Ydinvoiman kissa on jälleen pöydällä. Viides ei riitä, mutta viimeistään kuudes, seitsemäs tai kahdeksas reaktori pelastaa Suomen. Miksei yhtä niistä rakennettaisi Joensuuhun?
Supersankarin viitta istuu ydinvoiman harteille hyvin, sillä energiaa syntyy huimia määriä. Jos ei katso pintaa syvemmälle, se antaa ihanan lupauksen runsaudensarvesta, joka tuo energiaomavaraisuutta ja säästää ympäristöä. Ilmastonmuutoksen muodostuttua trendikkääksi ympäristöongelmaksi, on ydinvoiman kissa nostettu pöydälle yhä useammassa maassa.
Ydinvoimaa perustellaan tehokkuudella ja ympäristösyillä. Ydinvoiman lobbaaminen on helppoa, sillä luvut saa helposti näyttämään vaikuttavilta. Paljon energiaa pienellä ympäristökuormituksella – eivätkä ne terroristit tänne iske. Vaikeammaksi yhtälö muuttuu, kun mukaan otetaan koko ydinvoiman tuotannon kaari louhimisesta loppusijoitukseen. Äkkiä uusiutuvat energianlähteet alkavat kuulostaa yhä houkuttelevammilta. Energiasektorin rakennemuutoksen suunta on poliittinen päätös ja viime aikoina elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) on alkanut jarrutella suunnitelmia ydinvoiman lisärakentamisesta.
Suomen viidettä ydinvoimalaa (OL3) ollaan täyttä häkää rakentamassa Olkiluotoon. Uusia ydinvoimalayksiköitä on suunnitteilla kolme. Teollisuuden voima on jättänyt hakemuksen neljännen reaktorin rakentamisesta Olkiluotoon. Fortum tahtoo kolmannen yksikön Loviisaan. Uutena tulokkaana on Fennovoima Oy, joka rakentaisi ydinvoimalan Pyhäjoelle, Ruotsinpyhtäälle tai Simoon. Teollisuus vaatii, että kaikki kolme uutta reaktoria rakennetaan. Hallituspuolueista Kokoomus haluaa yhden tai kaksi uutta reaktoria ja Keskusta yhden tai ei lainkaan. Vihreät toivovat, että isommat hallituskumppanit eivät suutu ydinvoimavastaisuudesta ja pyrkivät olemaan hiljaa. RKP suhtautuu kriittisesti, mutta ei vastusta.
Suomi ei ole yksin ydinvoimainnostuksessaan. Ruotsissa on pyörretty 30 vuoden takainen päätös luopua ydinvoimasta. Norjassa ja Virossa ydinvoiman rakentamista mietitään. Venäjällä on kahdeksan reaktoria rakenteilla ja 37 suunnitteilla. Yhteensä maailmassa on tällä hetkellä rakenteilla nelisenkymmentä reaktoria. 30 maata suunnittelee vakavissaan ensimmäisen ydinvoimalansa rakentamista.
Uraani on kaivettava kallion kätköistä. Prosessi on väkivaltainen ja ruma. Pohjois-Karjalassa onkin noussut laaja kansalaisliike vastustamaan suunniteltuja uraanikaivoksia. Uraanikaivoksen saaminen takapihalle herättää ihmisissä todellista pelkoa. Pelkoon on syytä, sillä uraanikaivosten ympäristövaikutukset ovat merkittäviä. Luonto ja maisema kärsivät, kaivuun yhteydessä syntyy paljon radioaktiivista jätettä, ja kaasupäästöjen myötä radonin määrä ympäristössä kasvaa. Imagohaitta olisi myös merkittävä niin asukkaiden houkuttelun kuin matkailunkin kannalta. Ydinvoimaa käytetään huoletta, mutta tuotantoprosessien vieressä ei haluta asua.
Suomalainen ympäristöliike ei ole historiansa aikana saanut yhtenäistettyä rintamaansa ydinvoimaa vastaan. Vielä 1960-luvun lopussa Suomen luonnonsuojeluliitto vaati lausunnossaan, että ”energiantuotannossa on siirryttävä atomivoiman ja maakaasun käyttöön, jotka ovat ilmansuojelullisesti lähes ihanteellisia”. Ydinjäteongelmaan ympäristöliikkeessä herättiin 1970-luvulla ja silloin kelkka kääntyi ydinvoimavastaiseksi. Vihreätkään eivät tällä hetkellä halua tehdä ydinvoimasta kynnyskysymystä. Paikka hallituksessa on ydinvoiman lisärakentamisen vastustamista tärkeämpi.
