Stam1nan tuoretta Nocebo-albumia on äkkiseltään hankala lähteä kuvailemaan. Toisaalta se on edeltäjiään selkeämpi kokonaisuus sisältäen kuitenkin entistä enemmän pieniä detaljeja. Jostain näkökulmasta albumi lienee totuttua melodisempi, mutta silti ainakin Viimeistä Atlantista jollain tapaa raskaampi. Muutaman kuuntelukerran jälkeen en vielä lähtisi nostamaan Noceboa yhtyeen parhaaksi tuotokseksi.
Nocebon kappaleita on maustettu monenlaisilla elementeillä ja kokeiluja on tehty hyvän maun rajoissa. Valtiaan uudet vaateet sisältää hittibiisille ominaisia syntikkamelodioita ja on muuhun Stam1nan tuotantoon verrattuna yllättävän helposti avautuva viisu.
Englanninkielinen Nomad puolestaan vie sekä kielellisesti että musiikillisesti takaisin kellarithrash-aikoja kohti. Hyyrysen suomi-aksentti tietysti vain lisää uskottavuutta, mutta erityisesti ilahduttaa kappaleen suomea ja englantia vuorotteleva säkeistö, joka on oikeasti harvinaisen hyvin onnistunut. Yhtye tulkitsee myös ensimmäistä kertaa ulkopuolisen sanoittajan tekstejä. Sanoitus kappaleeseen Tavastia palamaan! on syntynyt laulaja-lauluntekijä Mariskan kynästä.
Pirunpaska, Puolikas ihminen ja Arveton on arvoton muodostavat ehkä levyn parhaimmiston. Pirunpaska on vanhaa tuttua Stam1na-kaahausta myös sanoitusten osalta, vähän alkuperäisen nuotin vierestä menevällä joululauluriffillä ja lapsuudesta tutun ABC-laulun idealla ryhditettynä. Puolikas ihminen loistavine kertosäkeineen iskee varmasti varsinkin niihin elämän kolhimiin, joita yritetään tai on yritetty eheyttää takaisin yhteiskuntakelpoisiksi väkisin. Arveton on arvoton on puolestaan lähes täydellisyyttä hipova sävellys vyöryvän riffinsä ja kauniin kertosäkeensä kanssa.
Uudentyylisiä koukkuja ja melodioita sisältäviä riffejä Nocebolla riittääkin, kiitos lienee osoitettava tuottaja Joe Barresille. Barresi on muuten aiemmin työskennellyt Toolin taustajoukoissa, mikä saattaa jopa kuulua kappaleessa Lepositeet.
Levyn keskivaiheille peräkkäin sattuvat Rabies ja Aivohalvaus jättävät hieman kylmiksi. Kappaleet nojaavat jälleen kerran siihen mystiseen elementtiin, mistä en aikaisemmassakaan Stam1nan tuotannossa ole saanut kiinni. Ei encorea jää myös jokseenkin vaisuksi. Jos laulu soitettaisiin livesetin viimeisenä, voisi olla, ettei encorea ihan oikeasti tulisikaan, kun ei sitä kukaan valjun viimeisen jälkeen älyäisi pyytää.
Nämäkin kappaleet ovat tosin kehnoja ainoastaan Stam1nan mittapuulla. Kokonaisuudessa Nocebo on yhtyeeltä vahva viides julkaisu, joka on kyllä kultalevynsä ansainnut.