Kultakirjaimin koristeltu painava teos, selkämys tekonahkaa ja kannessa kaunis vanha kartta. Kaiken kaikkiaan maanmittausneuvos Erkki-Sakari Harjun toimittamaa karttakirjaa on juhlallista jo pidellä. Kuitenkin se on kitsas antamaan keltanokalle, joten kosketus aihepiiriin lisää lukunautintoa.
Sprengtportenin Savon kartasto on koostettu Ruotsin Krigsarkivetista löytyneistä sotilaallisista kartoista sekä niitä täydentävistä kirjallisista selostuksista. Kartoitustyön motiivina oli puolustuksen, tiedustelun sekä vakoilun tehostaminen vaikeasti puolustettavalla Savon alueella.
Vuoden 1743 Turun rauhan raja kulki Saimaata halkoen, mikä asetti puolustuksellista painetta koko Savon alueelle. Kun Suomen tiedustelukarttojen teko aloitettiin, keskittyi se kuitenkin Kymijoen länsipuoliseen alueeseen. Savon prikaatin komentaja Göran Magnus Sprengtporten (1740–1819) koki tämän epäkohdaksi ja ryhtyi toimeen myös Savon alueen kartoittamiseksi. Sprengtportenin ura oli lupaavasta alusta huolimatta takkuileva Ruotsin kuninkaan palveluksessa ja todettuaan etenemismahdollisuutensa paremmiksi Venäjän asevoimissa, hän loikkasi Katariina II:n palvelukseen vuonna 1786. Hän vei osan tiedustelu- eli rekognosointikartoista mukanaan ja hyödynsi asiantuntemustaan Venäjän joukoissa.
Kuten kirjassakin myönnetään, nimi Savon kartasto antaa luvata maantieteellisesti enemmän, kuin mitä kansien välistä löytyy. Teos käsittää Savosta vain osan, Savonlinnan länsipuolella sijaitsevia pitäjiä sekä Kuopion. Valikoidut kartat ovat määräytyneet aineiston kelvollisuuden sekä saatavuuden mukaan. Kartaston valmistus oli systemaattista, mutta osa karttalehdistä jäi luonnoksen tasolle ja osa on tärveltynyt ajan saatossa. On myös epävarmaa lepääkö osa karttalehdistä Venäjän arkistoissa.
Teoksessa näkyy Harjun asiantuntemus sekä vilpitön viehtymys karttojen tekniseen puoleen. Niiden ulkomuotoa, mittakaavaa sekä täsmällisyyttä on esitelty monisanaisesti. Emeritusprofessori Jussi T. Lappalainen on kirjoittanut lennokkaan historiallisen kuvauksen Savon vaiheista 1100-luvulta aina 1700-luvun lopulle. Alle kymmeneen sivuun tiivistettyyn kehityskaareen on sisällytetty säväyttäviä yksityiskohtia raja-kahnauksista, sotajoukoista sekä 1700-luvun uudesta sotilaallisesta merkityksestä rajan siirryttyä Kymijoelle. Itse rajakartoista teokseen on valittu vain yksi esimerkki. Niitä olisi katsellut enemmänkin.
Koska kartat tehtiin armeijan tarpeisiin, niissä oli olennaista esittää strategisesti tärkeät tekijät: asutus, tiet, vesistöt sekä topografia eli maaston muodot. Lehdiltä pystyy helposti tunnistamaan tuttuja paikkoja silloisessa asussaan. Kartat ovat teoksessa koossa 1:26 000. Suuri koko mahdollistaa pienen tekstin lukemisen, mutta suurempien alueiden tai saumakohtien tutkailu käy työlääksi sivuja käännellessä. Karttaan liittyvät pitäjänkuvaukset antavat hieman täytettä mielikuville tutkittavasta alueesta, mutta lukukokemus ilman paikallishistoriallista taustatietoa tai kartografista intohimoa jäänee vaille fokusoitua kliimaksia. Kartat eivät liioin vastaa pohdintaan, miten pahasti ruotsalaiset olisivat tunaroineet Kustaa III:n ja Suomen sodissa ilman niitä.