Speedtrap ei yritä keksiä pyörää, eikä edes heviriffiä uudelleen. Sen speed metal ei ole millään muotoa omaperäistä eikä albumi uudista genreä millään tavalla. Eikä sen tarvitsekaan, eikä sen varmasti ole tarkoituskaan. Straight Shooter -albumin energia saa paatuneemmankin metallistin pään heilumaan ja jalan hakkaamaan tahtia, ja paljoa enempää ei heavy-levyltä voi vaatia.
No Glory Found avaa albumin lähes hengästyttävällä vauhdilla, ja viimeisen kappaleen, Savage the Preyn, päättyessä kuulija pyyhkii jo hikeä otsaltaan. Mukaan mahtuu yksi tempoltaan hieman rauhallisempi kappale, mutta mistään balladista ei ole kysymys, vaan hienolla kitaramelodialla ryyditetystä tunnelmapalasta. Muutoinkin yhtyeen kitaristit Ville Valavuo ja Jaakko Hietakangas onnistuvat loihtimaan kaiken kaoottisuuden keskelle upeita melodioita. Albumi kestää reilut puoli tuntia, ja se onkin juuri sopiva mitta näin intensiiviselle kuuntelukokemukselle.
Jos albumi ei musiikillisesti ole genrensä uudistaja, ei albumin tekstejäkään voi järin omaperäisiksi väittää. Laulut käsittelevät varsin perinteisiä aiheita, ja monin paikoin mieleen tulee Judas Priest, ja varsinkin albumi Painkiller. Molempia yhtyeitä yhdistää se, että tekstien kornius ei haittaa mitään, sillä laulajat esittävät asiansa niin vakuuttavasti. Jori Sara-ahon kutsuessa pukemaan kanssaan raskaan panssarin ja hyökkäämään saaliin kimppuun ilman armoa, miestä tekee mieli totella, vaikka yleensä olenkin pasifismiin taipuvainen ihminen.
Straightshooter on loistava levy, sillä Speedtrap on tehnyt teknisesti täydellisen suorituksen. Albumilta ei löydy soittoteknisesti pienintäkään moitittavaa, ja yhtye saa pidettyä kaikki langat käsissään mielipuolisen vauhdin hidastumatta hetkeksikään. En malta odottaa Speedtrapin näkemistä keikalla, sillä livenä yhtye räjäyttää potin takuuvarmasti.
Antti Sillanmäki