Saako aikuisten maailmassa arkipäiväinen stressi ja ajanpuute valtaa yhä nuorempien elämässä? Jaana Markkasen pro gradu -työ todistaa, että jo seitsemäsluokkalaiset asettavat itselleen kovia tulostavoitteita ja kokevat paineita menestymisestään.
Kun Jaana Markkanen mietti aikoinaan itselleen kandidaatin työn tutkimusaihetta, hän halusi valita ennen kaikkea aiheen, joka olisi käytännönläheinen. Aihevalinta osoittautui oikeaksi, sillä samasta aiheesta hän on tehnyt kaksi kandityötä ja yhden gradun.
”Opiskellessani terveyskasvatusta Jyväskylässä meille kerrottiin Suomen mielenterveysseuran Osaan ja Kehityn -hankkeesta, jota kautta kehittyi tutkimusaiheeni seitsemäsluokkalaisten stressi- ja voimavaratekijöiden selvittämisestä.”
Ensimmäisen kandidaatin työn Markkanen teki Jyväskylään ja Joensuun kasvatustieteiden tiedekuntaan. Myös pro gradu -työ valmistui keväällä Joensuussa, josta Markkanen sai kouraan myös opinto-ohjaajan paperit.
”Gradussani tutkin stressi- ja voimavaratekijöitä eläytymismenetelmän kautta. Loin kaksi mielikuvituksellista kehyskertomusta kahdesta yläkouluikäisestä oppilaasta. Toinen tarina liittyi stressi- ja toinen voimavaratekijöihin. Seitsemäsluokkalaiset oppilaat kirjoittivat pienen kertomuksen tilanteista, joita sitten analysoin,” Markkanen kertoo tutkimusprosessistaan.
Stressitekijöistä Markkanen haluaa nostaa esiin erityisesti yhden huomion.
”Tuloksista nousi ilmi, että jo seitsemäsluokkalaiset oppilaat kokivat ajanpuutteen varsin kuormittavaksi. Ajanpuutetta koettiin suhteessa kouluun, perheeseen ja vapaa-aikaan. Olisi ehkä tarpeen miettiä, mistä tämä johtuu, ja onko jotain tehtävissä asian suhteen?”
”Harrastuksia on niin paljon, että ajanpuute vaivaa jo varsin nuoria. Aikataulutus tuo paineita, ja oppilaat kokivat, että koulu ja harrastukset on pystyttävä hoitamaan mallikkaasti. Selvästi monet pyrkivät täydellisyyteen, harrastuksissa ja koulussa pitäisi menestyä. Tämä näkyi tasaisesti sekä tyttöjen että poikien tarinoissa,” täsmentää Markkanen.
Markkasen mukaan ajanpuutteen ja myöhäisten harrastusten vuoksi myös unet saattavat jäädä oppilailla vähiin.
”Yläkoulussa vastuu karttuu kokoajan, luokkaan pitää osata tulla ajoissa, päivät ovat pitkiä ja läksyjä on paljon. Hyppäys ala- ja yläkoulun kulttuureissa on suuri, ja tätä nivelvaihetta on syytä tukea.”
Seitsemäsluokkalaiset arvioivat voimavaratekijöitään jopa huvittavan stereotyyppisesti.
”Tarinat olivat usein varsinaisia mallioppilaiden tarinoita, joita kukaan ei pysty toteuttamaan. Ihanteet ja vaatimukset itseään kohtaan näyttäisivät olevan kovia. Pohjimmaisena oli ajatus siitä, että jaksaa hyvin, jos kaikki sujuu mukavasti koulussa ja kotona. Koulutyössä menestyminen arvioitiin kaverisuhteita tärkeämmäksi voimavaratekijäksi.”
Markkanen sanoo, että paikka paikoin tuloksia on helppo verrata hänen tämän hetkisen työn kautta saatuihin kokemuksiin. Markkanen toimii yläkoulu- ja lukioikäisten opinto-ohjaajana.
”Melko monessa tarinassa käsiteltiin kiusaamista. Yhdessä kertomuksessa tuotiin esiin jopa se, että aikuisille kertomisesta ei ole mitään hyötyä. Kiusaaminen ja yksinäisyys on aina otettava vakavasti, vaikka ilmiönä kiusaaminen onkin hyvin vaikea. Vapaa-ajalla on niin paljon aikaa vieviä harrastuksia, että koululle ei tahdo riittää aikaa. Stressi on tämän ajan ilmiö aikuisten maailmassa, mutta niin se näyttäisi olevan koululaistenkin maailmassa,” pohtii Markkanen.