Liian monet uraanikaivoksen vastustajat haluavat Suomen käyttävän ydinvoimaa, mutta huutavat kovaan ääneen: Ei minun takapihalleni! Ydinvoiman kannattaminen tuntuu tekopyhältä, kun samalla vaaditaan, että uraani tuodaan edelleen kaukaa Australiasta, Kanadasta ja Kazakstanista. Kanadan ja Australian ympäristösäännöstöt ovat kohtuullisella tasolla, jolloin haitat ympäristölle pysyvät jonkinlaisissa rajoissa. Kazakstanilainen uraanikaivos ei kuulosta eettisesti kestävältä kauppakumppanilta ympäristön, eikä työsuojelukysymysten puolesta. Suomi toi Kazakstanista 20 tonnia uraania vuonna 2007.
Suomalaisessa ydinvoimalassa varsinainen tuotanto on kohtalaisen puhdasta ja tehokasta. Suomi toimii koekaniinina uudenlaiselle reaktorityypille. OL3:sta tulee uudenlainen eurooppalainen painevesireaktori (EPR), jonka kaltaista ei vielä ole missään käytössä.
”Käytännössä laitosyksikön perusratkaisut pohjautuvat jo koeteltuun tekniikkaan. Sen turvallisuusominaisuuksia on edelleen kehitetty”, ympäristösuunnittelija Riitta Dersten Teollisuuden Voimalta vakuuttaa.
Sen sähköteho tulee olemaan osapuilleen sama kuin OL1:n ja OL2:n yhteensä. Tulevan laitosyksikön nettosähköteho on noin 1 600 MW. Reaktori tuottaa lämpöä. Se lämmittää vettä, joka reaktorityypistä riippuen pyörittää turbiinia suoraan tai erillisen höyrystimen kautta. Turbiiniin kytketty generaattori tuottaa sähköä. Höyrystetty vesi kiertää lauhduttimessa jälleen vedeksi. Lauhdutinta on jäähdyteltävä ja Suomessa tämä tehdään vesistöstä saatavan veden avulla. Iso osa reaktorin tuottamasta energiasta johdetaan siis vesistöön. Ydinvoimaloiden hyötysuhde jääkin alle 40 prosenttiin.
Olkiluodon ydinvoimalassa näkyvin ympäristövaikutus on jäähdytysveden mukana mereen valuva lämpö. 13 asteella lämmennyt jäähdytysvesi pitää meren sulana Olkiluodon edustalla ja aiheuttaa muun muassa rehevöitymistä. Toisaalta kalastajat viihtyvät Olkiluodon edustalla ympäri vuoden veneineen. Siikaa nousee kuulemma hyvin.
”TVO tutkii jäähdytysveden hyödyntämismahdollisuuksia. Lämmön avulla voidaan pidentää kasvukautta ja kokeilemme tällä hetkellä rypäleiden viljelyä. Niistä tehdyn viinin maku ei ole vielä erikoinen, mutta kehitymme koko ajan”, Dersten nauraa.
”Lisäksi käytämme jäähdytysvettä ravun ja sammen kasvatusaltaiden lämmittämiseen.”
Jäähdytysveden hyödyntämisessä kaukolämpö olisi yksi mahdollisuus.
”Jäähdytysvesi pitäisi ottaa laitoksesta nykyisestä kuumempana. Ydinvoimalan tehossa kärsittäisiin silloin jonkin verran tappiota”, Dersten sanoo.
Ydinvoimaloiden turvallisuus on viimeistään Tsernobylin jälkeen ollut suuri kysymys. Onnettomuuden riski on pieni, mutta mahdollinen tuho suuri ja vaikutus pitkäaikainen. WTC-isku teki lentokoneista äkkiä valtavan uhan ydinvoimaloille. Uudet ydinvoimalat, kuten OL3 rakennetaankin kestämään törmäys lentokoneen kanssa.
Käytetty ydinpolttoaine on rasittava kiviriippa, joka painaa ydinenergian tuottajia. Käytetystä ydinpolttoaineesta 95 prosenttia voitaisiin palauttaa polttoainekiertoon jälleenkäsittelyllä. Suomesta jälleenkäsittelylaitos kuitenkin puuttuu.
