Southern rockin klassikon keikkameininkiä

Southern rockin legendaarisimman yhtyeen myöhäisempien miehitysten livetallenteita riittää. Live from Freedom Hall edustaa tuoreesta julkaisustaan huolimatta vuosikertaa 2007 ollen samalla viimeinen levy, jonka kaikilla raidoilla yhtyeen originaali kosketinsoittaja Billy Powell on mukana.
Harvinaisempaa herkkua albumi tarjoilee yhden viimeisimmän studioalbumin God & Gunsin spesiaaliversiolta studiotallenteena löytyvän raidan verran. Aidon puhuttelevassa yrmeässä balladissa Red White and Blue Powell pääseekin todella takomaan instrumenttiaan.
Toisin kuin yleensä, live starttaa harvinaisehkolla 70-lukuisella Travelin’ Man- kappaleella vakioavauksen Workin’ for MCA sijaan. Muilta osin mukana ovat klassisista klassisimmat raidat, jotka osaltaan osoittavat, kuinka laadukkaita ja aikaa kestäviä albumikokonaisuuksia etenkin debyytti Pronounced Leh-Nerd Skin-nerd (Simple Man, Tuesday’s gone ja tietty Free Bird) sekä 70-luvun Skynyrdin joutsenlauluksi jäänyt Street Survivors (What’s Your Name, That Smell) edelleen ovat.

Ainoa harvinaisempi valinta vanhasta tuotannosta on Ballad of Curtis Loew Second Helpingiltä. Veikeä biisi, mutta silti levyltä jäisi kaipaamaan esimerkiksi jotakin Nuthin’ Fancy- pitkäsoiton tuntemattomammista huippuhetkistä (On the Hunt, Am I Losin’, Cheating Woman, Railroad Song) Rempseä Down South Junkin’ omaa kaipaamansa sovituksellisen piristysruiskeen, mutta Skynyrdin 70-luvun keskeisimpään tuotantoon kiistatta kuuluva Gimme Back My Bullets runnotaan läpi suhteellisen rutiininomaisesti.
Nykyisen Skynyrdin ainoa alkuperäisjäsen, kitaristi Gary Rossington on konkreettisesti yhtyeen viimeinen kapinallinen. Johnny Van Zant soundaa legendaariselta isoveljeltään, mutta silti hyväksyttävissä lienee myös mielipide, jonka mukaan nykyinen Skynyrd toimii southern rockin legendaarisimman ilmentymän tribuuttibändinä. Vuoden 1976 livetupla Oncemore from the Road on kiistaton klassikko ja jokainen voi itsenäisesti valita sen seuraksi jonkin Skynyrdin tuoreemmista livelevyistä tai mahdollisesti tyytyä vain parhaista parhaaseen.