Sladen energinen hittikavalkadi
Ilovaarirockin pääesiintyjäksi saatiin legendaarinen glam/hardrockyhtye Slade, jonka nykyisessä kokoonpanossa orginaalista miehityksestä on mukana puolet, eli kitaristi Dave Hill ja rumpali Don Powell. Nykyinen solisti/kitaristi on muun muassa Andy Scott’s Sweetissä aikaisemmin mukana ollut Mal McNulty ja basisti/viulustina vaikuttaa John Berry.
Sladella on repertuaarissaan niin runsaasti legendaarisia hittejä, että muutama ehdottomuus (erityisesti How Does It Feel ja My Friend Stan) jäi puuttumaan, mutta silti on syytä olla vähintään tyytyväinen. Keikka käynnistyi energisesti Gudbai to Janella, jota seurasi varhaistuotannon kaikkein rajuimpiin rytistyksiin lukeutuva Take Me Bak ’Ome.
Ainoa todellinen yllätys oli 1980-luvun alun keskeiseen tuotantoon kuuluva Lock Up Your Daughters. Balladiklassikot Far Faraway ja Everyday kulkivat nostalgisina yleisönlaulatuksina. Varhaisimmista klassikoista tarjolla olivat itseoikeutetusti Look Wot You Dun orginaalia hevahtavampana sovituksena sekä viulusoololla kruunattu Coz I Luv You. 80-lukuisista harvoista helmistä kuultiin ensiksi iskevä Run Runaway, jota seurasi 70-lukuisen kultakauden viimeisiin todellisiin ässiin lukeutuva Bangin Man. Kiistatonta räimerockin juhlaa edustivat kirkkaimpiin klassikoihin kuuluva Mama Weer All Crazee Now sekä revittelevä Get Down and Get with It-cover.
Ensimmäisenä encorena kuultiin kasarikauden suurhitti My Oh My, jota seurasi 70-luvun ykköshiteistä se kenties kaikkein eniten odotettu, eli C’mon Feel The Noize sekä lopuksi ilmeisesti suursuosionsa vuoksi settiin sisällytetty Merry Xmas Everybody. Dave Hillin kommentti ”I Know It’s Not Christmas but it doesn’t matter” oli valaiseva. Alkuperäisjäsenet Hill ja Powell olivat mainiossa vireessä ja McNultyn vokaaleissa oli tarjolla riittämiin tarvittavaa raspia. Tuoreemmat jäsenet jäljittelevät myös ulkoisessa habituksessaan Noddy Holderia ja Jimmy Leaa.
Sladen keikan myötä saimme kokea livenä uudelleen 70-luvun alun lähes laadukkainta glamrockia varsin verevinä versiointeina, suuri kiitos siitä.
Slade Ilovaarirockissa 12. 7. 2013