JOENSUU – Onko Itä-Suomen yliopiston strategiaa tarkistettava, kysyy filosofisen tiedekunnan dekaani Markku Filppula johtoryhmän blogissa UEF-intrassa. Filppulan mukaan UEFin huono menestys Suomen akatemian huippuyksikköhaussa vaatii perusteellista analyysia, jotta jatkossa menestyttäisiin paremmin.
”Ei yhtään jatkoon päässyttä UEFin koordinoimaa hanketta! Vaikka olemme mukana neljässä muiden koordinoimassa hankkeessa, tulos sekä nyt että viime vuonna jäi luvattoman laihaksi. Mikä pahinta, häviämme kirkkaasti sekä Oululle että Jyväskylälle. Kartalle piirtyi ikävästi Pähkinäsaaren rauhan Suomi Oululla vahvistettuna; itä ja pohjoinen jäivät ulos kylmään, kuten niin monissa muissakin asioissa”, hän tilittää.
Filppula viittaa Guardian-lehden tietoon, jonka mukaan Britanniassa Arts and Humanities Research Councilin tutkimusrahoituksesta menee 75 prosenttia vain 30 yliopistolle ja noin 40 prosenttia vain kymmenelle.
”Nyt pitää jo kysyä, alkaako Suomessakin toteutua malli, joka on edennyt pitkälle Britanniassa”, hän kysyy.
Kahden edellisen vuoden tutkimushakujen perusteella voi Filppulan mukaan sanoa, että kaikki alat yliopistossa ovat samalla viivalla.
”Huippuja voi nousta odottamattomistakin suunnista. Strategia kannattaa kirjoittaa niin, että se mahdollistaa tällaiset nousut.”