuonna vaaleissa on ehdolla entistä enemmän opiskelijoita. Tällä hetkellä opiskelijat näkyvät, mutta eivät kuulu tarpeeksi. Haluan lämpimästi kehottaa kaikkia äänestämään pian koittavissa kuntavaaleissa!
Lopetukseksi kerron vielä, että sekä Joensuu kaupunkina, että Itä-Suomen yliopisto ovat antaneet minulle paljon. Minulle Itä-Suomen yliopisto oli ykkösvaihtoehto, toivottavasti myös monelle muulle tulevaisuudessa.
Rakkaat yhteisömme jäsenet! Toivotan teille kaikille oikein mahtavaa lukuvuotta!
Kiitos!
Ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jori Vaissalon puhe Kuopion kampuksen avajaisissa:
Arvoisat kutsuvieraat, hyvät tiedeyhteisön jäsenet,
”Sivistyksessä on pienen kansan turva” oli Johan Vilhelm Snellmanin tunnetuimpia ajatuksia. ”Ilolla ja ylpeydellä, keskiössä sivistynyt ylioppilas” on Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan toiminnan keskeinen ajatus. Yliopistolla on lakisääteinen tehtävä edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä. Mitä sivistyksellä sitten tarkoitetaan? Kysymykseen on olemassa yhtä monta vastausta kuin on vastaajia.
Minä näen sivistyksen kyseenalaistamisen, etsimisen ja uteliaisuuden kautta tapahtuvana tiedollisten, taidollisten ja henkisten ominaisuuksien kasvuna. Näin siitä huolimatta, että nykypäivänä sivistys usein yhdistetään turhien knoppitietojen viljelyyn, päämäärättömään harhailuun ja taloudelliseen epätehokkuuteen. Sivistykseen kuuluvaan suureen vapauteen liittyy myös suuri vastuu.
Toimintaympäristö yliopistoissa on muuttunut viimeisten vuosien aikana kiihtyvällä tahdilla eikä näköpiirissä ole rauhoittumisen merkkejä. Sellaisten asioiden kuin avoimuus, totuuden tavoittelu, vapaa ajattelu, laaja-alaisuus ja elinikäinen oppiminen ovat korvautumassa sanoilla tilaaja-tuottaja-ajattelu, opintoaikojen rajaus, vuotuiset opintopistetavoitteet, lukukausimaksut, rajatut opintokokonaisuudet ja korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus. Muutokset yliopistomaailmassa ovat seurausta ympäröivän yhteiskunnan muutoksesta.
Sivistysaatteen vankkumaton kannattaja J.V. Snellmanin esitti seuraavanlaisen huolen akateemisesta opiskelua kohtaan vuonna 1840: ”Tulemme nyt yliopistosivistyksen nykyisen tilan arkaluontoisimpaan kohtaan. Nimittäin kuinka monella nuorella miehellä on yliopistosta lähtiessään tutkimukseen ja opintoihin perustuva vakaumus, jonka puolesta he ovat valmiita elämässä taistelemaan? Niin, kuinka monet edes tarvitsevat vakaumusta tai pyrkivät vakaumukseen? Päinvastoin, varsin usein yliopisto-opintojen alussa syttynyt kipinä, joka hehkuu tiedonhaluna ja innostuksena oikeaan, on sammunut nuorukaisessa ennen kuin hän jättää yliopiston. ” Hän palaa huoleensa tultuaan nimitetyksi professorin virkaan vuonna 1856 virkaanastujaisluennossaan:” … on aihetta muistuttaa tämän yliopiston nuorisoa siitä, miten tiedonrakkaus on tyhjä sana, ellei halu ja kyky uhrautuvaan työhön ja ponnisteluun todista sen todellisuutta. … Eikä rakkautta tähän isänmaahan, jolle nuori sydän aina avoimena sykkii, voi kuitenkaan todistaa pelkällä lämpimällä tunteella, vaan myös se on työtä ja itsensä uhraamista.” Snellman oli huolissaan opiskelijoiden paneutumisesta opiskeluun ja itsensä sivistämiseen. Nykyisin huolta opiskelijoiden heikosta sitoutumisesta opiskeluun pohjustavat taloudellisten resurssien tuhlaamisen sekä työvoimatarpeiden tyydyttämisen näkökulmat.
Minä jaan molemmat huolet. On selvää, että tarvitaan toimenpiteitä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuuden takaamiseksi. Meillä ei ole varaa menettää ensimmäistäkään nuorta harhapoluille vaan opiskelupaikan saantia tulee nopeuttaa ja työelämään siirtyminen tulee tehdä sujuvammaksi. Yhtälöä yliopiston sivistystehtävän ja tehokkuusajattelun välillä ei tulisi ratkaista menemällä siitä mistä aita on matalin ja aiheuttamalla nuorille kohtuutonta haittaa. Tämän päivän tarpeisiin vastaaminen ja vapaa sivistys on saatava vetämään yhtä köyttä.
Työelämässä tarvittavia valmiuksia ei opita vain luentojen ja seminaarien kautta, vaan vuorovaikutuksella ja kanssakäymisellä muiden yliopistoyhteisön jäsenten kanssa. Tiedeyhteisössä käytävä vuoropuhelu on arvokasta ja keskustelu kuuluu huippuyliopiston arkeen. Opiskelija ei myöskään opi vain itseään varten, vaan hyödyttää oppimallaan koko ympäröivää yhteisöä.
Sivistyksen mittaaminen on lähes mahdotonta; sen vaikutus yhteiskunnassamme näkyy usein vasta vuosien, jopa vuosikymmenten kuluttua. Opiskeluun ja opetukseen panostaminen eivät suoraan näy talouden indikaattoreilla muuten kuin kuluina. Kulttuurinen ja henkinen pääoma ovat aineettomia hyödykkeitä, joiden arvo huomataan vasta sitten, kun ne puuttuvat. Akateemisen vapauden ja sivistyksen on oltava yliopistomme kulmakiviä myös tulevaisuudessa. Vaatikaamme ja ottakaamme aikaa: aikaa opiskella, opettaa ja tutkia. Olkaamme yhdessä yliopistoyhteisön jäseniä ja kertokaamme näkemyksistämme rohkeasti.
Toivotan omasta ja ylioppilaskunnan puolesta hyvää lukuvuotta kaikille sivistysyliopistolaisille!