Sivistyksellä on lyhyet jäljet

Teksti: Rimma Erkko

Sivistyksen tie isänmaahamme on ollut pitkä ja kivinen. Sitä kuvastaa varsin hyvin se, että Antiikin filosofien puhuessa elämän tarkoituksesta ja siitä, miten tärkeää rikkaita ja etuoikeutettuja on kouluttaa, Suomessa alettiin vasta pikkuhiljaa laskeutua alas puista. Suomessa ollaan tunnetusti jälkijunassa, koska tätä keskustelua käydään edelleen vuonna 2016. Se varmaan naurattaisi jos ei itkettäisi.
Ei ihmekään, että ensimmäinen suomenkielinen romaani, jonkinlainen suomalaisen kulttuurin virstanpylväs, julkaistiin vasta tuhansia vuosia Antiikin ajan romaanien jälkeen. Ei ole myöskään lainkaan yllättävää, että tuo romaani kertoo no, sivistyksen pakenemisesta. Tai pikemminkin seitsemästä nimeltä mainitsemattomasta veljeksestä, jotka yrittävät paeta kauas korpeen valtion epätoivoista yritystä sivistää heitä. Lopussa veljeksistä kovapäisimmätkin kuitenkin hyväksyvät pitkin hampain, että se on poijaat nykyaika nyt ja opettelevat lukemaan. Tarina kuvastaa varsin hyvin sitä, miten sivistys alkoi rantautua tänne perämetsiinkin ja pikkuhiljaa, kovakalloisten pellavapäisten metsäläisten mieliin saatiin taottua aakkoset.

Sillä välin muualla maailmassa kirjallisuuden historia siirtyi eteenpäin. Muualla Euroopassa realismin kultakausi alkoi olla jo ohitse, kun Suomessa Seitsemää veljestä kritisoitiin ”epäisänmaallisesta suomikuvasta”. Kuulostaako tutulta?
Toisin kuin fiktiiviset veljekset, romaanin kirjoittaja Alexis Stenvall – tai taiteilijanimeltään Aleksis Kivi – ei paennut sivistystä. Kivi ei viihtynyt koulussa, mutta luki itsensä ylioppilaaksi yksityisesti ja oli Nurmijärvellä valmistumisvuonnaan ainoa, joka ei ollut säätyläisperheestä. Ei ole vaikea kuvitella sivistyksen puolestapuhujan vääntelehtivän haudassaan, jos näkisi mihin tilaan sivistystä ollaan ajamassa koulutusleikkausten ja kirjastojen lakkauttamisen kautta. Eipä ole katajainen kansa paljoa oppinut.
Nyt on kulunut lähes sata viisikymmentä vuotta siitä, kun Jukolassa todettiin, että se on nykyaika nyt. Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut. Sivistystä paetaan taas. Tällä kertaa sitä ei kuitenkaan paeta nöyryyttävästi perämetsiin ja eristäydytä yhteiskunnasta. Sivistymättömyydestä on tullut kunnia-asia, josta hallituspuolueet avoimesti ylpeilevät samalla, kun koulutuksesta leikataan. Jälleen koulutuksesta on tulossa rikkaiden ja etuoikeutettujen leikkikenttä.

Onko yliopistojen rooli tässä pelissä vain kilttinä ja nöyränä odotella, kunnes hallituksemme vihdoin ja viimein tajuaa, että se on poijaat nykyaika nyt ja suostuvat opettelemaan lukemaan? Kuinkahan monta kertaa kovakalloisen hyvä veli-verkoston täytyy toistaa omat virheensä, ennen kuin oppivat edes aakkoset?

Kirjoittaja on Uljaan avustaja ja kirjallisuuden opiskelija