KUOPIO Kino Kuvakukossa saa perjantaina 9. toukokuuta ensi-iltansa elokuvat Rakkauden inrinöörit (Suomi), Koomikot (Tsekki) ja Kosteikkoja (Saksa). Kuvakukon elokuvatoiminnan ohjaaja Paul Staufenbiel leipoo aiheesta tiedotteessaan eurooppalaisvitsiä.
”Suomalainen, saksalainen ja tsekkiläinen kilpailivat siitä kuka tekee hauskimman leffan”, Staufenbiel aloittaa.
”Tsekkiläinen hommasi elokuvaansa maansa kuuluisimmat näyttelijät ja nappasi mukaan vielä Suomesta Kati Outisen. Elokuvaansa hän sai parin miljoonan budjetin ja kansainvälisen levityksen. Saksalainen taas palkkasi elokuvaansa nousevan tähden, osti filmatisointioikeudet Charlotte Rochen menestyskirjaan, ja sai elokuvaansa kaksi kertaa suuremman budjetin ja levitysyhtiön kuin tsekkiläinen. Suomalainen päätti kuvata ATK-insinöörejä, sai budjetiksi naapuriltaan kengännauhat ja levittäjäkseen yhden pikku toimiston Helsingin Pohjoisrannasta”, Staufenbiel tylyttää.
Loppukäänne kompastuu, mutta jättää katsojalle jännitettävää.
”Tämä vitsi jää toistaiseksi kesken, mutta lopputuloksesta saa osviittaa jo perjantaina, kun kaikki nuo elokuvat nähdään Kino Kuvakukossa ensi-illassa.”
Ensi-iltojen läpivienti alkaa kello 16.15 suomalaisella Love & Engineering – Rakkauden insinöörit -dokumentillä. Elokuva voitti DocPointin parhaan kotimaisen dokumenttielokuvan palkinnon. Tonislav Hristovin ohjaus kuvaa kuinka Suomessa asuva bulgarialainen insinööri, kehittää tieteellistä kaavaa, jonka avulla jopa insinöörimiehet menestyvät naissäädöissään ja rakkaudessa. Koekaniineina toimivat elävät insinöörit.
Elokuvassa Koomikot alkaen kello 18.00 selvitellään puolestaan tsekkiläisen koomikkotrion Oskarin, Maxin ja Viktorin kolmenkymmenen vuoden takaista sydäntä särkevää riitaa. Yritys on parantaa yhteiset haavat ja selvittää onko olemassa vielä mahdollisuus yhteiseen esitykseen. Menneisyyden traumojen ytimessä on muistinsa menettänyt akrobaattiprinsessa Sylva, jota esittää Kati Outinen. Elokuvan on ohjannut Viktor Taus.
Perjantain viimeisessä ensi-illassa nähdään kello 20.15 eksentrinen nuori nainen, jolla on vähintäänkin erikoinen suhtautuminen hygieniaan ja seksuaalisuuteen. Roisien juttujen takana piilee kuitenkin epävarma 18-vuotias, jonka hartain toive on nähdä eronneet vanhempansa jälleen yhdessä. David Wnendtin ohjaama Wetlands – Kosteikkoja perustuu Charlotte Rochen kirjoittamaan myös suomeksi julkaistuun romaaniin. Kirja oli Saksan vuoden 2008 myydyin kaunokirjallinen teos.
Kuvakukossa jatkuu myös viikko sitten ensi-illassa olleen Tolosen esitykset. Dokumentti kertoo maamme kitaralegendan Jukka Tolosen tarinaa. 70-luvun alussa Tolonen oli ulkomaisten musiikkilehtien ylistämä ja halusi jatkaa soolouraansa, vaikka häntä pyydettiin muun muassa Cat Stevensin ja Abban -taustayhtyeisiin. 90-luvun lopussa Tolonen löysi itsensä Tukholman rappukäytävistä ja vuonna 2008 Keravan vankilasta. Dokumentti seuraa Tolosen vaiheita vuodesta 2006 ja huumehöyryisten kitarasessioiden, vankilan ja vankilasta vapautumisen kautta tullaan vuoteen 2012 – studioon, jossa Timo Kämäräinen, Risto Toppola ja Teemu Viinikainen levyttävät tribuuttialbumia Tolosen sävellyksistä. Elokuvan on ohjannut Lasse Keso.
Lisätietoa elokuvista ja esitysajoista Kino Kuvakukon nettisivuilta.