”Suomessa ei tällä hetkellä synny tarpeeksi ydinjätettä, että jälleenkäsittelylaitosta kannattaisi rakentaa”, Dersten perustelee.
Vuonna 1994 säädetty laki ei salli ydinjätteen tuontia ja vientiä maasta, joten täällä syntynyttä ydinjätettä ei voida myöskään viedä muualle kierrätettäväksi. Lain myötä ollaan tilanteessa, jossa ydinjäte pakotetaan lojumaan sellaisenaan välivarastossa vuonna 2020 alkavaa loppusijoitustaan odotellen. Varat ydinjätehuollon toteuttamiseen kerätään ennakkoon ydinsähkön hinnassa.
Suomessa ydinjäte aiotaan jälleenkäsittelyn sijaan loppusijoittaa 500 metrin syvyyteen peruskallioon ja jättää tulevien sukupolvien huoleksi. Teoreettisten laskelmien ja arvioiden mukaan loppusijoitus pysyy tulevaisuudessakin turvallisena ja haitattomana ratkaisuna. Ne ovat silti vain teorioita. Kaikkia mahdollisia tulevaisuuksia ei voida ottaa huomioon, joten kysessä on valistunut arvaus.
EU-maista polttoainetta kierrätetään muun muassa Britanniassa ja Ranskassa. Laitoksissa käsitellään myös muualta, esimerkiksi Saksasta tuotua polttoainetta. Uraaniesiintymien loppuminen planeetalta ei ole välittömässä näköpiirissä, mutta louhiminen tulee yhä vaikeammaksi ja kalliimmaksi. Uraanin hintatrendi on nouseva pitkällä aikavälillä. Suomi kuuluu pioneerimaihin ydinjätteen loppusijoittamisessa, mutta ydinjätteen kierrätyksessä se on kehitysmaa. Jos ydinvoimasta aiotaan etsiä Suomen energiaturvallisuutta ja omavaraisuutta, tuntuu vastuuttomalta jättää kierrätys huomiotta. Loppusijoitusluolakaan ei täyttyisi niin nopeasti.
Ydinvoiman rakentamista voi ajatella myös aluepoliittisena kysymyksenä. Ydinvoimalan työllistävä vaikutus on melkoinen. Esimerkiksi Olkiluodossa käytössä olevat reaktorit työllistävät lähes 800 ihmistä ja määrä lisääntyy tuntuvasti, kun OL3 valmistuu. Rakennusvaihe työllistää tuhansia. Miksi Joensuu ei lähtisi mukaan kisaan tulevista ydinvoimaloista? Fennovoima ei ainakaan ole vielä päättänyt mahdollisen laitoksensa sijaintia. Joensuussa Uimaharjun taajama on vakavasti uhattuna, kun Enocell menee seisokkiin loppuvuodeksi, eikä selluteollisuuden tulevaisuus Suomessa muutenkaan näytä lupaavalta. Sen sijaan, että rakennemuutos iskisi Uimaharjun koomaan, sinne voitaisiin rakentaa ydinvoimala – UH1.
Uimaharjuun kulkee raskaan liikenteen kestävä tieyhteys sekä junarata. Jäähdytysvesi saataisiin Pielisestä ja talvellakin voitaisiin kalastaa voimalan edustalla, kun järvi ei jäätyisi. Ainakin osaa olemassa olevasta tehtaan infrastruktuurista voitaisiin ehkä hyödyntää. Uraanikaivoshankekin on käynnissä saman kunnan alueella, joten polttoainekin voisi löytyä läheltä. 60- ja 70-lukujen paikkeilla Enossa, nykyisessä Joensuun Paukkajanvaarassa louhittiin 30 tonnia uraania. Yksikin reaktori työllistäisi satoja ihmisiä ja heijastusvaikutuksineen työllistävä vaikutus olisi todella merkittävä.
