SODANKYLÄ ”Iso telttakin on koottu kännissä. Muistakaa se, kun menette sinne sisään”, ohjasi tyyppi muita matkalaisia kimppakyydin etupenkillä matkalla Sodankylään.
”Sodankylän henki” houkuttelee vuosittain tuhannet ihmiset satojen kilometrien päähän katsomaan elokuvia, joten täytyi kokeilla saavutanko suuren elokuvavalaistumisen vai haihdunko poromiehen pieruna taivaalle. Mid Night Sun Film Festivals tai Sodis on omalaatuinen viisipäiväinen tapahtuma keskiyön auringon alla. Elokuvia katsotaan neljällä kankaalla läpi vuorokauden.
Ohjelmistossa on palkittuja elokuvia kotimaisilta ja ulkomaisilta ohjaajilta. 29. festivaalin ohjaajavieraita olivat muun muassa Olivier Assayas, Katell Quillévéré ja elokuvakasvattaja Alain Bergala. Unohtamatta karismaattista Olaf Mölleriä, joka alustaa fiksusti ja hauskasti klassikkoelokuvia yleisölle.
Saapuessani Sodankylään korvasin iltapalan parilla kaljalla ja suuntasin ensimmäiseen ehtimääni näytökseen Dusan Makavjevin W.R.- Mysteries of the Organism (1971). Ohjaus oli hämmentävä musikaalikohtauksia sisältävä sekamelska, jossa neuvostolainen rakkaustragedia rinnastetaan seksuaaliseen vapautumiseen ja sosialistiseen paatokseen. Yleisö vaikutti höhötellessään tyytyväiseltä tölkkien sihahdellessa auki.
Festarien ensimmäinen kokonainen päivä alkoi verkkaisesti. Mikään ei viitannut paikallisen marketin pihalla, että lähistöllä vietetään isoa elokuvafestivaalia. Marketissa koimme Sodankylän hengen koskettavan, kun tyhjästä eteemme ilmestyi täysi termari ilmaista kahvia. Täytimme lottokupongit maitohyllyn vieressä ja painelimme festivaaliteltan viereiseen puistikkoon valmistamaan äärimmilleen viritetyllä matkakeittimellä lounasta. Kolea ilma ja sadetakki kiihdyttivät kylmää hikeä, joka antoi festareille luonnetta.
Päivän elokuva-annos oli yhtä tuhti kuin kerran päivässä syöty retkiruoka. Katsoin reippaalla tahdilla neljä elokuvaa. Niistä upein kokemus oli Chaplinin mykkä lyhytelokuvakimara, jonka tulkitsi Cleaning Women sähköisesti vahvistetuilla kodinhoitovälineillä kuten pyykinkuivaustelineillä. Loppuunmyyty telttayleisö todella nauroi ja nautti Caplinin ajattomasta huumorista modernien äänien säestämänä. Näytöksessä oli myös lapsia, joiden hulvaton nauru sai yleisön entisestään hullaantumaan hauskuudesta. Kännissä koottu iso teltta osoitti, että tunnelma on optimaalista näköyhteyttä tärkeämpi.
Toinen päivän tärppi oli puolalaisen Pawel Pawlikowskin ulkomailla palkittu Ida (2013). Ohjaus on tyylikäs ja maalauksellinen mustavalkoelokuva, joka sijoittuu 60-luvun Puolaan. Tarinassa nunna ja rietas keksi-ikäinen nainen lähtevät selvittämään sukunsa historiaa. Elokuvan aihe on vakava mutta Pawlikowski on luonut elokuvaan yllättävää lämpöä.
Perjantaina lämmittelin itseni käyntiin porosopalla, minkä jälkeen pakenimme porukalla viimaa elokuvateatteri Lapinsuun yläkerran kahvioon. Viehättävä elokuvateatteri ja tunnelmallinen kahvio ovat ehdottomasti festivaalien sävyisää sydäntä. Seinillä on kuluneita julisteita ja sisustus on sitä, mitä se on aina ollut.
Viikonlopuksi festivaalialue vilkastui silminnähden, kun loput vieraat saapuivat. Liput täytyy varata aikaisemmin, mikä ahdistaa viimehetken valitsijaa, joka haluaa mennä näytöksiin fiiliksen mukaan. Ryhdistäydyin tilanteeseen vasta alkuillasta ja otin tiukan kolmen elokuvan putken, jonka päätin yöllä italialaisen Alice Rohrwacherin Cannesin Grand Prix elokuvaan The Wonders (2014), joka on palkintonsa ansainnut.
Ihastuttavan välitön Rohrwacher oli paikalla näytöksessä ja kommentoi katsojien kysymyksiä lopuksi. Hän oli vaikuttunut siitä, että yleisö katsoo hänen elokuvaansa yöllä yhden ja puoli neljän välillä. Sodankylän vetovoima ja erikoisuus ohjaajien sekä yleisön mielestä onkin se, että starat, kylänmiehet ja –naiset, hipsterit sekä rokkarit katsovat elokuvia yhdessä. Kukaan ei nipota kellonajasta tai alkoholin määrästä.
Elokuvan jälkeen kävelin joen rantaan, jonne väki kokoontuu nauttimaan kirkkaasta yöauringosta. Lapin aurinko hullaannutti siinä määrin, että ajauduin jatkoille eräälle pienelle punaiselle mökille. Retkueeseen liittyi mukaan myös elokuvaohjaaja Anssi Mänttäri, joka oli kuullut ryhmän laulavan laiturilla tavallista epävireisemmin, josta hän halusi antaa palautetta. Aamun aikana joukko tuhosi Viron tuliaisia, keskusteli elokuvista, maailmasta ja jostain muusta, jota en muista. Lopuksi synnit pestiin saunassa.
Lauantaina toteutin kunniakkaasti ohjetta, jonka mukaan Sodankylän elokuvajuhlilla näytöksissä voi torkahdella. Ohjeeseen kuuluu, että elokuvan ja unen tulee sekoittua surrealistisella tavalla. Oman lepohetken otin jugoslavialaisten lyhytelokuvien aikana. Elokuvat ja tunnelma puuroutuivat yhteen ja mielikuvissa räsyinen mies selittää jotain käsittämätöntä. Tarjolla oli täydelliset ainekset mallikkaaseen suoriutumiseen, mutta mielestäni kokemukseni jäi harmittavasti liian perusunen kaltaiseen tilaan.
Lauantain keskiyön näytös Pawlikowskin My Summer of Love (2004) pienessä teltassa oli ilmeikkäämpi ja kuin nimi antaa ymmärtää. Kahden osuvan henkilöhahmon kemia toimi hienosti ja tarina vei mukanaan. Elokuvassa oli jotain leijuvaa olemusta, jolla korvasin aikaisemman surrealistisen unen vajaavaisuuden.
Joka vuosi tulee ohjaajien peruuntumisia, mutta se ei koskaan vähennä festivaalin arvoa. Tunnelman tekee yleisö, joka ei kitise koleasta säästä, vaan on aidosti tullut nauttimaan elokuvista. En kokenut suurta elokuvavalaistumista enkä poron pierua, mutta kymmenen elokuvan, kylmän festarihien ja keskiyön auringon jälkeen olen valmis palaamaan Sodankylään myös tulevina vuosina.