Sirpa Ahola-Laurila: Soinin kupla

Monoa äijäpuolueen kasseille

Sanoisin, että Timo Soinin laskelmointi Sirpa Ahola-Laurilan Soinin kupla –kirjan kohdalla meni mönkään. Kirjan tuomitseminen ja vähätteleminen luultavasti enemmän repii kuin yhdistää puoluetta sisäisesti. Vaikka Ahola-Laurilan kritiikki on suorapuheista, on se kohtalaisen rakentavaa ja lievää. Ulospäin vaikuttaakin siltä, että Soini ei kestä kritiikkiä tai kyseenalaistamista. Toki se, että kirja julkaistaan näin vaalien alla voi tuntua kipeältä potkulta puolueen kasseille. Sen verran äijäpuolue Perussuomalaiset näyttää kirjan perusteella edelleen olevan, että näin voi sanoa.

Kirja on itse asiassa toimitettu rajumman näköiseksi kuin todella on. Sisällysluettelosta löytyy sellaisia raflaavia otsikoita kuin ”Paskalaki”, ”Perseilyä” ja ”Ajatteleminen kielletty”, vaikka itse asiassa teksti lähinnä analysoi kokemattoman ja tehottomasti toimivan, rajua tahtia kasvavan järjestön kasvukipuja. Kirjoittaja kertoo enemmän tai vähemmän kronologisesti omasta poliittisesta urastaan ja sen aikana vastaan tulleista tilanteista. Kirjan nimi, Soinin kupla ei sekään tunnu oikein saavan lunastustaan tekstistä. Ilmeisesti otsikon ajatuksena on se, että PS ei voi jatkaa puolueena, jossa Soini on yksinvaltias. Kovin selkeästi ajatusta ei silti viedä mihinkään, eikä se lopulta ole kirjan pääviesti.

Monessa kohtaa kirjaa lukiessa herää miettimään, että kenelle se oikein on suunnattu. Selvältä vaikuttaa, että kirja on kirjoitettu ennen kaikkea perussuomalaisille, mutta muutkin järjestötoimijat varmasti löytävät sieltä puhuttelevia kohtia. Yleisestä kiinnostavuudesta en ole varma.

Soinin kupla on kevyttä, helppolukuista tekstiä ja kirja on nopeasti luettu. Kertojan rupatteleva sävy toimii tämän tyyppisessä paljastuskirjassa. Syntyy sellainen Esson baarissa kahvin tai tuopin ääressä juttelemisen sävy, joka sopii kirjan aihepiireihin hyvin. Viimeistellystä lopputuloksesta on annettava kiitos sekä kirjailijalle että kustannustoimittajalle.

Toisaalta kirjasta olisi saanut paljon laajemmin kiinnostavan ja todistusvoimaisen, jos sen olisi kirjoittanut joku neutraalimpi toimittaja tai kirjailija esimerkiksi haastattelujen avulla. Nyt subjektiivisuus toisaalta tekee kirjasta helppolukuisen, mutta toisaalta heikentää sen tehoa.

Tavallaan Soinin kupla onkin sukua Leena Sharman teokselle Ne – Kohtaamisia perus-Suomessa (2014). Molemmissa kurkistetaan demonisoinnin ja karikatyyreiksi tehtyjen perussuomalaishahmojen taakse ja tarkastellaan ihmisiä ihmisinä. Ihmiset, myös perussuomalaiset ovat sympaattisia, vittumaisia, ystävällisiä, ilkeitä, vallanhimoisia, kunniallisia, osaavia ja tunareita niin kuin kaikki muutkin.

Sirpa Ahola-Laurila: Soinin kupla. Into, 2015. 168.