Toisaalta ydinvoimala ja uraanikaivokset tuhoaisivat matkailunedistämishankkeet. Mielikuvissa pimeässä loistava maakunta ei ole sellainen, jonne lähdetään luontomatkailemaan. Uusien asukkaiden houkuttelua tuskin helpottaisi naapuriksi tuleva ydinvoimala – uraanikaivoksesta puhumattakaan. Suunnitteilla olevat uusiutuvan energian tuotantolaitokset kuulostavat loppujen lopuksi kestävämmiltä ratkaisuilta, joten ehkä UH1:n voi jättää ajatusleikiksi. Sitä paitsi tutkimuksien mukaan uusiutuvien energianlähteiden työllistävä vaikutus on ydinvoimaa suurempi. Puhtaan taloudellisesta näkökulmasta ydinvoima on hieno ratkaisu, mutta sosiaaliset ja ekologiset kustannukset ovat kovat. Jääköön meidän takapihamme rauhaan.
Tuuliturbiini Auroran katolle?
Energiakeskustelu velloo fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoiman vastakkainasettelussa. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei silti ole pitkällä tähtäimellä kestävin ratkaisu. Energian tuotantoa on kehitettävä uusiutuvien energianlähteiden käytön suuntaan ja energiaa on pystyttävä tuottamaan yhä enemmän paikallisesti. Yksi tärkeistä kamppailuista käydäänkin tuuliturbiinien valmistajien välillä.
Tuulivoima on puhdas ja turvallinen energiantuotantomuoto, eikä raaka-aine lopu kesken. Yleisesti käytössä olevat tuulivoimalat vaativat kuitenkin valtavasti tilaa. Niiden aiheuttamat maisemahaitat ovat nostaneet alueen asukkaita kapinaan. Tuulipuistoista muodostuu myös melkoisia lintujen lahtipenkkejä.
Tuulivoima-alan sisällä muhiikin sisäinen kamppailu, kun marginaaliin ahdistettu pystyakselinen, purjehdustekniikkaan perustuva suomalainen tuuliturbiini Windside yrittää raivata tilaa tuulienergiamarkkinoilla. Erona perinteisen tuuliturbiiniin on, että lapoja ei tarvitse kääntää, eikä siinä ole mekaanista vaihteistoa. Windsideä markkinoidaankin sen luotettavuudella ja kestävyydellä. Samalla pyyhkäisypinta-alalla se tuottaa 50 prosenttia enemmän kuin perinteiset turbiinimallit. Lisäksi se on äänetön, eikä aiheuta lintukuolemia.
Uusiutuvat energianlähteet tarjoavat mahdollisuuden tuottaa energiaa hyvin lähellä asutuskeskuksia tai niiden sisällä. Windsiden kaltainen äänetön ja päästötön voimala kuulostaa tähän lupaavalta. Sellaisia voisi kuvitella vaikka Itä-Suomen yliopiston kampuksien katoille tuottamaan tietotehtaalle energiaa.
”Tässä on energiantuotannon tulevaisuus”, Windside-jälleenmyyjä Eero Tuhkanen lobbaa.
Kun energiatehokkuus ja ympäristöhaitat minimoiva tuotanto yhdistetään, ollaan jo lähellä Maailman tila 2009 –raportin haavekuvaa, jossa jokainen rakennus olisi voimalaitos. Hallituksen ilmasto- ja energiastrategia tavoittelee jopa lievää energiankulutuksen laskua. Strategian mukaan Suomen energiasta 38 prosenttia tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä vuoteen 2020 mennessä.
Suhtautuminen tavoitteen saavuttamiseen on ollut kyynistä, mutta esimerkiksi Pekka Peuran ja Timo Hyttisen tutkimukset Levón-instituutissa ja Vaasan energiainstituutissa antavat rohkaisevia tuloksia.
Laskelmien perusteella uusiutuvien energianlähteiden energiasisältö ylittää roimasti energiankulutuksen Pohjanmaalla. Pienet ja keskisuuret uusiutuvaa energiaa tuottavat laitokset ovat jo nyt usein taloudellisesti järkeviä. Monet ovat kannattavia jopa liiketaloudellisesti.
Pohjois-Karjalassa biokaasulaitoksia on tekeillä useita. Envor Biotech Oy tekee esiselvitystä laitoksen rakentamisesta Outokumpuun. BioKymppi Oy puolestaan sai työ- ja elinkeinoministeriöltä 1,1 miljoonan euron energiatuen Kiteelle tulevaa laitosta varten.
Peuran ja Hyttisen tutkimustuloksiin ei ole edes vielä laskettu mukaan auringon, tuulen, maaperän ja veden energiaresursseja.
”Nämä energianlähteet lisäisivät potentiaalin niin suureksi, että villeimmätkin kasvutarpeet kyettäisiin täyttämään”, he toteavat.